Mereltä Helsingin Eteläsatamaan saapuvaa tervehtii Kauppatori ja sen takana kohoava Suomen pääkaupungin uusklassinen keskusta. Ja tietenkin läntisen rannan parkkipaikat ja varastohallit.
Pääkaupungin ja koko maan paraatipaikan kohennusta on pohdittu vuosia, jos ei vuosikymmeniä. Viime vuosikymmenellä alueelle yritettiin pariinkin otteeseen ajaa Guggenheim-säätiön taidemuseota. Sille hankkeelle ei löytynyt lopulta riittävää poliittista tukea.
Nyt Eteläsatamaan kaavaillaan uutta Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseota. Hanke eteni viime viikolla, kun Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi Arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön perustamisen. Säätiön perustavat yhdessä Helsinki ja Suomen valtio.
Tavoitteena 150 miljoonaa euroa
Säätiön perustamiseen ei pääkaupungin ja valtion mittakaavassa tarvinnut käyttää paljon rahaa. Säätiön peruspääoma on 50 000 euroa, ja sen Suomi ja Helsinki maksavat puoliksi.
Säätiön tarkoituksena on kerätä museota varten vähintään 150 miljoonaa euroa. Niistä 60 miljoonaa tulee Helsingin kaupungilta, 60 miljoonaa valtiolta ja loput ulkopuolisilta rahoittajilta.
Jane ja Eero Erkon säätiö ilmoitti huhtikuussa 20 miljoonan euron ehdollisesta pääomasta tulevalle museolle.
Valtio sitoutui ehdollisesti
Ehdollinen on tärkeä sana museohankkeen tässä vaiheessa. Myös valtio on sitoutunut rahoittamiseen ehdollisesti. Perustetun säätiön papereihin jätettiin mahdollisuus vetäytyä hankkeesta, jos edellytykset eivät täyty.
Toistaiseksi käynnissä on niin sanottu hankevaihe, jossa laaditaan suunnitelmat museon toteuttamiseksi ja tehdään hankkeen vaatimat selvitykset. Se vaihe kestää luultavasti vuoden 2023 loppuun. Vasta sen jälkeen tehdään lopulliset päätökset museosta.
Kansallismaisemaksikin nimitettyyn Eteläsatamaan ei uusi museo tuo ainakaan lähivuosina muutosta.