Yöjuna saapuu Hersonin kaupunkiin. Ensimmäinen räjähdys kuuluu matkalla rautatieasemalta hotelliin.

– Varmaan kostavat meille. Sen verran kaoottista tuo heidän tulituksensa on, sanoo autonkuljettaja Oleh.

Tykistötulen ääniä kuuluu pitkin päivää. Venäläisten raketinheittimet ja tykistö ampuvat kaupunkiin lähietäisyydeltä, Dnepr-joen toiselta puolelta.

Toisin kuin Mariupol, joka tuhottiin maan tasalle kuukausia kestäneissä taisteluissa, Hersonin Venäjän joukot onnistuivat miehittämään aivan sodan alkupäivinä.

Valtauksen piti olla Venäjän joukoille tärkeä virstanpylväs matkalla kohti Mykolajevia ja Odessaa, mutta rintamalinja jumittui kahdeksaksi kuukaudeksi Hersonin ja Mykolajevin väliin.

Ukrainan armeijan vastarinta oli kovaa.

Kun Ukrainan joukot vapauttivat Hersonin perjantaina 11. marraskuuta, tiedotusvälineet ympäri maailmaa näyttivät kuvia riemuitsevista kaupunkilaisista, jotka ottivat Ukrainan joukot vastaan.

Hersonin vapautusta voi pitää yhtenä Ukrainan suurimmista voitoista sodassa. Kaupunki oli Ukrainan maakuntakeskuksista ainoa, jonka Venäjä oli saanut haltuunsa. Vapautusta seurasi viikkoja kestänyt juhlinta, joka vaihtui nopeasti uudeksi tragediaksi, kun venäläiset aloittivat summittaisen tykistötulituksen.

Nyt Hersonin kadut ovat autiot ja talojen ikkunat on peitetty vanerilevyillä. Huomattavan moni rakennus, jotka oli ehjä saapuessani kaupunkiin, saa osumia vierailuni aikana. Tuhoutuneiden joukossa on vuonna 1970 rakennettu modernistinen Yuvileinyin konserttitalo, johon Venäjän joukot ovat tehneet useita kranaatti- ja tykistöiskuja.

Kuulen päivittäin uusista siviiliuhreista, jotka ovat menettäneet henkensä pommituksissa.

– Ennen sotaa Hersonissa oli 300 000 asukasta, joista jäljellä on noin 40 000 tuhatta. Jokaisen tykistöiskun jälkeen ihmisiä lähtee pois, Oleh sanoo.

Saavun hotelliin jota pyörittää tällä hetkellä kaveri nimeltä Serhiy, paikan entinen työntekijä. Kun venäläiset miehittivät kaupungin, omistajat pakenivat ja antoivat hänelle luvan käyttää hotellia humanitaarisen avun keskuksena.

Nyt täältä viedään päivittäin ruokaa alueen asukkaille. Hotellissa asuu lukuisia kotinsa menettäneitä perheitä. Keneltäkään ei peritä rahaa majoittumisesta, vaan paikka toimii vapaaehtoisten lahjoitusten turvin.

– Hersonilaiset olisivat olleet valmiita vastarintaan, mutta kaupungin johdossa oli valitettavasti paljon maanpettureita, Serhiy sanoo.

Venäjän täysimittaisen hyökkäyksen alettua suurin osa Hersonin johtavista virkamiehistä ja turvallisuusviranomaisista katosi.

Kaupungin aluepuolustuspisteelle saapui miehiä, jotka jouduttiin käännyttämään takaisin koteihinsa, sillä heille ei ollut antaa aseita.

Osa vapaaehtoisista aluepuolustusjoukoista päätti jäädä suojelemaan kaupunkia. Varustuksena heillä oli lähinnä polttopulloja, Molotovin cocktaileja, joillain jopa ampuma-aseita.

– Kun venäläiset onnistuivat murtautumaan Hersonin kaupunkiin ja ylittivät Dniepr-joen Antonovin siltaa pitkin, piilottelin aluepuolustuksen poikia hotellin kellarissa. Muutaman päivän piileskelyn jälkeen he pakenivat jalan peltoja pitkin Ukrainan hallitsemalle alueelle, Serhiy kertoo.

Hersonin kaupungin traagisen vastarinnan symboliksi on muodostunut Buzkovin puiston verilöyly. Serhiy opastaa minut paikan päälle.

Muutama kymmenen polttopulloilla aseistautunutta aluepuolustusjoukkojen miestä oli vetäytynyt puistoon puolustaakseen kaupunkia miehittäjiä vastaan.

Venäläiset hyökkääjät olivat kuitenkin kiertäneet kaupungin ja piirittäneet sen ennen kuin tunkeutuivat itse kaupunkiin. Kaikki puistossa olleet vastarintataistelijat saivat surmansa panssarijoukkojen hyökkäyksessä.

Verkkoon ilmestyi tapahtumapaikalla kuvattuja videoita, joilla näkyi silpoutuneita ruumiita puiden lomassa. Monen puun juurella oli jäänyt käyttämätön polttopullo. Tapettujen ukrainalaisten ruumiit lojuivat paikalla pitkään. Venäläiset eivät antaneet paikallisten asukkaiden haudata heitä.

Tragedian tapahtumapaikkaa koristavat nyt kukat ja perinteiset liinat, joita on ripustettu puiden oksille. Kun Serhiy on kertonut tarinansa, hän herkistyy ja lähtee kävelemään puistoon.

Miehityksen alusta asti Hersonista saatiin tietoa Ukrainan hallitsemalle puolelle rintamaa Telegram-viestipalvelun kautta. Kaupungin asukkaat lähettivät videoita päivittäisistä mielenosoituksista. Osa vastarintaa oli se, että moni kieltäytyi miehittäjien tarjoamasta “humanitaarisesta avusta”. Presidentti Volodymyr Zelenskyi ylisti puheissaan kaupunkilaisten urheutta.

Miehityksen aluksi hersonilaiset pystyivät vielä kokoontumaan kaupungin keskusaukiolla, mutta huhtikuussa Venäjän joukot alkoivat hajottaa mielenosoituksia väkivalloin. Protestit loppuivat. Samalla hupeni myös Ukrainan hallitsemalle puolelle tihkunut tieto venäläisten miehittämän Hersonin asukkaiden tilanteesta.

Ukrainamielisillä Telegram-kanavilla kerrottiin aika ajoin venäläismiehittäjän puolelle siirtyneisiin kaupunkilaisiin kohdistuneista pommi-iskuista. Kanavilla jaettiin kuvia ukrainamielisistä graffiteista, joita ilmestyi eri puolille kaupunkia.

Miehittäjät järjestivät “kansanäänestyksen” Hersonin liittämisestä Venäjään. Miehitetyiltä alueilta välitetyissä viesteissä näkyi aseistettuja sotilaita, jotka vaativat ihmisiä äänestämään.

Tänään Hersonin katukuva on hämmentävä, kuin aavekaupunki. Raunioita on kaikkialla. Siellä täällä näkyy ukrainamielisiä graffiteja ja piirroksia. Kun venäläismiehittäjät tulivat, ukrainalainen Keltainen Nauha - järjestö värväsi Telegram-kanavansa välityksellä vastarinta-aktivisteja, jotka pimeän tullen maalasivat graffiteja ja liimailivat seinille julisteita.

Ukrainan lippujen ja iskulauseiden joukossa oli viestejä, joissa uhattiin venäläisiä miehittäjiä väkivallalla.

Kotirouva Lilia on ensimmäisiä ja yksi tunnetuimpia Keltaisen Nauhan aktivisteja Hersonissa.

– Venäläiset olivat tulleet minun maahani. Kun he hajottivat mielenosoitukset, minun oli pakko ilmaista jotenkin, että halusin heidät pois täältä. Olin erittäin iloinen huomatessani, että seinien maalaajia alkoi ilmaantumaan joukoittain, Lilia kertoo.

Venäläisiä tämä selvästikin turhautti, sillä monet ukrainalaismieliset julisteet ja piirrokset on sotkettu tai revitty pois.

Lilian puhe vaimenee kuiskaukseksi, kun hän vie minut tuhotun talon luo. Ennen sotaa täällä toimi Hersonin poliisiopisto ja oppilaitoksen asuntola. Kun Venäjän joukot saapuivat kaupunkiin, he ottivat paikan majapaikakseen.

Lilia oli huomannut venäläisten majoittuneen asuntolaan ja välitti talon koordinaatit Keltainen Nauha -järjestölle. Ukrainan armeija teki asuntolaan täsmäiskun, joka tappoi kymmeniä venäläissotilaita.

– Nämä rauniot ovat todiste minun pienestä osuudestani venäläisten tuhoamisessa, Lilia sanoo.

Hersonilaisten kanssa keskustellessa huomaa, miten valtavan trauman kaupungin miehitys on asukkaisiin jättänyt.

– Miehitys oli yhtä helvettiä. Täällä vallitsi pelon ilmapiiri. Kaupungissa tapahtui paljon ryöstelyä. Kuka tahansa saattoi joutua pidätetyksi, kertoo Hersonin kaupungin humanitaarisen avun koordinaattori Andriy.

Miehityksen alkuvaiheessa hän oli muiden vapaaehtoisten mukana jakamassa humanitaarista apua kaupungin asukkaille. Lilian tapaan myös Andriy kävi öisin maalaamassa ukrainamielisiä graffiteja ympäri kaupunkia.

Toukokuussa venäläiset tulivat Andriyn omistamaan kahvilaan ja pidättivät hänet. Andriyn asunnolta oli löydetty konekivääri ja muita aseita.

– Aseet olivat minun. Ajattelin, että niistä saattaa jonain päivänä olla hyötyä, kun ukrainalaiset alkaisivat vapauttamaan kaupunkia, Andriy kertoo

– Joskus menetin tajuntani hakkaamisten ja sähköshokkien jälkeen. Toivoani en kuitenkaan menettänyt. Ukrainalaisten tekemät iskut kuuluivat vankilaan asti. Ne valoivat uskoa siihen, että venäläiset häädettäisiin kaupungista, Andriy sanoo.

Vapaaksi Andriy kertoo päässeensä sattuman kautta, kun venäläisillä miehitysjoukoilla oli vuoronvaihto. Uusi vankilanvastaava ei ollut saanut Andriyn tietoja ja oli lopulta päästänyt hänet vapaaksi.

– Kun tapasin vapautumiseni jälkeen entisen tyttöystäväni, hän ei tunnistanut minua. Niin huonossa kunnossa olin.

Kun Ukrainan joukot vapauttivat Hersonin, Andriy pyydettiin töihin kaupungin palvelukseen. Hän kertoo unelmoivansa teknoklubin avaamisesta sodan jälkeen.

– Jokaiset reivit lopetetaan Ukrainan kansallishymnin. Hersonia ei voi enää kuvitella ilman isänmaallisuutta, sanoo Andriy.

Kun jatkan matkaani kohti Kiovaa, mietin kaupungin ja sen asukkaiden kohtaloa. Miehityksen jälkeen Herson kärsii nyt loppumattomista pommituksista. Vapaudestaan hersonilaiset ovat joutuneet maksamaan äärimmäisen kovan hinnan.