Talvinen aamu on tummansininen. Aurinko on nousemassa, ja taivas saa purppuraisia sävyjä. Jyrkänteet reunustavat lumista järveä, eikä hiljaisen rotkojärven pohjalle kantaudu edes liikenteen kohina.

Aurinko valaisee puunlatvat jyrkänteen päällä mutta kestää aikansa, ennen kuin valo laskeutuu alas rotkon pohjalle. Nähdäkseen taivaan Ison Helvetinjärven jäältä pitää niskaa taivuttaa taaksepäin.

Järven eteläkärjen tuntumassa on Ruovedellä Pirkanmaalla sijaitsevan Helvetinjärven kansallispuiston tunnetuin nähtävyys Helvetinkolu. Se on poikittain kallioon repeytynyt halkeama, joka on kapeimmillaan pari metriä. Kesällä solan pohjaa pääsee laskeutumaan Ison Helvetinjärven rantaan.

Suuren kulkijamäärän vuoksi näköalapaikalle on rakennettu tasanne suojaamaan maastoa kulutukselta. Ison Helvetinjärven rantaan pääsee 200-portaisia rappusia. Järven rannalla odottaa taukotupa ja nuotiokehikko, missä kelpaa huoahtaa.

Helvetinkolun dramaattinen nimi tulee sukupolvien takaa kerrottujen tarinoiden mukaan sudenpyynnistä. Sudet ajettiin syvään kallionhalkeamaan, jonka päät tukittiin ja kalliolta pudotettiin kivenjärkäleitä susien niskaan.

Kansallispuisto on jylhimmillään Koverolla, samassa rotkolaaksossa kuin Iso Helvetinjärvi. Kalliojyrkänne nousee lähes pystysuoraan parikymmentä metriä kuin valtaisa seinä. Kalliohyllyille on juurtunut kitukasvuisia mäntyjä, jotka sinnittelevät karulla kasvupaikallaan vähien ravinteiden voimin. Lumi peittää hyllyt, mutta pystysuorat kalliot ovat paljaat.

Viitisen kilometriä pitkä Kovero on leveimmillään noin 300 metriä ja syvimmillään 50 metriä. Kaakkoispäässä Kellarivuori nousee Koveron pinnasta 80 metriä, joista yli 20 pystysuoraan vedestä.

Paikoin Koveron jyrkänteiden yli valuu valumavesiä, jotka jäätyvät komeiksi jääputouksiksi ja jääuruiksi. Missä vesi on lähdeperäistä, siellä jääputoukset ovat kuultavan vihertävän sinertäviä. Humuspitoisten suovesien valuessa syntyy ruskeita jäämuodostumia.

Jääkiipeilyn harrastajille muodostuu talvisin komea jääseinämä Ison Helvetinjärven pohjoispään länsirannalle. Jääputous kohoaa noin 25 metriä järven jäältä. Kiipeilyä kansallispuistossa saa harrastaa 15. maaliskuuta asti.

Talvi on hyvää aikaa liikkua rotkojärvillä, sillä jäällä hiihtäen jyrkänteet jääurkuineen ovat helposti saavutettavissa. Kalliot kohoavat ympärillä, ja kaikkialla vallitsee hiljaisuus. Isolle Helvetinjärvelle on parin kilometrin hiihto- tai lumikenkämatka Kankimäen pysäköintipaikalta.

Helvetinjärvien repeämä on kymmeniä kilometrejä pitkä. Laakso jatkuu Ison Helvetinjärveltä kapeana rotkojärvien ketjuna kaakkoon. Ison Helvetinjärven, Sammakkolammin, Pikku Helvetinjärven, Pitkän Helvetinjärven, Luomajärven ja Koveron järviketju jatkuu kansallispuiston ulkopuolelle Kalliojärvelle ja Ruhalanselälle asti. Kansa on nimittänyt Helvetinjärviä myös nimillä Ukkohelvetti, Akkahelvetti, Poikahelvetti ja Likkahelvetti.

Helvetillisestä nimestään huolimatta Helvetinjärven kansallispuisto on syvien rotkojen, loivapiirteisten salojärvien ja paikoin jykevien ikimetsien rauhallinen kokonaisuus. Hiihtoretkillä saattaa törmätä ilveksen tassunjälkiin tai lopputalven iltahämärissä kuulla huuhkajan soidinhuhuilun.

Aikoinaan Helvetinkolun uskottiin syntyneen pahojen voimien temmeltäessä kallioilla. Suuria voimia maankuoren repeilyyn ja kallion halkaisemiseen onkin tarvittu.

Ammoin tienoot peitti jylhä ja mahtava vuoristo, joka ulottui Ruotsista Venäjän Karjalaan. Paikalla kohonnutta vuoristoa kutsutaan Svekokarelideiksi. Ne muodostuivat noin kaksi miljardia vuotta sitten mannerlaattojen törmätessä. Huippujen arvellaan kohonneen yhtä korkealle kuin nykyiset Alpit.

Eroosio kulutti vuoriston lähes juuriaan myöten tuhannen miljoonan vuoden aikana. Vuoren valtavan painon väheneminen nosti kiviaineksen lähemmäs maanpintaa, ja se halkeili suuriksi lohkoiksi. Maanpinnan kohotessa edelleen lohkojen välisiin rakoihin muodostui murrosvyöhykkeitä.

Satojen miljoonien vuosien aikana murrosvyöhykkeet rakoilivat ja rapautuivat. Viime jääkaudella Suomen keskiosia peitti parhaimmillaan yli kaksikilometrinen jää, joka liikkui murtumalaakson suunnassa.

Liikkuva jää puhdisti laakson kivistä ja maasta, ja jääkauden lopussa noin 10 000 vuotta sitten jään sulamisvedet täydensivät työn. Jylhä rotkolaakso järvineen ja kalliojyrkänteineen tarvitsi syntyäkseen 150–200 miljoonaa vuotta.

Kansallispuiston länsiosa on alavampaa. Monista salojärvistä komein on Haukkajärvi, jossa on nuotiopaikat Haukan hiedalla ja Heinälahdessa, molemmat järven eteläosassa. Haukan hieta on tunnettu kesäkohde kauniine hiekkarantoineen ja telttapaikkoineen.

Haukkajärven pohjaan on ajan kuluessa saostunut paksulti järvimalmia. 1860-luvulla Kurun Tyrkkölän eli Nygårdin tilan torpparit nostivat malmia jäältä koukuilla ja räjäyttämällä.

Ruutipanoksesta tehtiin vedenpitävä sulattamalla lampaantalia ja leipomalla panos sen sisään. Parin minuutin tulilanka käsiteltiin samalla tavalla. Panos laskettiin kivipainojen avulla pohjaan ja sytytettiin tulilanka. Räjähdys mursi irti suuria lohkareita, jotka nostettiin ylös jäälle käyränokkaisilla piikkikourilla ja lastattiin rekeen. Malmi kuljetettiin hevospelillä Karjulankosken partaalle rakennetulle ruukille.

Haukkajärven Ruutikari on saanut nimensä siitä, että siellä säilytettiin räjäytyksissä tarvittava ruuti. 

Ison Saarijärven ja Ruokkeiden alue on erämaista syrjäosaa, joka pyritään säilyttämään rauhallisena. Näiltä main löytyvät puiston vanhimmat metsät ja pari pientä avosuota. Ruokejärvien rannalla on nuotiopaikka, Pirkan taipaleen varrella.

Puiston lounaisrajan tuntumassa metsän halkaisee Helvetinjärvien rotkoa pienempi rotkomuodostuma, Rontonhorha. Se kulkee läheltä Haukkajärveä Kivikierinkajärvelle. Rontonhorhan tuntumassa, Valkoisen rannalla sijaitsee nuotiopaikka.

Ruotsalainen yhtiö suunnitteli Rontonhorhaan 1960-luvun lopussa tehdasta, jossa olisi liitetty metalleja yhteen räjäyttämällä. Metsähallituksen ja luonnonsuojelijoiden yhteinen vastarinta kaatoi hankkeen.

Useita kultakauden taiteilijoita samoili Ison Helvetinjärven jylhissä maisemissa 1800-luvun lopulla. Akseli Gallen-Kallela retkeili maalausvälineiden ja metsästysaseen kanssa usein ystävänsä, ruotsalaisen kreivin Louis Sparren kanssa. He maalasivat sydänmaan maisemia ja ihmisiä.

Monet muutkin kuvataiteilijat vierailivat seudulla, kuten Hugo Simberg, Alpo Sailo, Carl Bengts ja Kalle Löytänä. Säveltäjistä ja runoilijoista Helvetinjärvien sydänmailla kävivät J. L. Runeberg, Eino Leino, Oskar Merikanto, Ilmari Kianto ja Heikki Asunta. Myös Suomen maisemavalokuvauksen pioneeri I. K. Inha retkeili siellä.

Gallen-Kallelan ja Sparren mielenkiinto jylhiä maisemia kohtaan tarttui taidemaalari Victor Westerholmiin. Hän vieraili seudulla 1882. Retkeltään hän kirjoitti matkakuvauksen, josta katkelma Koverolta:

”Vihdoin alkoikin valo loistaa metsän läpi, vähän matkaa vielä ja seison tavoitteessani, alapuolellani oli Koverojärvi. Luonnontunnelma oli todella mahtavin ja ihmeellisin kokemistani. Allani syvä, sysimusta, hiljainen ja kuvasteleva järvi, pyssynkantaman levyinen ja toisella puolen korkeita, jyrkkiä, niin, miltei pystysuoria kallioseinämiä, joissa siellä täällä kohtia, mihin ihmisjalka ei koskaan astu ja missä tuulen sinne suistamat kaatuneet puunrungot lepäsivät hajallaan kuin sukupuuttoon kuolleiden jättiläiseläinten luurangot.”