Tänä vuonna tuli täyteen viisikymmentä vuotta suomalaisen kansanterveystyön lippulaivan, Pohjois-Karjala-projektin, käynnistymisestä.

Sitä lähti Joensuuhun julistamaan myös professori Pekka Puska, joka antoi projektin päätutkijana ja johtajana sille kasvonsa ja äänensä. Alkuun viisivuotisena alueellisena pilottiprojektina käynnistynyt hanke jatkui lopulta 25 vuotta kansallisena demonstraatiohankkeena, sen opit laajenivat koko maahan, ja sen tulokset näkyvät tämän päivän Suomessa monien sairauksien tutkimisessa ja onnistuneessa ennaltaehkäisyssä.

Pekka Puskasta taas tuli koko kansan tuntema terveysmies ja tupakan vihollinen, mutta myös THL:n pääjohtaja.

Projektin vaiheiden muisteleminen tuo Puskan puheeseen innostuneen nuotin.

− Kaikkea maan ja taivaan väliltä me tehtiin siellä. Jälkeenpäin kun on kiertänyt maailmalla puhumassa näistä, sitä on monesti ajatellut, että hitto soikoon, tuokin juttu me tehtiin, Puska muistelee kauniina maaliskuun kevätpäivänä THL:n päätoimipisteessä Helsingin Mannerheimintiellä.

Pohjois-Karjala-projekti käynnistettiin synkissä, jopa hädänalaisissa tunnelmissa. Elintaso oli sodanjälkeisinä vuosikymmeninä noussut ja esimerkiksi pitkä taistelu tuberkuloosia vastaan oli kääntynyt voitoksi.

Uudeksi ongelmaksi oli noussut sydäntautikuolleisuus. Erityisen paha tilanne oli Pohjois-Karjalassa. Sydäntaudit tappoivat paljon nuoria miehiä ja miesten odotettavissa ollut elin- ikä oli alle 65 vuotta. Niinpä Pohjois-Karjalan edustajat jättivät vuonna 1972 maaherra Esa Timosen johdolla vetoomuksen valtiovallalle avun saamiseksi. Syntyi Pohjois-Karjala-projekti, jonka sai johdettavakseen vasta 26-vuotias lääkäri Pekka Puska.

− Minulla oli sekä lääkärin että valtiotieteiden maisterin paperit. Olin ollut jonkun verran erilaisissa suunnitteluelimissä mukana ja Ylioppilaskuntien liiton puheenjohtajana. Kai ne vanhat viisaat parrat katsoivat, että tässä on sopiva nuori mies siihen hommaan.

Puska kertoo Pohjois-Karjala-projektin menestyksen perustuneen kahteen keskeiseen innovaatioon. Ensimmäinen oli se, että sydäntautitilannetta ja kansanterveyttä yleisemmin ei paranneta pelkästään sairaala- ja muuta hoitoa vahvistamalla, vaan avain on ennaltaehkäisyssä. Monet sydänkuolemista ovat äkkikuolemia, joita tiheinkään hoitoverkosto ei pysty estämään.

1970-luvulla tiedettiin jo tutkimusten perusteella muutama keskeinen riskitekijä sydäntaudeille: tupakointi, verisuonia ahtauttava korkea kolesteroli sekä korkea verenpaine, joka taas vaurioittaa verisuonien seinämiä. Korkea kolesteroli ja verenpaine ovat olennaisesti kiinni ravinnosta, Puska muistuttaa.

Toinen innovaatio oli se, että tilannetta ei korjata pelkästään hoitamalla sairaalapotilaita ja niitä, joilla on korkea riski, vaan kysymys on koko väestön elintavoista. Projektin aluksi tehdyt väestökartoitukset osoittivat väestön elintavoissa olevan todellakin korjattavaa, sillä Pohjois-Karjalan ihmisten veren kolesterolitaso oli maailmanennätyslukemissa.

− Se oli niin korkea, että väestöstämme matalimmalla viidellä prosentilla luvut olivat sellaisia, joita Japanissa hoidettiin korkean kolesterolin vuoksi, Puska vertaa.

Projektin tutkijoiden ydinjoukosta monilla oli Puskan tapaan lääkärintutkinnon lisäksi taustallaan myös yhteiskuntatieteen tutkinto. He ymmärsivät ihmisten elintapojen olevan voimakkaasti sidoksissa ympäristöön, joten tavoitteeksi tuli muuttaa Pohjois-Karjalan fyysistä ja sosiaalista ympäristöä, ja saada ihmiset muuttumaan siinä mukana.

Muutosta ei yritetty pakottaa ylhäältä alaspäin, vaan sitä lähdettiin tekemään saappaat savessa ympäri maakuntaa: pientiloille, tupailtoihin, kouluihin. Puska muistaa, miten lehdet aikanaan kirjoittivat nuorten lääkärien kiertävän pitkin maakuntaa kuin nuoret sudet.

− Kyllä mä opin sen maakunnan tuntemaan hyvin. Vaimoni on Ilomantsista kotoisin ja hän sanoo, että sä se tunnet Pekka Ilomantsinkin paremmin kuin minä. Ei siellä taida paljon olla kansakoulua tai muuta, jossa en ole joskus käynyt puhumassa, Puska naurahtaa.

Työ sopi Puskalle, joka piti nimenomaan ihmisten parissa liikkumisesta. Myös Pohjois-Karjalan ihmiset ottivat Vaasasta kotoisin olevan Puskan omakseen, ja äänestivät tämän kansanedustajiksi vuoden 1987 vaaleissa. Nykyään Puska asuu Helsingissä, mutta Pohjois-Karjalaan häntä sitoo edelleen Ilomantsissa sijaitseva kesämökki.

Pohjois-Karjala oli 1970-luvulla Suomen köyhintä aluetta. Pienimmissä kylissä ei ollut edes sähköä. Pientiloilla oli usein muutama lehmä, joista saatu maito tuotti rasvan pöytään.

Tämän rasvan haitallisuudesta Pekka Puska kumppaneineen lähti ihmisiä valistamaan, joten tehtävä ei ollut helppo. Ihmiset kuitenkin arvostivat sitä, että lääkärit kiersivät heidän parissaan ja tulivat tiloille. Hätkähdyttävän suuriksi nousseet sydänkuolleisuusluvut näkyivät tilastojen lisäksi myös ihmisten arkielämässä, joten väestön keskuudessa oltiin alttiita muutokselle.

− Kansakouluissa käydessä kysyin luokalta, kenen isä on kuollut. Siellä saattoi kolmasosa käsistä nousta. Se oli aivan järkyttävää.

Sepelvaltimotauti kaatoi nuoria miehiä seisovilta jaloilta, joten Pohjois-Karjalassa oli myös paljon nuoria leskiä ja leskeksi jäämistä pelkääviä emäntiä. Heistä tulikin vahva tuki Pohjois-Karjala-projektin onnistumiselle. Erityinen liittolainen olivat Marttayhdistykset, jollainen löytyi kutakuinkin jokaisesta 350:stä Pohjois-Karjalan kylästä.

− Me ei haluttu kokonaan muuttaa perinteistä ruokavaliota, mutta haluttiin muuttaa se terveellisempään suuntaan. Marttojen kanssa käsiteltiin näitä kotitalousasioita ja terveellisempää ruokaa. Mitä kaupasta pitää ostaa ja miten se ruoka kannattaa valmistaa.

Pohjois-Karjala-projekti teki Marttojen kanssa laajoja kampanjoita, joista yksi oli Pitkän iän pidot. Perinteisen karjalanpaistin pinnalla ei enää kellunut valkoista läskiä, vaan paisti tehtiin vähärasvaisesta sianlihasta, lisättiin porkkanaa ja muita kasviksia ja vähennettiin suolaa. Kansan suussa resepti sai nimen Puskan pata.

− Muistan lukemattomat Pitkän iän pidot. Päivällä Martat teki nämä uudet ruoat. Sitten illalla oli koko kylänväelle juhlat, joissa oli hauskaa, niin kuin Karjalassa aina on. Pidettiin hauskaa, syötiin hyvin ja sitten joku projektilääkäri tai muu asiantuntija kertoi näistä faktoista.

Pohjois-Karjalassa syntyi käsite ”rojektiruoka”, kun isännät totuttelivat toisinaan muristen uuteen vähempirasvaiseen ja vähempisuolaiseen ruokavalioonsa. Rojektiruoan kurimukseen joutumisesta vitsaili myös alun perin Pohjois-Karjala-projektin aloittamisesta vetoomuksen tehnyt maaherra Esa Timonen.

− Esa Timonen istui kerran vieressäni lentokoneessa ja sanoi, että ”Kuule Pekka, kyllä sinusta on tullut meille pohjoiskarjalalaisille aikamoinen riesa. Minäkin sain lounaaksi vain kupillisen heiniä. Kuule Pekka, minä olen kohta ihan luonnonsuojelutilassa”, Puska naurahtaa.

Pohjois-Karjala-projekti tuotti nopeasti tuloksia, ja sydäntautikuolleisuus alkoi vähentyä. Elintapamuutokset laajenivat Pohjois-Karjalasta koko maahan, ja pitkän aikavälin tulokset ovat ylittäneet kaikki odotukset, joita Puskalla ja kollegoillaan 1970-luvun alussa oli. Työikäisten miesten sydänkuolleisuus on laskenut 50 vuoden aikana yli 80 prosenttia. Myös tupakkasyöpäkuolleisuus on laskenut merkittävästi, samoin aivohalvaukset.

Vuoden 1972 jälkeen suomalaisten miesten eliniänodote on kasvanut noin 13 vuotta ja naisten yli 10 vuotta. Mikä tärkeintä, nämä elinvuodet ovat pääasiassa terveitä. Muutosta ei voi kiistää kukaan, mutta Pohjois-Karjala-projektin osuutta ja vaikutusta on myös kyseenalaistettu.

− Se on hyvä keskustelu. Pitää muistaa, että tämä ei ole mikään kaksoissokkokoe vaan elävää elämää. Suhteellisen varmana voi pitää sitä, että tästä kuolleisuuden vähenemiseen johtaneesta muutoksesta ainakin kaksi kolmasosaa johtuu Pohjois-Karjala-projektin tavoitteina olleiden riskitekijöiden laskusta. Se on tieteellisesti osoitettu, ja kolesterolin lasku on tässä suurin tekijä.

Iso merkitys Pohjois-Karjala-projektin onnistumisessa oli Pekka Puskan mukaan henkilökohtaisten suhteiden luominen paikallisiin toimijoihin. Myöhemmin ulkomaita kiertäessään hän on nähnyt paljon huippuyliopistojen terveysprojekteja suurine budjetteineen ja hienoine teoriapohjineen.

− Sitten kun mentiin sinne alueille, huomasin, että tutkijat eivät tunteneet sieltä ketään. Kun mä menin Pohjois-Karjalassa kuntaan, tunsin siellä kunnanjohtajan, viskaalit, kauppiaat ja tehtailijat. Ja kun tuntee ihmiset, voi pyytää vaikka makkaratehdasta tai leipomoa tekemään muutoksia rasvan ja suolan käytössä, Puska kertoo.

Ensin suolaa ja kovia rasvoja vähennettiin paikallisten tehtaiden tuotteista. Myöhemmin mukaan tulivat myös suuret elintarviketeollisuuden yritykset, kun ne haistoivat terveellisemmissä tuotteissa markkinaraon. Mitä suositummasta elintarvikkeesta on kyse, sitä suuremmat ovat hyödyt, kun sitä kehitetään terveellisemmäksi.

− HK:n sinistä taidetaan myydä jotain kaksi miljoonaa kiloa vuodessa. Näillä volyymeilla sillä tyydyttyneen rasvan ja suolan määrällä on aika isoja kansanterveydellisiä vaikutuksia.