Apu.fi 27.11.2015

Niin paljon on aihetta lauluun, sen aiheen antaa pakkanen ja polte auringon, runoili Repe Helismaa aikoinaan. 

Mistä Pave Maijanen saa laulujensa aiheet? Millaisina hetkinä sana ja sävel lähtevät kuljettamaan miestä?

Ei ainakaan tänä tyynenä syyspäivänä Helsingin Lauttasaaren kärjessä, jossa meri jatkuu horisonttiin, ja auringonvalo viipyy vielä hetken lämpönä iholla, muistona menneestä kesästä.

Suurimmat hittinsä Pave Maijanen on tehnyt mielen myllertäessä, järkytyksen ja ahdistuksen tunteissa.

Pidä huolta syntyi hänen nähtyään tv-raportin Mosambikin sisällissodasta, sen runtelemista, kädettömistä sotilaista. Elämän nälkä kumpusi oman elämän alakulosta, Ikävä hänen saatuaan lukea toiselle henkilölle osoitetun kirjeen, jolloin hän kirjoitti kirjeen sisältämän surun lauluksi.

Kaikessa rauhassa syntyi viisi vuotta sitten kuitenkin nimensä mukaisesti hyvissä tunnelmissa.

– Istuin Kesälahdella mökillä rasvatyynen järven rannalla, kaikki oli liikkumatonta ja täysin rauhallista. Oli niin hyvä fiilis, että se oli rauha oli saatava kirjoitettua biisiin.

Tunnelmat ovat hyvät nytkin, edessä monen vuoden suunnittelun jälkeen kiertue Polaris Jousikvartetin kanssa ja takana tiivis, antoisa kokemus Vain elämää -ohjelmassa.

Leica-kamera kaulassaan Pave Maijanen astelee rantakalliolle ja näkee maiseman kauneuden. Kuvaamista hän on harrastanut melkein yhtä pitkään kuin saunomista ja lätkänpeluuta, jossa hän aikoinaan ylsi Suomi-sarja -tasolle.

Sytytetään saunan uuniin tulet. Tuohi on kuivaa, samoin sopivan kokoiseksi pilkotut koivuklapit. 

– Saunan lämmitys on riitti, josta nautin. Kesälahdella, kesäpaikassamme perheellämme on kolme valioluokan saunaa, jatkuvalämmitteinen, pönttökiuas ja tietenkin paras kaikista, savusauna.

Intohimoinen saunoja pääsi saunomisen makuun jo varhaislapsuudessaan Lappeenrannan varuskunnassa, jossa hänen isänsä oli vääpelinä rakuunarykmentissä.

– Miehistösauna oli lapsen silmissä jättiläismäisen kokoinen, jonka lauteille mahtui monta sataa miestä – todellisuudessa varmaan puolisensataa. Sauna lämmitettiin metrihaloilla. Samaa tunnelmaa on Helsingissä Harjutorin saunassa, jossa käyn viikoittain.

Pekka Juhani Maijasen, Paven, lapsuus varuskunta-alueella ruokki mielikuvitusta. Pavella oli kaksi isoveljeä, ja pihapiirissä riitti leikkitovereita.

– Varuskunta oli aidattu alue, jonne pääsi vain kulkuluvilla. Se oli kuin kaupunki kaupungissa ja voimakas oma yhteisönsä. Lapsille siellä oli kaikki mitä tarvittiin: urheilukentät, lätkäkaukalot, talvi- ja kesäolympialaiset, joissa kilpailimme. Seikkailimme Saimaan rantamien mahtavissa viidakoissa ja hypimme järveen varuskunnan uimarannan korkeasta hyppytornista.

Marssivien joukko-osastojen saappaista lähtevä rytmikäs ääni, ja varsinkin partionvaihto kiinnostivat pikkupoikia.

– Kuljimme joukon hännillä puukiväärit olalla.

Mutta sitten se tärkein: varuskunnan soittokunnan soittama vaskimusiikki.

Kesäiltana ikkunat olivat auki, ja varuskunnan keskuskentältä kantautuivat iltahartauden äänet. Torvisoittokunta soitti, ja miehet lauloivat virttä.

Pieni poika oli vasta kolmevuotias, mutta soitto ja laulu jättivät lähtemättömän vaikutuksen.

– Se on aivan ensimmäisiä lapsuudenmuistojani, ja siitä lähtien vaskimusa on vaikuttanut minuun voimakkaasti. Se, että olen esiintynyt rakuunasoittokunnan kanssa ja monena kesänä osallistunut Miljzz-kiertueeseen juontaa siis kauas menneeseen. 

Ratkaiseva kokemus oli ensimmäinen varhainen esiintyminen, sillä se määritti ammatin laulajana ja muusikkona.

– Sain huuliharpun, ensimmäisen oman soittimeni kuusivuotiaana. Sitä ennen olin kokeillut isän huuliharppua, jolla hänellä oli tapana soitella.

Pave Maijanen sanoo, että soittaminen on kuuntelemista ja kuulemista, erehdystä ja osumaa. Ja tietenkin lahjakkuutta, sillä ei kuusivuotias olisi muuten osannut soittaa Balladia Olavinlinnasta kaksipuolisella huuliharpulla.

Musiikki kuului hänen lapsuudenkotinsa äänimaisemaan, sillä äiti lauloi puhtaalla äänellään ruokaa laittaessaan, siivotessaan, kutoessaan. Laulun lumon pojalleen opettanut äiti Kerttu Maijanen on nyt 94-vuotias ja asuu edelleen Lappeenrannassa.

Pave Maijanen muistaa tarkalleen ensiesiintymisensä ja sen vaikutukset.

– Ensiesiintymiseni oli eskadroonan joulujuhlassa, ja saamani suosionosoitukset kylvivät esiintymisen halun ja luultavasti ensimmäiset narsismin siemenet. Jos soitossa olisi ollut virheitä, se olisi ollut kohtalokasta tulevaisuuden kannalta, niin uskon.

Vain kaksi vuotta ensiesiintymisen jälkeen hänen isänsä kuoli vain 44-vuotiaana aivoinfarktiin. Pienen pojan mieleen tarttui vain joitain hetkiä niiltä päiviltä.

– En osannut järkyttyä tilanteesta ja olen myöhemmin miettinyt, oliko se vastustusta murheen kokemiseen.  

Sunnuntailapsi, onnen poika. Sellaiseksi Pave Maijanen it­seään luonnehtii.

Suurimmat elämän käännekohdat ovat olleet onnellisia tapahtumia, hänen urallaan tai yksityiselämässään ei ole ollut suuria tragedioita.

– Merkittävät käänteet urani kannalta olivat ensikeikka ja alitajuinen päätös urasta, ja uran aloitus vuonna 1969, kun pääsin kitaristiksi laulaja Kristianin Mielikummitus-bändiin.

Yksityiselämän kohokohdat liittyvät perheeseen, pitkään avioliittoon ja kahden lapsen syntymään.

– Törmäsin tulevaan vaimooni Liisaan Vanhalla ylioppilastalolla vuonna 1972. Tyttäremme syntyi vuonna 1977, poikamme 1981. Viisi vuotta sitten syntyi ensimmäisen lapsenlapsemme. Tyttö on papan silmäterä!

Pave Maijanen myöntää suoraan työn vieneen hänet aikoinaan ajoittain pois perheeltä.

– Siellä päässä on ollut kestävyyttä ja kykyä lukea peli. Isänä olen ollut varmasti lepsumpi verrattuna omaan isääni – tai muistikuvaani hänestä. Lapsuudessani kuri ja rajat tulivat selkeästi osoitetuiksi.

Aikuisista lapsistaan hän sanoo näiden pärjänneen elämässä hyvin, ja se on iso osa elämänonnea. 

– Poikani käy Lippulaulun sanoin ”teit’ isäin astumaan”, hän on muusikko. Olen siitä iloinen.

Vain elämää -ohjelmassa Pave Maijanen tutustui lapsiaan nuorempiin artisteihin Sanniin ja Antti Tuiskuun. Ja heti synkkasi.

Esteetikko ja visualisti, niinkin Pave Maijasta on monesti luonnehdittu musiikkinsa ja tyylikkään ulkoasunsa vuoksi.

Sellaisena hän näyttäytyi myös 1990-luvun lopulla suursuosion saavuttaneessa Mestarit Areenalla -kiertueella Kirkan, Hectorin ja Pepe Willbergin rinnalla.

– Ehkä se esteettisyys on oikea luonnehdinta, lauluissani ei ole mitään rumaa tai rankkaa. Ne eivät ole ominta aluettani.

Olotilaansa hän kuvaa vakaaksi elämänvaiheeksi, johon ei mahdu suuria huolia tai murheita. Iloa tuottaa syksyn kiertue.

– Olen paneutunut viime vuosina myös sovittamiseen. Kiertueella esitämme laulujani, rokkia, bluesia ja Suomi-iskelmää, eikä niiden kuuntelemiseen tarvita kuulosuojaimia.

Tuli saunanuunissa on jutellessa hiipunut, Pave Maijanen lisää klapeja hiillokseen, tuli tarttuu puihin, ja saunankamarin ikkunasta näkyy yhä horisonttiin asti kirkas meri. ●

Päivitetty 26.1.2021 – Ilmestynyt 27.11.2015