Perjantaina 22.1.2021 klo 21 alkaen Yle TV2:ssa nähdään Elämän nälkä – Pave Maijanen ikuisesti -tribuutti edesmenneelle taiteilijalle. Ohjelma on live-studiolähetys, joka koostuu studio- ja videovieraista sekä arkiston aarteista eli Pave Maijasen musiikkiesityksistä ja haastatteluista. Vieraina nähdään Pave Maijasen kollegoita, mm. Pedro Hietanen.

Apu 36/10 – 9.9.2010

Pave Maijanen kuulostaa raukealta ja tyytyväiseltä: 60-vuotiskemuista on vasta kaksi päivää. Kesälahden vanha kansakoulu, Paven perheen kakkoskoti, täyttyi 80 kyläläisestä. Ulkona riehui syksyn ensimmäinen myräkkä, ja sisällä oli lämmin tiivis tunnelma.

– Ovat ottaneet meidät omaan joukkoonsa. On oltu täällä, hyvänen aika, jo 30 vuotta. Ollaan neljä, joskus viisikin kuukautta eikä sahata edestakaisin.

Mitä teet siellä?

– Vanha rakennus – tai niitä on tässä useita – on loputon työmaa. Naulaan ja naputan. On myös hirveän tärkeää, ettei tee mitään. Sen kuin on vaan. Olen kova sienestäjä, mutta eipä tänä syksynä juuri tarvitse kyyristyä.

Miten Kesälahti näkyy musiikissasi ja teksteissäsi?

– Vaikea sanoa. Esimerkiksi niin, että kun kesällä hirveiden helteiden aikaan kirjoitin lauluja vanhassa pihamökissä – viileässä hirsirakennuksessa, jossa ei tukehdu koskaan – tuli sellainen kappale kuin Kaikessa rauhassa. Kaikki leijui ja väreili, omassa rauhassaan.

Laulu päätynee Paven syksyllä julkaistavan levyn nimikappaleeksi. Sen demoversio soi Paven synttäreiden kunniaksi julkaistun juhlaboksin neljännen, viimeisen levyn lopetusraitana. Mies, kitara ja auer.

Kaikki nämä vuodet -nimeä kantava boksi ja aloitettu seitsemäs vuosikymmen saattavat pistää muusikon kelaamaan elämäänsä.

– En ole kovin hanakka taaksepäin kelaaja. Mutta olihan se mahtava aikamatka, jonka Seppo Pietikäisen kanssa teimme boksia kasatessamme. Se oli ihan selittämättömän hienoa – varmaan 200 biisistä ruvettiin purkamaan hommaa. Ensimmäiset äänitteet ovat koulupoika-ajoilta vuodelta 1969.

– Jostain syystä olen aina ollut hirveän kriittinen, mutta ikääntyminen on tainnut tuoda yhden jutun: rauhoittumisen, koska melkein kaikki biisit rupesivat kuulostamaan hauskoilta. Sieltä tuli monta yllätystä, lähinnä miellyttäviä. Ensimmäistä soololevyäni Pave’s Mistakesia en ollut kuunnellut 20 vuoteen. Nyt olin ihan huuli pyöreänä: mukava yllätys!

Boksiin pääsi mukaan ennen julkaisemattomia juttuja, muun muassa kahdeksan Paven sävellystä Unto Kupiaisen runoihin.

– Yksi syy, miksi innostuin koko boksista, oli, että sinne saisi Kupiaisia. Tajusin myös, että boksi on kohtelias huomionosoitus levy-yhtiö EMIltä. Vanhojen penkominen aiheutti sen, että tuli mieleen ryhtyä retroilun vastapainoksi tekemään uusia juttuja – hei, kymmenen vuotta on edellisestä levystä!

Vanhojen koostaminen laukaisi ajatuksen uuden säveltämisestä.

Kulkeeko elämä jaksoissa?

– Ihan varmasti. Aikuistumiseen saakka seitsemän vuoden jaksoissa, ja siitä eteenpäin ainakin minun jaksoni ovat olleet vuosikymmeniä. 70-luku oli rokkaava, Roaylsia ja muuta, 80-luku oli omien laulujeni kultainen vuosikymmen, tuli paljon lauluja ja hittejä.

– 90-luku oli peilikuva edellisestä, en saanut paljon aikaan, vaan se menee jonkinlaisena notkahduksena. Tuli vuosituhannen vaihde, pamahti Mestari-juttu, ja sehän oli valtava riemu: yleisöllä oli hauskaa ja meillä esiintyjillä oli hauskaa. Ja sitten rupesin tekemään keikkoja yksin, kiertämään tuhannen kapakan kautta. Pidän siitä.

– Vuosikymmenet ovat leimallisia. Tajuan sen vasta nyt taaksepäin.

Huiput, tasamaa ja notkahdukset – tarpeellisia kaikki?

– Ne kuuluvat tähän juttuun, ylämäki ja alamäki. Aallonharjat tuntuvat hauskemmilta, kun käy välillä notkelmissa. Nekin alkaa ottaa rauhallisemmin.

Miten musiikki ja musiikkiteollisuus ovat muuttuneet – tiivistetysti?

– Musiikkia tehdään järjettömän paljon, sekä hyvää että vähemmän hyvää, kuten aina. Iso osa ihmiskunnasta kulkee napit korvilla, kuuntelee ja kuuntelee, kaikki soi. Se ei välttämättä ole musiikille parasta palvelusta. Levymyynti on romahtanut, ja tilalle ovat tulleet nettilatailu ja piratismi, joka on hirveän vakava asia.

– Levymyynnistä ei siis tarvitse enää hikoilla! Toivon kuitenkin, että ihmiset löytäisivät tästä uudesta musasta joitain ralleja. Kuten aina sanon: musiikkia ei oikeastaan ole, ennen kuin joku sen kuuntelee ja kokee.

Ei se pöytälaatikossa soi. Musa herää henkiin, kun sitä kuunnellaan.

Pave on tehnyt kaikenlaista musiikkia, lahjakkaasti ja estoitta. Ominta nyt?

– Kaikki on ominta. Minusta tuntuu, että kaikki lajit ovat uudella levyllä. Vähän kantaaottavampaakin, sanoo Pidä huolta -kappaleen isä.

Sävellät, sanoitat, sovitat, tuotat, soitat lukuisia instrumentteja, laulat. Onko jotain, mitä et musiikissa osaa?

– Pane mulle viulu käteen, enkä saa muuta aikaiseksi kuin rahinaa! Ihailen suuresti jousisoittajia.

Olet lähes raivostuttavasti entisen näköinen: vuodet eivät näy.

– Kyllä ne näkyvät pelistä aamulla, kun siihen katson hampaita harjatessa. Vanheneminen on luonnollista eteenpäin menoa.

Koen, että kuusikymppisenä olo on tällaista, ei sen kummempaa. Talvella pelaan lätkää koko ajan, mikä on oleellinen seikka, että edes jonkinlaisessa ryhdissä pysyy.

Kahden viikon päästä olisi vietetty myös Kirkan kuusikymppisiä. Kulkeeko Kirill mukanasi yhä?

– Totta kai. Nytkin näen kuivattuna kattoorteen ripustamani 50 ruusun kimpun, jonka Kirill toi tänne kymmenen vuotta sitten. Muistelen Kirkaa usein, ja alkaa naurattaa. Meillä oli niin hauskaa. Puhelimessa puhuttiin aina venäjää. Olen lukenut lyhyen venäjän ja osaan auttavasti jotain änkyttää, ja Kirill kävi heti kuumana. Kirka, iloinen nauraja, kulki kädet levällään katuja eikä väheksynyt ketään. Hämmästyttävä heppu se oli.

Millaisia unelmia sinulla on?

– Unelmiin perustuu kaikki. Ennen unelmoin matkustamisesta, ja se unelma on toteutunut. Laulujen tekeminen on yksi unelma.

– Syntymäpäivänä tuntui kuin kaikki olisi unelmaa, jonkin unelman täyttymistä. Ymmärsi, että nämä ihmiset, jotka ovat joskus olleet ventovieraita, ovat nyt hyviä tuttuja, ystäviä. Tultiin jonnekin Pohjois-Karjalan kolkkaan, ja sitten siellä syntyy ystävyyssuhteita, ja kun pitää juhlat, kaikki tulevat!

– Katselen flyygelin päällistä. Siinä on nimittäin 60 pulloa jaloviinaa, Eastway-konserttijärjestäjän lähettämiä. Soittajathan pitävät sitä jalona juomana, mitä se onkin, Pave nauraa.

Hän lupaa pitää pullorivistön vielä pitkään vain silmänilona.

Päivitetty 16.1.2021 – Haastattelu on ilmestynyt aiemmin verkossa 3.9.2020 ja 9.9.2010 Apu-lehden numerossa 36/2010.