Ilmestynyt 29.1.2023 – päivitetty 9.4.2023

Anni Mortada ei piitannut kevättalven kylmyydestä. Hän oli päättänyt polkea parvekkeen kuntopyörää tunnin, tuntui miltä tuntui.

Mortadan oli pakko polkea, sillä hän oli lihonut. Hän katsoi kelloa, tai niin hän ainakin muistaa. Aika kului hitaasti.

Oli vuosi 2018, ja parveke kuntopyörineen sijaitsi Kuopion sairaalan psykiatrisella osastolla. Tuolloin 26-vuotias Mortada oli siellä avohoidossa pahan ahdistuksen ja masennuksen tähden.

Polkiessaan Mortada hyvästeli mielessään rakkaita ihmisiä. Kun tunti oli täynnä, hän nousi pyörän selästä, kirjoitti kirjeen läheisilleen ja lähti kauppaan. Sieltä hän oli päättänyt ostaa jotain, millä hän tappaisi itsensä.

Sitten hänen ystävänsä soitti. Tämä ymmärsi Mortadan puheista, että tilanne on vakava, ja otti yhteyttä psykiatrisen osaston henkilökuntaan.

– Se oli viimeinen kerta, kun olen mennyt noin pitkälle. Jälkikäteen ajattelin, että ihanaa, etten sittenkään kuollut vielä, Mortada sanoo.

Mortada ei ole tunteineen yksin. Ahdistuneisuushäiriöt ovat kasvussa kaikissa ikäryhmissä. Kaikkein eniten ahdistus on kuitenkin lisääntynyt 16–34-vuotiailla naisilla. Heille maksetut sairauspäivärahat ovat yleistyneet jyrkästi vuoden 2005 jälkeen, ja lähes yhtä huono tilanne on 35–49-vuotiailla naisilla, tiedotti Kela viime toukokuussa.

Sen on vastaanotollaan huomannut myös kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeutti, sosiaalipsykologi Emilia Kujala. Hänen tyypillinen, ahdistuksesta kärsivä asiakkaansa on nuorehko nainen.

– Ahdistus on usein allergiaa epävarmuudelle. Vaikka olisi kuinka hyvä ratkaisemaan ongelmia, epävarmuutta ei voi ratkaista. Sen kanssa on vain pakko oppia elämään, Kujala sanoo.

Toisaalta pitää muistaa, että asia ei ole välttämättä aivan näin yksioikoinen. Tilastoja saattaa vääristää se, että naiset hakevat usein helpommin apua kuin miehet, ja naisten oireet myös saatetaan tunnistaa paremmin. Voi siis olla, että nuorten miesten ahdistus jää useammin piiloon, sillä se saattaa oireilla esimerkiksi kyynisyytenä, kylmyytenä ja päihdeongelmina.

Tammikuussa 2023 Suomen Mielenterveys ry tiedotti, että sen kriisipuhelimeen oli tullut viime vuonna ennätykselliset 400 000 soittoyritystä. Yleisin soiton syy oli paha olo, erityisesti ahdistuneisuus. Sekin kriisipuhelimen tilastoista tiedetään, että 18–29-vuotiailla naisilla itsetuhoisuus on yleisempää kuin muilla.

Mortadan ahdistus oli alkanut ala-asteen lopulla. Tuolloin elettiin 2000-luvun alkua, ja vallalla oli äärimmäistä laihuutta ihannoiva kauneusihanne. Mortada oli hoikka, mutta ei niin laiha kuin muotilehtien mallit. Hän muistaa ajatelleensa, että pojat tykkäisivät hänestä enemmän, jos hän olisi pienempi.

Siitä alkoi 15 vuoden ulkonäköahdistus-, laihdutus- ja ahmimiskierre.

Yläkoulussa Mortada vietti monia ruokavälitunteja koulun vessassa tutkien kehoaan peilistä itkien, koska tunsi itsensä vääränlaiseksi. Seuraavassa hetkessä hän pesi silmiään kylmällä vedellä, jottei kukaan näkisi hänen kyyneleitään. Ahdistus hävetti häntä.

– Ajattelin, ettei kenelläkään muulla ole tällaisia tunteita ja että olen ainut ihminen, jota ahdistaa näin paljon, Mortada kertoo nyt. Hän toimii nykyään kokemusasiantuntijana.

Mutta miten ahdistus tarkemmin määritellään? Emilia Kujalan mukaan ahdistus on olotila, joka pitää sisällään erilaisia ajatuksia ja tunteita, kuten pelkoa, epävarmuutta, riittämättömyyttä ja huolestuneisuutta. Ahdistuneen ihmisen keho valmistautuu taistelemaan tai pakenemaan: sympaattinen hermosto aktivoituu, suuta kuivaa, syke nousee. Keho on ylivireä, valpas ja valmis toimimaan. Ahdistus on niin epämukavaa, että se synnyttää tarpeen tehdä melkein mitä tahansa, jotta se loppuisi.

– Siksi ahdistus voi saada välttelemään ahdistavia tilanteita tai murehtimaan tulevaa liikaa. Murehtiminen nimittäin synnyttää illuusion, että tekee ahdistukselle jotain. Todellisuudessa keino ei kuitenkaan tepsi, vaan vain lisää ahdistusta, Kujala sanoo.

Yläkoulun jälkeisinä vuosina Mortada söi välillä normaalisti, välillä paastosi, välillä ahmi. Ahmimiskohtaukset hän piti salassa, sillä ne nolottivat. Hän saattoi käydä kauempana sijaitsevassa kaupassa, jottei kukaan tuttu näkisi, kun hän osti suklaata, sipsejä ja jätskiä. Kun hän ei kotona jaksanut syödä kaikkea, hän heitti loput ruoat pois.

– Ajattelin, että en voi ottaa riskiä, että kuolen yöllä ja joku löytää ruoat. Siksi vein ne roskiin.

Näin Mortada pyrki hallitsemaan tilannetta kuoleman jälkeenkin.

Elämme maailmassa, jossa arvostetaan elämän ja tunteiden hallintaa. Siksi on helppo kuvitella, että omalla toiminnallaan voi kontrolloida elämäänsä ja sen suuntaa: pysyykö terveenä, onnistuuko urallaan, löytääkö kumppanin ja saako lapsia.

Se ei tietenkään ole totta. Maailmassa on hyvin paljon asioita, joita ei voi hallita. Jos tätä ei pysty kestämään, ahdistuu.

Syitä nuorten naisten ahdistukseen on varmasti monia, mutta juuri yhteiskunnan odotukset voivat olla näistä yksi.

– Naisilta odotetaan hyvää itsekontrollia, reippautta, pärjäämistä ja kilttiä, mukautuvaa käyttäytymistä. Naiset tekevät myös tyypillisesti paljon metatyötä ja pyörittävät arkea. Tämä kaikki kuormittaa, Kujala pohtii.

Hän tunnistaa itsessäänkin näitä naisilta odotettuja piirteitä – ja odotusten seurauksia. Hän on 36-vuotias koulumenestyjä, joka on kärsinyt ahdistuksesta ja jonka on ollut vaikea sietää epävarmuutta.

Kujalan ahdistus liittyy osaltaan siihen, että hän on hyvä kontrolloimaan ja suorittamaan mutta on silti joutunut huomaamaan, ettei elämää voi koskaan täysin hallita. Ei, vaikka kuinka yrittäisi tehdä kaiken oikein, omaisi hyvät elämänhallintataidot ja olisi vielä lisäksi reipas ja kiltti. Mitään takeita mistään ei ole.

Anni Mortada on monella tavalla samanlainen kuin Kujala. Hänkin sopii reippaan, kiltin tytön muottiin. Mortada on luonteeltaan auttavainen ja saanut lapsesta asti kehuja siitä.

Lisäksi hän on pärjännyt koulussa erittäin hyvin. Sen huomasivat myös opettajat ja kannustivat häntä menestymään opinnoissaan.

Mortada tavoitteli kymppejä ja jos kymppiä ei tullut, hän pettyi itseensä. Ylioppilaskirjoituksissa tavoite oli saada laudatureita ja niitä odottivat myös opettajat. Siitä seurasi, että Mortadalla oli hirveitä paineita menestyä.

Kirjoitukset menivät odotettua huonommin. Niiden jälkeen Mortada kirjoitti päiväkirjaansa: Olen täysi nolla.

– Ajattelin, että minulla on ihmisarvo vain, jos olen hyvä koulussa ja autan kotona. Kun alisuoriuduin, koin, että olen huono ihminen.

Vuodet 2016–2018 olivat Mortadan tähänastisen elämän hankalimmat. Häntä ahdisti niin paljon, että hän halusi kuolla. Juuri silloin hän päätyi polkemaan kuntopyörää psykiatriselle osastolle, missä hän oli osastohoidossa. Mortadan elämä oli sairaalan, kodin ja yliopiston välillä kulkemista.

Ahdistus oli tuolloin laajentunut ulkonäön lisäksi kattamaan maailman pahuuden ja kärsimyksen. Mortada koki suurta maailmantuskaa, ja muiden kärsimys särki hänen sydäntään. Osin siksi hän oli hakeutunut yliopistoon opiskelemaan sosiaalialaa, mutta se ei tuolloin tuonut helpotusta. Hän koki, että kärsimystä on maailmassa liikaa, eikä kukaan voi auttaa. Ajatus vei voimat.

Mortadaa ahdisti, ettei hänestä tule koskaan tulisi hyvää sosiaalityöntekijää. Kandin ja gradun kirjoittaminen pelottivat. Tulevaisuudesta ei ottanut selvää.

Osa Mortadan paineista on tullut hänen herkästä, täydellisyyttä tavoittelevasta persoonallisuudestaan, mutta osa on tullut ulkopuolelta. Median tarinat nuorista, kymmenen laudaturin ylioppilaista ja hänen nuoruudessaan vallalla ollut sairaalloisen laiha vartaloihanne ovat vaikuttaneet hänen ahdistukseensa.

On valinta, millaisia tarinoita mediassa ja somessa näkyy. Nostetaanko esiin nuori start up -menestyjä vai kerrotaanko keskeneräisyydestä ja vaikeuksien kautta nousemisesta?

Menestystarinoihinkin voi valita näkökulman. Kirjoitetaanko siitä, kuinka paljon ihminen on tehnyt työtä onnistuakseen, vai sattumista ja muista ihmisistä, joita menestyksen eteen on tarvittu? Todellisuus on, että ihmisillä on erilaiset lähtökohdat ja mahdollisuudet elämässä. Verkostoilla on valtava merkitys. Puhdas tuurikin voi vaikuttaa siihen, mihin elämässä päätyy.

Jos esiin nostetaan supermenestyneitä poikkeusyksilöitä ja annetaan kuva, että jokainen on oman onnensa seppä, ei ole ihme, että monia alkaa ahdistaa. Ajatuksen kääntöpuoli nimittäin on, että myös epäonnistuminen on omaa syytä, ja heräämällä aamuviideltä voittajien tapaan, juomalla viherpirtelöitä ja kehittämällä jatkuvasti itseään voi tulla erityiseksi, parhaaksi versioksi itsestään. Samalla voi tulla myös sisäistäneeksi kieroutuneen ajatuksen, että tavallinen ei riitä, vaan olisi oltava jotain enemmän.

– Näen nuorilla ja nuorilla aikuisilla painetta olla jotenkin erityinen, jotta kelpaisi, tulisi nähdyksi ja menestyisi tässä elämässä, Emilia Kujala vahvistaa.

Toinen asia, jonka yhteiskunnassamme soisi muuttuvan, on reippauden ihannointi. On ymmärrettävää, että kotona, päiväkodissa ja koulussa kehutaan itseohjautuvaa, hyvin pärjäävää lasta. Se voi kuitenkin luoda lapsen mieleen käsityksen, että vain reippaana on hyvä, eikä heikkoutta ja tarvitsevuutta pidä näyttää.

– Lasta olisi hyvä kehua myös siitä, että tämä sanoo tarvitsevansa apua tai ettei jaksa. Nämä taidot ovat aikuisena hyvin tarpeellisia, Kujala sanoo.

Vuoden 2018 kevään jälkeen Anni Mortadan ahdistus alkoi vähitellen helpottaa. Kun ennen hänellä oli välillä hyviä hetkiä ja muina aikoina ahdisti, nyt hänellä on enimmäkseen hyviä hetkiä. Vain välillä ahdistaa.

Se on normaalia, ja useimpia ihmisiä ahdistaa joskus. Ohimenevästä ahdistuksesta ei kuulukaan päästä kokonaan eroon, se on osa ihmisyyttä.

Paranemiseen on auttanut moni asia. Rakkaiden tuki on ollut Mortadalle iso, eteenpäin vievä voimavara. Hän on saanut myös paljon ammattiapua. Hän on käynyt psykiatrisella sairaanhoitajalla sekä psykoterapiassa ja saanut aivojen sähköhoitoa, jota käytetään vaikeaan masennukseen. Iso tuki on löytynyt myös vertaisista. Se on näyttänyt, ettei hän ole yksin, vaan moni kamppailee samojen asioiden kanssa.

Laihduttamisen Mortada lopetti vuonna 2020 etsiessään uusia bikineitä. Googlettaessaan vaihtoehtoja Mortada päätyi lukemaan kehopositiivisuusjuttuja. Ne kertoivat naisista, joilla oli ollut ongelmia kehosuhteessaan, mutta jotka olivat voimaantuneet ja päässeet asiasta yli.

– Päätin silloin, että jonain päivänä haluan itsekin olla tyyppi, joka voi sanoa, että laihduttaminen ja ahmiminen kuuluvat menneisyyteen.

Mortadan kehosuhdekin on parantunut, kun hän lopetti laihduttamisen. Silti oma ulkonäkö ahdistaa edelleen välillä niin paljon, että itkettää.

Mortada on oppinut myös tunnistamaan jyrkän sisäisen puheensa, joka lietsoo ahdistusta. Kun hän jää itselleen kiinni ulkonäkönsä tai saamattomuutensa haukkumisesta, hän miettii, mitä sanoisi ystävälleen samassa tilanteessa. Välillä itselleen myötätuntoisesti puhuminen on haastavaa. Mortadan itsekritiikki on kuitenkin vähentynyt ja myötätunto itseä kohtaan on auttanut eteenpäin.

Kun ahdistus tekee tuloaan, Mortada laittaa soimaan jonkun voimabiiseistään ja tanssahtelee sen tahtiin. Ellinooran Elefantin paino auttaa ja Johanna Kurkelan Ingrid itkettää.

Se on hyvä asia, sillä ahdistuksen ollessa pahimmillaan Mortada ei pystynyt itkemään. Itkeminen saa muistamaan, miten huonosti asiat ovat joskus olleet ja miten pitkälle hän on päässyt.

Kolmas tärkeä kappale Mortadalle on Chisun Yksinäisen keijun tarina. Siinä lauletaan:

Kappaletta kuunnellessaan Mortada on surrut sitä, että hänen oma tarinansa on mennyt kuten on mennyt.

– Samalla kuitenkin ajattelen, että jospa kaikilla ei menisi samoin.

Siinä ajatuksessa on toivoa.

Ilmestynyt 29.1.2023 – päivitetty 9.4.2023