Christian! Eriksen! Christian! Eriksen!

On 12. kesäkuuta ja käynnissä pitäisi olla Suomen jalkapallon miesten maajoukkueen historian ensimmäinen arvokisaottelu. Mutta urheilujuhla on hetkessä muuttunut tragediaksi. Tanskan maajoukkueen tähti Christian Eriksen makaa viheriöllä sydänkohtaukseen tuupertuneena ja taistelee hengestään. Ilo on tipotiessään, tilalle on laskeutunut järkytys.

Edes ohjaaja ei anna armoa, vaan kamerat välittävät hellittämättä kamppailua elämästä ja kuolemasta. Sen katsomista on vaikea kestää. Selostajat ja kommentaattorit ovat poissa tolaltaan, tuskin saavat sanaa suustaan. Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen lähetys katkaistaan ja ruudussa alkaa pyöriä uusinta aiemmasta ottelusta. Vihdoin käy ilmi, että Eriksenin tila on vakaa. Pelaajat ovat päättäneet pelata ottelun loppuun ja suora lähetys jatkuu. Samalla suomalaisfanit osoittavat myötätuntoa ja urheiluhenkeä. Huuhkajien mahtava kannattajajoukko, se kuuluisa kahdestoista kenttäpelaaja huutaa Christian ja tanskalaiset vastaavat Eriksen.

Sosiaalinen media ihastui, Suomelle satoi hyvää mainetta. Tanskan ulkoministeri lähetti Twitterissä sydämelliset kiitokset suomalaisfaneille ja sanoi huudon nostattaneen tanskalaisten mielialaa pimeyden hetkellä. Myös me suomalaiset olimme ylpeitä faneistamme: mikä mieletön porukka, mikä mieletön ele.

Jokunen päivä myöhemmin Kööpenhamina on vaihtunut Pietariin ja Suomi-fanit parveilevat Alpenhaus-ravintolan terassilla. Videolla näkyy ja kuuluu, että he ovat keksineet uutta huudettavaa: Haista vittu, Krista Kiuru! Haista vittu, Krista Kiuru! Kerta toisensa jälkeen.

Nettihaulla selviää, että huuto ei ollut hetken huumassa keksitty. Futisfoorumilla sitä oli suunniteltu jo viikkojen ajan. Jos huudon, tai futiskielellä chäntin, viesti ei ollut alun perinkään hyvin harkittu, nyt tiedämme sen olleen ala-arvoinen. Pietarin suomalaiset futisfanit toivat kisoista tuliaisinaan satoja koronatartuntoja. Todellista haistattelua, kerta kaikkiaan.

Ei, Pietariin ei olisi pitänyt mennä. Kyllä, THL:n kehotusta pysyä kotimaassa olisi pitänyt noudattaa. Kyllä, rajalla olisi pitänyt testata kaikki. Ja isoin kyllä: Kaikkien palanneiden olisi pitänyt pysyä karanteenissa ja testauttaa itsensä vielä uudestaan.

Sosiaalinen media on paheksuntaa täynnä, faneille sataa kuraa niskaan. Silti tekee mieli vähän ymmärtää fanien päätöstä lähteä Venäjälle. On vaikea uskoa, että kaikki olisivat vastuuttomia ihmisiä. On vaikea uskoa, että kolmesta tuhannesta suomalaisfanista kaikki olisivat yhtyneet Alpenhausin huutoon.

Mennään vielä Pietariin, kesäkuun 21. päivän iltaan. Suomi pelaa Belgiaa, maailmanlistan ykköstä vastaan. Huuhkajat ovat tappioasemassa 2–0, peliaikaa jäljellä enää hetkinen. On jo oikeastaan selvää, että tähän helteeseen katkeaa Suomen tie, alkulohkosta ei eteenpäin mennä. Silti Huuhkaja-katsomo vielä jaksaa, se kannustaa seisaaltaan joukkuettaan, se taputtaa ja se huutaa. Television kautta heidän tunnelmansa ja huutonsa leviää myös koteihin, kisakatsomoihin ja mieliin eri puolille Suomea.

Sillä hetkellä, pitkän pimeyden jälkeen, heidän huutonsa nostattaa suomalaisten mielialaa.

Oi Suomi on! Oi Suomi on! Oi Suomi on!