Suomi on turvassa. Vaikka me vaeltaisimme pimeässä laaksossa, ei meille tapahtuisi mitään pahaa, sillä Kekkonen ja YYA ovat kanssamme. Neuvostoliitto ei koskaan tekisi meille samaa mitä se teki Baltian maille.

Eppu Normaali lauloi veitikka silmäkulmassa uraanista, joka tuottaa lamppuun valkeaa vailla riskiä, ja ainoastaan Suomessa. Sinisilmäisen suloiselle lapsenuskolleen suomalaiset ovat sentään osanneet nauraa kohtuullisen hyvin.

Neuvostoliiton hajoaminen ja EU-jäsenyys tekivät Suomesta entistä turvallisemman, kun itärajan takana vaurastui markkinataloudesta ja oligarkkien mersujen kimalluksesta päihtynyt vapaa Venäjä, joka ei suitsinut suhteitamme länteen.

Turvallisuuspoliittinen asemamme hipoi täydellisyyttä, kun olimme yhtä aikaa sekä lännen strategisia kumppaneita että sotilaallisesti liittoutumattomia, eli tosi hyvää pataa ihan kaikkien kanssa. Sellainen maa Suomi on, kaikkien kaveri, tai oli.

Tsetsenia, Georgia, Itä-Ukraina tai Krimin miehitys eivät riittäneet muuttamaan typeryyttä hipovaa luottamusta itäisen ilmansuuntamme turvallisuuteen.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan puhalsi pölyt tympeiden itsestäänselvyyksien arkistoon hautautuneesta presidentti J.K. Paasikiven lausahduksesta, että maantieteelle emme voi mitään. Sieltä täältä alkoi kuulua hätääntynyttä yskintää.

Kun Suomi liittyi Natoon tiistaina 4. huhtikuuta 2023, maailman tiedotusvälineet uutisoivat kiemuraisen prosessin huipentumasta kärjellä, joka toisti itseään pikkuisen liikaa.

Kaikki tekivät sen saman: CNN, BBC, CNBC, Associated Press, Washington Post, Le Monde, Business Insider.

Länsimedian ykkösuutinen kertoi, kuinka Naton ja Venäjän maaraja kasvoi yli kaksinkertaiseksi sillä hetkellä, kun puunjalostuksen lopputuote, A4-muotoinen asiakirja siirtyi Naton päämajassa Brysselissä Suomen ulkoministeri Pekka Haaviston kädestä juhlavasti Yhdysvaltain pääministeri Antony Blinkenin käteen.

Kansainvälisten uutisten kärjessä olivat nuo 1 340 kilometriä tai 832 mailia. Mutta miksi? Rajan pituus on suomalaisille tylsää nippelitietoa. Suomen rajat eivät sentään muuttuneet mihinkään, luojan kiitos, mutta jokin muu muuttui, jos asiaa katsoo vanhojen Nato-maiden tai Venäjän vinkkelistä.

Me suomalaiset olimme se perhe, joka ei enää osannut kiinnittää huomiota olohuoneen keskellä märehtivään virtahepoon. Siivouspäivänä imuroitiin tyynesti pölyt töppöjalkojen ympäriltä, koska virtahepoa ei voinut siirtää mihinkään, tai olisi voinut yrittää, mutta se ei kuulemma kannata.

Arkisesta latteudesta tuli uutisaihe vasta, kun kansainvälinen toimittajadelegaatio käänsi katseensa kohti vaatimattoman pohjoisen serkkukansan kotia. Nämä ulkomaanelävät eivät kursailleet kahvin kanssa tai kehuneet alennusmyynnistä ostettuja nättejä mutta halpoja verhoja. Kaikki vain toljottivat silmät tapilla virtahepoa, vaikka se vain seisoi niillä sijoillaan, joilla se on seissyt jatkosodan lopusta asti.

Ennen meillä oli Joulupukki, Muumipeikko, Marimekko, Nokia, Nightwish ja Kimi Räikkönen. Nyt meillä on 1 340 kilometriä risukkoista rajaa, jonka toisella puolella on Mordor, Barad-dûrin torni ja sieltä maataan hallitseva ilkeä Sauron.

Valtioiden väliset rajat ja erityisesti maarajat ovat se, mistä puhutaan aina, kun kyse on turvallisuudesta. Suomalaiset ovat tottuneet pitämään Venäjän vastaista rajaansa tarkasti silmällä ja kokemaan, että olemme turvassa.

Maaraja on se, jonka yli Venäjän hyökkäysjoukot tunkeutuivat Ukrainaan 24. helmikuuta 2022. Nato-kumppanillamme Turkilla on sekä Syyrian että Irakin kanssa maarajaa, jonka yli merkittävä määrä ihmisiä on paennut konfliktia Eurooppaan, myös Suomeen. Venäjän liittolainen Valko-Venäjä käytti ennen Ukrainan täysimittaista sotaa Lähi-idän konfliktimaista tulleita ihmisiä törkeällä tavalla hyväkseen ja kyyditsi heitä Puolan, Liettuan ja Latvian rajoille. Hybridioperaatioksikin tätä kai kutsuttiin. Yksikään aseistettu valkovenäläinen sotilashenkilö ei itse tuon rajan yli yrittänyt astua.

Kun valtioiden välisellä maarajalla tapahtuu jotain, se on usein dramaattista, jos ei kansallisen turvallisuuden tasolla, niin inhimillisesti. En tarkoita tällä Ruotsin ja Suomen rajaa enkä sen ikävää rajaselkkausta, kun Arska (nimi muutettu) jäi tullin haaviin ja yritti vakuutella viranomaisille, että täysi pakettiautollinen nuuskaa oli menossa vain ja ainoastaan omaan käyttöön.

Jokainen kylmän sodan aikana Neuvostoliitosta tai Varsovan liiton maista länteen paennut loikkari ylitti Mordorin rajan henkensä kaupalla. Vastaavaa tapahtuu edelleen.

Baltian Nato-maiden rajoilla on ollut pitkään rauhallista. Kun Venäjän turvallisuuspalvelu FST sieppasi Viron rajavartioston upseerin Eston Kohverin 2014, välikohtaus sattui epäselvissä olosuhteissa Naton ja Venäjän rajalla. Kohver vapautettiin seuraavana vuonna.

Nato-maa Norjan ja Venäjän pohjoisella rajalla meininki ei ole ollut sen hurjempaa. Kirkenesissä Storskogin rajanylitysaseman liikenne moninkertaistui syksyllä 2022, kun Suomi sulki rajansa venäläisiltä turisteilta. Venäjä tulkitsee sotilaallisen vastapuolen leiriin myös Norjan, vaikka tällä oli jonkin aikaa Schengen-maiden ainoa raja-asema, jonka kautta venäläiset pääsivät kulkemaan Eurooppaan tavallisella turistiviisumilla.

Kirjoittaessaan Suomen Nato-jäsenyyden taustoista Washington Post totesi hieman ikävään sävyyn, kuinka vuoden 1948 YYA-sopimuksessa määritelty liittoutumattomuus teki Suomesta vain osittain itsenäisen valtion.

Rajaturvallisuuden kannalta sotilaallinen liittoutuminen tai liittoutumattomuus ja valitettavasti ydinasepelote jakavat maailman kahteen leiriin. Suomi kuuluu vasta nyt sille puolelle rautaesirippua, joka on turvassa sotilaalliselta hyökkäykseltä.

Ukrainan tapahtumat osoittavat, kuinka vähän Venäjän nykyhallinto kunnioittaa itsenäisten, liittoutumattomien naapurimaidensa rajoja. Sotilaallisesti liittoutuneen Viron rajan yli Venäjä ei ole astunut koskaan. Poikkeus oli kaapattu Kohver, ja hänetkin palautettiin kotiin.

Hieman nurinkurisesti Venäjän nykyhallinnon luotettavuus kansainvälisissä suhteissa on Ukrainan täysimittaisen sodan myötä vain kasvanut. Kun luottamus on nolla, pöytä on puhdas.

Suomessa väiteltiin vielä Krimin valtauksen 2014 jälkeen, millaisilla sanamuodoilla Venäjää voi kutsua uhaksi kansainväliselle turvallisuudelle, mikä on russofobiaa ja mikä tervettä itsesuojeluvaistoa. Ulkopoliittista Instituuttia haukuttiin Naton haarakonttoriksi Suomessa.

Nyt Naton mielikuvitushaarakonttoreita ei tarvitse etsiä riippumattomien tutkimuslaitosten kätköistä vaan ottaa puhelimen kauniiseen käteen ja pirauttaa Puolustusvoimien pääesikuntaan.

Suomen itäraja sentään sijaitsee siellä missä ennenkin. Sen toisella puolella asuu mahtava ja paljon kärsinyt kansa, joka ansaitsee paremmat johtajat.