Presidentti Sauli Niinistöllä ja pääministeri Sanna Marinilla on tilanne päällä.

Nato-jäsenyyttä haetaan Ruotsin johdolla ilman kansanäänestystä ja Suomi peesaa. Erkki Tuomioja haraa vastaan. Huolta herättää eritoten se, jos Ruotsi liittyy Natoon ja Suomi jää ulkopuolelle. Tilannetta selittää julkisuudessa tietenkin Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola.

Sitten Venäjä hyökkää Ruotsiin ja Suomeen estääkseen maiden liittymisen Natoon.

Hetkinen! Ei, tämä ei ole todellisuutta vaan juonenkäänteitä Helena Immosen sotatrilleristä Operaatio Punainen kettu (Docendo) vuodelta 2020.

– Todellisuus yllätti, sanoo Suomen ja Ruotsin Natoon liittymisestä ja Venäjän hyökkäyksestä Suomeen kaksi vuotta sitten esikoisromaaninsa julkaissut Helena Immonen.

Kun Immonen kirjoitti kirjaansa, maailmantilanne oli paljon rauhallisempi kuin nyt. Ei ollut tietoakaan koronapandemiasta eikä Venäjän laajamittaisesta hyökkäyssodasta Ukrainassa.

Immonen ei olisi uskonut, että Suomi oikeasti liittyisi Natoon ja prosessi olisi niin nopea.

Tosielämän tapahtumat alkoivat kuitenkin vyöryä yllättävään suuntaan, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022. Suomi jätti Nato-hakemuksen jo vajaat kolme kuukautta myöhemmin.

Nyt kirjaa on mielenkiintoista lukea tositapahtumien valossa. On hämmentävää, miten hyvin kirjailija on pystynyt kuvittelemaan tapahtumien kulun. Miten hän pystyi aavistamaan tulevia tapahtumia?

Reservin luutnantti ja sissiradisti Helena Immonen irtisanoutui vastikään siviilivirastaan puolustusvoimien media-analyytikkona voidakseen keskittyä täysipainoisesti kirjailijan työhön.

Taustansa ansiosta Immonen pystyi kuvaamaan huomiota saavuttaneessa sotatrillerissään sodankäyntiä pikkutarkasti ja uskottavasti:

”Riina nosti kiikarit silmilleen ja tähysti. Hän oli valinnut komentopaikan hyvin, täältä näki kohtuullisen pitkälle. Riinan silmät kulkivat kolonnaa pitkin, kunnes havaitsivat panssarivaunuja. T-72:ia, ainakin neljä tai viisi, ja varmasti enemmän oli tulossa. [--] Samassa sekä ensimmäisen että toisen ryhmän konekiväärit alkoivat laulaa. Pian ammuttiin toinen sinko.”

Immonen tähyilee itsekin mielellään kiikareillaan, tosin vain lähimetsien lintuja. Hän sanoo sen tuovan hyvää vastapainoa työlle.

– Hyödynsin kirjassa omat muistoni intistä Kainuun prikaatissa 2005. Vaikka siitä on jo aikaa, takaraivosta eivät katoa sellaiset perusjutut, kuten miten rynnäkkökivääri puretaan ja miten ammutaan, Immonen sanoo.

Taustaksi hän luki taistelijan oppaita ja pallotteli skenaarioideoitaan sotilasasiantuntijoiden kanssa.

Monista muista sotaromaaneista poiketen Operaatio Punaisessa ketussa kuvattiin myös sotilaan työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen hankaluutta. Kirjan päähenkilö Riina Koivu on aktiivireserviläinen, joka puolustaa Suomea jääkärijoukkueen johtajana. Samalla mielessä pyörii kotiin jääneen lapsen turvallisuus, kun myös hänen puolisonsa Mikael työskentelee upseerina pääesikunnassa.

– Kuvaus perustuu siihen, mitä olen nähnyt puolustusvoimissa. Sotilaat ovat paljon poissa kotoa, ja kyllähän se rasittaa. Varsinkin, jos on lapsia, kahden lapsen äiti sanoo.

Immonen tähdentää, että hänellä itsellään on kaikki hyvin.

Kun Immonen työskenteli siviilivirassa media-analyytikkona puolustusvoimien viestintäosastolla, hänen työpäivänsä rajoittuivat virka-aikaan. Työ piti sisällään muun muassa viestinnän suunnittelua. Hänen päätehtävänään oli mediatilannekuvan ylläpito, eli hän seurasi ja arvioi informaatioympäristöä, josta media ja sosiaalinen media ovat yksi siivu.

– Esimerkiksi millaiset teemat maanpuolustukseen liittyen ovat esillä mediassa, millä volyymillä, millaisia näkökulmia esitetään ja onko virheellistä tietoa, jota pitäisi pyrkiä korjaamaan. Sosiaalisessa mediassa on tärkeää antaa oikeaa tietoa, jos huhut alkavat levitä.

Disinformaatioon eli tahallisesti levitettyyn väärään tietoon Immonen sanoo törmänneensä jonkin verran. Venäjän hyökkäyksen jälkeen se on ollut hänestä hämmästyttävän vähäistä, sillä Suomen Nato-prosessin vuoksi oli varauduttu kovempaankin vaikuttamiseen.

– Venäjän paukut ovat nyt Ukrainassa, ja Suomelle räätälöityä informaatiovaikuttamista on yllättävän vähän, Immonen arvioi.

Ongelmallisempaa on varmennetun tiedon saaminen sota-alueelta. Toimittajataustaisena Immonen pitää tärkeänä, että journalismissa pyritään tarkistamaan faktat, vaikka sympatiat olisivatkin sodassa puolustautumaan joutuvan puolella. Propaganda kuuluu sodan molempien osapuolien keinovalikoimaan. Siksi myös Ukrainan sanomisiin pitäisi suhtautua kriittisesti ja pyrkiä tarkistamaan tietoja.

Immosen mukaan kuluva vuosi on muuttanut voimakkaasti mediatilannekuvaa.

– Tietyt kriittiset puheenvuorot, esimerkiksi puolustusbudjetista tai kansainvälisistä harjoituksista, ovat hävinneet mediasta. Puolustusvoimilla on nyt sekä poliitikoilta että kansalta vahvempi tuki kuin koskaan ennen. Se näkyy myös median kirjoittelussa.

Immonen sanoo halunneensa kuvata Operaatio Punainen kettu -kirjassaan Venäjän laaja-alaista vaikuttamista, kuten hybridisodankäyntiin kuuluvia sähkökatkoja, vesijohtoveden saastuttamista ja Hankoniemen vaivihkaista haltuunottoa.

Kirjailija piti kirjaa kirjoittaessaan Venäjän hyökkäyksen todennäköisyyttä Suomeen pienenä.

– Sotilaallisen uhan yhtälöhän on kyky plus tahto. Ajattelin, että Venäjällä on kyky, mutta tahtoa en uskonut olevan lähitulevaisuudessa. Nykytilanteessa Venäjällä saattaisi olla tahtoa Suomea kohtaan mutta ei kykyä Ukrainassa kärsimiensä tappioiden takia.

Immonen arvioi, että jos Venäjä olisi menestynyt paremmin Ukrainassa, seuraavaksi heidän katseensa olisi siirtynyt muihin maihin.

– Presidentti Vladimir Putin on retoriikassaan viitannut Venäjän tsaarin ajan suuruuden palauttamiseen. Jos puhutaan tsaarin ajan maarajoista, Suomi kuuluisi niiden sisään.

Immonen sanoo tämän vuoden kirkastaneen hänen omiakin ajatuksiaan Venäjästä.

– Meidän mittareillamme Venäjän hyökkäys on järjetön. Lännessä sorrutaan usein ajattelemaan Venäjän toimintaa järkevyyden tai hyödyllisyyden kautta. Heillä on omasta näkökulmastaan rationaalinen ajatusmaailma, mutta se on ihan erilainen kuin meillä.

Nyt on liki vuoden ajan nähty, miten Venäjä oikeasti taistelee vuonna 2022. Jälki on ollut brutaalia mutta ei lainkaan niin ylivoimaista kuin olisi voinut odottaa.

– Venäjän maasodankäynti on ollut pitkälle sellaista kuin kuvasinkin. Mutta jos olisin kuvannut Venäjän epäonnistumiset sellaisina kuin näemme ne Ukrainassa, minulle olisi naurettu. Venäjää pidettiin ylivertaisena. En halua vähätellä, että Venäjä olisi epäonnistunut kaikessa, mutta omia tavoitteitaan se ei ole onnistunut saavuttamaan, Immonen sanoo.

Immosen viimeinen virkapäivä puolustusvoimissa on 18. joulukuuta 2022. Tämän jälkeen vapaalla taiteilijalla ja kirjailijalla on rajattomat mahdollisuudet hyödyntää mielikuvitustaan ja monipuolista osaamistaan.

– Suurin intohimoni ovat tarinat, niiden luominen ja kertominen. Minua kiinnostaa, mitä tunteita tarinat voivat saada ihmisissä aikaan.

Immonen sanoo kirjailijaidentiteettinsä kasvaneen viime vuosina. Luulisi kuitenkin sotadekkaristin ja lastenkirjailijan erilaisten roolien aiheuttavan epäselvyyttä identiteetissä.

– Aivoni pitävät siitä, että vaihdan tyylilajia. Yhdistävä tekijä kirjoilleni on tietty seikkailullisuus ja vauhti. En aio lähitulevaisuudessakaan kirjoittaa mitään kahvinjuontikirjoja, hän naurahtaa.