Aila Tahvanainen, 84, sai ensimmäisen tietokoneensa jo vuonna 1989. Silloin ei ollut internetiä eikä pankkiasioitakaan hoidettu verkossa, vaan konttoreissa. Siihen maailmanaikaan ei ollut edes sähköpostia.

– Se oli helppo kone, joka ensisijaisesti korvasi kirjoituskoneen ja tallensi tekstin. Kirjoitin sillä sukuni tarinaa, Aila muistelee.

Perushoitajalla oli silloin vakituinen työ Kivelän sairaalassa Helsingissä. Lisäksi hän teki oman alansa sivukeikkaa yksityiskodeissa vanhusten hoitajana. Koti oli työsuhdeasunnossa Helsingissä.

–Sairaalassa oli jo tietokoneita, mutta ne toimivat vain työpaikan sisäisessä verkossa. Niihin merkattiin esimerkiksi henkilökunnan työtehtävät, Aila muistelee.

Aila jäi eläkkeelle sairaalatyöstään vuonna 1992. Silloin hän luopui myös työsuhdeasunnosta ja muutti pysyvästi nykyiseen kotiinsa, omakotitaloon Sipoon Söderkullaan. Laskut käytiin maksamassa paikan päällä pankkikonttoreissa, joita Sipoon kuntakeskuksessa Nikkilässä riitti vielä useita.

Vaikka matkaa kotoa Nikkilään tulee noin 13 kilometriä, se ei ollut vielä ongelma omin jaloin bussiin nousevalle tuoreelle eläkeläiselle.

Autoa Aila ei ole omistanut koskaan, ja yksineläjänä hänellä ei ole ollut puolisoa kyytimiehenä.

Syksyllä 2018 Aila asuu yhä samassa omakotitalossa Sipoon Söderkullassa. Oma elämä ja ympäröivä maailma ovat ihan toisenlaisia kuin 1990-luvulla.

Parkinsonin tautia muistuttava verisuoniperäinen sairaus vaikeuttaa niin liikkumista kuin näköäkin.

Enää Aila ei matkusta bussilla Nikkilään, vaan hoitaa pitkät asiointimatkat Kelan maksamalla taksilla. Sisällä kotona hän kävelee jonkun verran ilman tukea, mutta välillä pitää turvautua keppiin tai rollaattoriin.

Kunta kustantaa Ailalle kuukaudessa 18 taksimatkaa. Niitä hän käyttää muun muassa kaupassa asiointiin. Jos vointi sallii, hän käy joskus myös kuntosalilla.

Hän kävelee jonkin verran lähiympäristössä rollaattorin kanssa. Karkea sora ja kuopat tiessä tekevät siitä silti sen verran hankalaa, että lenkit tuppaavat jäämään vähäisiksi.

Pankkiasiat Aila hoitaa itsenäisesti verkossa, vaikka se ei ole aina helppoa. Kerran hän on verkkomaksuhankaluuksien takia vaihtanut pankkia.

– Pankki, jossa minulla oli ennen tili, on muuttanut pois Nikkilästä. Nyt olen kuullut puheita, että myös nykyinen pankkini olisi lopettelemassa konttoriaan täällä.

Konttorin lähtö Nikkilästä ei kuitenkaan ollut syy, miksi Aila vaihtoi pankkia.

– Entisen pankkini verkkopalveluihin kirjautuminen oli vaikeaa, kun ne neliöt, joihin kirjoitetaan käyttäjätunnus, sala-

sana ja vahvistuskoodi, olivat niin pieniä, etten nähnyt kirjoittamiani numeroita kunnolla. Kirjautumismahdollisuus ehti sulkeutua, kun minulla meni niin kauan numeroita tiiraillessa. Myös pitkien numerosarjojen naputtelu oli vaikeaa ja hidasta.

Myöskään edellisessä pankissaan Aila ei saanut minkäänlaista neuvontaa kirjautumisongelmiinsa.

– Minulle sanottiin vain, että anna jonkun toisen hoidettavaksi ne raha-asiasi. Sanoin, etten anna, kun olen tähänkin asti hoitanut ne itse.

Uudessa pankissa Aila sai henkilökohtaista opastusta verkkopalvelujen käyttöön, ja verkkosivut ovat aiempaa selkeämmät.

Nyt laskujen maksu sujuu entistä joutuisammin siksikin, että Aila hankki viivakoodien lukulaitteen. Tosin sen käytön opettelu vei kolme kuukautta ja hidastuvien käden toimintojen takia kirjautuminen tuottaa edelleen välillä ongelmia.

– Viivakoodilukija kyllä tuo kaikki muut tiedot suoraan ja automaattisesti ruudulle, mutta saajan nimi pitää kirjoittaa itse. Sekin tuottaa vaikeuksia, koska sairaus on paitsi heikentänyt näköäni, tehnyt myös käsien toiminnasta yhä epävakaampaa. Kun näkö menee, pitäisi kirjaimien olla isompia ja numerot saisivat olla harvemmassa. Näppäimistölle tulee helposti hutilyöntejä.

Toisin kuin monella eläkeläisellä, lapsettomalla Ailalla ei ole näppäriä lapsenlapsia auttamassa tietokoneasioissa. Ainoa ”IT-tukihenkilö” on oma 77-vuotias veli ja hänen vaimonsa.

– Velikään ei kaikkia tietokoneasioita hallitse, vaan nimitti vaimonsa sihteerikseen.

Aila on hakenut oppia kursseilta.

– Niistä en hyötynyt. Yhden kurssin vetäjä lähinnä selitti, mitä kaikkia hienouksia kone sisältää. Toiselle kurssille taas osallistui kolme miestä, jotka varastivat koko show’n esittelemällä, miten hienoja heidän omat koneensa ovatkaan, hän nauraa.

Facebookit, Twitterit ja Instagramit eivät kuulu Ailan maailmaan, eivät myöskään älypuhelimen WhatsAppit ja Messengerit. Hänellä ei ole älypuhelinta. Perinteisen mallisella matkapuhelimella voi vain soittaa sekä ottaa vastaan ja lähettää tekstiviestejä.

Tekstiviestejä Aila ei lähetä eikä vastaanota.

– Mieluummin soitan. Henkilökohtainen puhelu on parempi, kun on muutenkin niin vähän kanssakäymistä muiden kanssa.

Aila myöntää kaipaavansa aikoja ennen Internetiä ja digitalisaatiota. Henkilökohtaista pankkipalvelua hän ei enää osaa kaivata yhtä paljon kuin ennen, koska konttorille lähteminen on liikuntarajoitteiden takia yhä vaikeampaa.

– Rajoitteita on monella muullakin. Sokeidenkin pitää nykyään pystyä tekemään yhä enemmän tietokoneilla. Kun on kömpelöt ja vapisevat sormet, sisään kirjautumisen ei pitäisi sulkeutua niin nopeasti. Myös numeroiden ja kirjainten pitäisi olla paljon isompia ja selkeämpiä. Itse joudun heikentyneen näköni takia tihrustamaan niitä lähes nenä kiinni ruudussa, Aila Tahvanainen muistuttaa.

Internet-asioissa pitäisi olla mahdollisuus saada helpommin ja enemmän henkilökohtaista opastusta, jos ihmisellä on rajoitteita.

– Kansa ei ole tässä digitaalisessa maailmassa samanarvoista, hän huokaa.