Marraskuussa Helsingin poliisilaitoksen liikennevalvonnan johtajaksi määräaikaiseen virkaan valittu helsinkiläinen ylikomisario Dennis Pasterstein, 49, sanoo hymyillen olevansa ehkä ”Suomen vihatuin poliisi”.

Syyksi hän esittää edellisen työtehtävänsä valtakunnallisen poliisin liikenneturvakeskuksen johtajana: yksikön tehtävänä on muun muassa määrätä autoilijoille liikennevirhemaksuja ja sakkoja automaattivalvontakameroiden ja -autojen kuvien perusteella.

– Automaattivalvonta tuottaa 1 000–2 000 kuvaa päivässä. Kuvien tarkkuus vaihtelee paljon; joistain tunnistaa jopa kuljettajan finnin nenänpäästä, toiset ovat käyttökelvottomia. Ylinopeussakko ei ole maailman kivoin juttu kansalaisten mielestä, joten yksikkömme saa ehkä vähiten myönteistä palautetta, Pasterstein muotoilee.

Ylikomisario Pasterstein on suorittanut arjen liikennevalistusta julkaisemalla liikennevalvonnan automaattikamerakuvia Twitter-tilillään. Nyttemmin Poliisihallitus on linjannut, ettei kuvia saa julkaista, joten Pasterstein tyytyy kertomaan tarinoita pelkillä sanoilla, pilke silmäkulmassa.

– Tarkoitukseni on ollut kertoa poliisityön arjesta. Tarinat purevat ihmisiin, joskus riittää yksi lau­sekin.

Lokakuussa Pasterstein tviittasi tapauksesta, jossa mies haki oikaisua saamiinsa ylinopeussakkoihin; hän oli ollut matkalla synnytyssairaalaan vaimonsa kanssa. Twitter-julkaisusta tykkäsi heti yli 5 000 seuraajaa, kun normaalisti Pasterstein saa julkaisuilleen muutamia kymmeniä tykkäyksiä.

– Liikennevirhemaksu kumottiin, muutin sen kirjalliseksi huomautukseksi.

Liikennevalvonnassa Pasterstein onkin nähnyt mitä kummallisimpia automaattivalvonnan nappaamia kuvia: hurjastelija saattaa olla kilpapyöräilijä, kauko-ohjattava auto, joulupukki – tai haukotteleva kansalainen.

– Meillä on ihan käsittämättömän paljon kuvia haukottelevista kuljettajista! Joulukuussa liikenteessä näkyy jonkin verran ylinopeutta ajavia joulupukkeja, ja kerran olemme lähettäneet hänelle leik­kimielisen viestin Korvatunturille, Pasterstein hymyilee.

Yleisesti ottaen suomalaiset ovat ylikomi­sarion mielestä erittäin hyviä autokuskeja eikä maassamme juuri ilmene niin sanottua rattiraivoa.

– Välillä tulee säätöä, kun liikenne ei suju, mutta esimerkiksi Keski-Eurooppaan verrattuna Suomen tieolot ovat haastavat. On peuroja, hirviä ja poroja, taivaalta tulee vettä tai räntää, ja tiet ovat kapeita ja talvisin liukkaita. Olemme onnettomuustilastoissa Ruotsia jäljessä, mutta kyllä täällä autoa osataan ajaa.

Marraskuun alussa Pasterstein valittiin määräaikaiseen virkaan Helsingin liikennevalvontatoiminnon johtajaksi. Työhön kuuluu samoja tehtäviä kuin aiemmissakin pesteissä: liikennevalvontaa, Helsingin ratsu- ja venepoliisin sekä poliisisoittokunnan johtamista.

– Helsingissä on kymmenen ratsua, ne ovat aika näppäriä kulkuvälineitä, ja esimerkiksi joukkojen­hallintatilanteissa hevosten rooli on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Niille on ihan selkeä tarve, Pasterstein selventää.

Lähes kaikkien erilaisten poliisin kulkuneuvojen kyytiin liikennepoliisipäällikkö onkin päässyt – paitsi kaksipyöräisen.

– Poliisimoottoripyörän ajokurssi on haastava, ja lupa pitää päivittää vuosittain. Olen päässyt vain satulaan istumaan.

Esimiestyössään ylikomisario korostaa henkilöstöjohtamisen merkitystä. Kun työyhteisö voi hyvin, työt sujuvat juohevammin.

– Olen panostanut henkilöstöjohtamiseen, ja se on luontevaa, sillä olen kiinnostunut ihmisistä. Oveni on aina auki, ja työtoverit voivat piipahtaa kertomaan kuulumisiaan. Asioiden johtaminen on helppoa enkä vie työasioita kotiin mukanani, mutta joskus haastavat henkilöstoasiat saattavat jäädä mieleen, Pasterstein sanoo.

Poliisiksi helsinkiläinen juutalaispoika päätyi, sillä hänen hyvän ystävänsä, nykyään Poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Kallion isoveli Jyrki Kallio oli poliisi.

– Jyrki, Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen rikoskomisario nykyään, kertoili kiinnostavia tarinoita kenttätyöstä. Niissä yhdistyivät seikkailu, ihmisten suojelu ja hyvän tekeminen, taistelu vääryyttä vastaan, Pasterstein muistelee.

Poliisikouluun nuori Dennis päätyi seikkailtuaan ensin Amerikassa sekä muun muassa kauppaopistossa, luonnollisesti samalla kurssilla Heikki Kallion kanssa.

Muutaman kenttävuoden jälkeen työpaikkaan Helsingin poliisilaitoksen petososastolle mentiin myös rinta rinnan, samoin kuin myöhemmin alipäällystö- ja päällystökursseille.

– Sain tradenomiopintojeni päätyttyä tarjouksen ryhtyä isännöitsijäksi, mutta valitsin kuitenkin poliisikoulun. Isäni kysyi, miten aion saada ”juustoa leivän päälle” poliisin palkoilla, mutta ei hän nyt ole enää valittanut, päinvastoin. Itse en ole katunut valintaa kertaakaan, Pasterstein sanoo.

Ylikomisarion mukaan poliisiorganisaatio on ollut turvallinen ja monipuolinen työ­ympäristö, esimerkiksi uskonnollisen taustan takia Pastersteinia ei ole koskaan syrjitty.

– Petosmiehet olivat haastavia kuulustella, sillä todellisella petosmiehellä on aina vastaus valmiina kaikkeen. Joskus heidän tarinoidensa todenpitävyyttä joutui päättelemään jostain kasvojen mikro­ilmeestä. Tarinat olivat uskottavia, vaikka paperit kertoivat ihan muuta.

Ikävimmät työtapaukset liittyvät Pastersteinin mukaan jouluaattoihin, kun poliisipartio lähetettiin koteihin, joissa vanhemmat olivat juovuksissa tapelleet.

– Ensimmäinen työvuoroni oli heti vuoden 1997 Helsingin Tehtaankadun poliisimurhien jälkeen. Oli järkyttävä aloitus enkä heti tiennyt, oliko surmansa saaneissa eräitä kurssikavereitani.

Ylikomisario Pasterstein on erityisen ylpeä hallintotieteiden maisterin tutkinnostaan, jonka hän sai suoritettua vuonna 2009.

– Maisterinpapereitahan on maailma täynnä, mutta minulle se on merkityksellinen saa­vutus, sillä kärsin koulussa vaikeasta lukihäiriöstä. Jouduin aloittamaan juutalaisen koulun jo kuusi­vuotiaana, ja koulunkäynti oli minulle vaikeaa. Ylioppilastodistukseni yleisarvosana oli approbatur.

Yllättäen ylikomisario Pastersteinin lempiharrastuskin on auttanut lukihäiriöön, nimittäin shakin pelaaminen.

– Pelaan maanantaisin Helsingin Shakkiklubilla kolme tuntia sekä netissä lähes päivittäin. Aloin käydä shakkikerhoissa parikymppisenä, ja se helpotti lukihäiriötä. Tuskin tuollaisesta aivotyöstä haittaakaan on. Shakissa näkee heti, onko takana pitkä työpäivä, väsymystä tai vaikkapa yksi olut. Vapaapäivinä peli sujuu paljon paremmin.

Pastersteinin mielestä shakissa parasta on pelin kulku, strategian miettiminen.

– Se on vähän niin kuin elämässäkin: mitä pidemmälle pystyt laskemaan siirtosi, sitä suuremmalla todennäköisyydellä voitat pelin. Jos mietit vain yhtä siirtoa, et pääse pitkälle. Molemmissa pitää miettiä, uhraatko vaikka sotilaasi, saatko siitä etua. Laskeminen on minun juttuni, lasken mielelläni päässäni vaikka kertolaskuja.

Tämän vuoden kuntavaaleissa kokoomuspuolueen ehdokkaana ollut ylikomisario Pasterstein pyysi äänestäjiään varten verkkosivuilleen lausuntoja hänestä.

Muuan kannattaja mainitsi, että ehdokas on ”perinteisellä mittatikulla” mitattuna kunnon mies, joka kunnioittaa jopa appivanhempiaan.

– Tulen yleensä ihmisten kanssa toimeen. Noudatan sarjakuvahahmo Mustanaamion periaatetta: kiva kivoille, paha pahoille.

Pasterstein sanoo, että hänellä on myös mukavat appivanhemmat, ja he ovat paljon tekemisissä.

– Elämässä täytyy pysyä myönteisenä. Jos olisi koko ajan huonolla tuulella, kuka tätä jaksaisi?