Vaalikevät on lupausten aikaa. Niin myös autoilun ja liikenteen suhteen. Kun eroja puolueiden väliltä on vaikea löytää – kaikkien mielestä mm. turvallisuus, terveydenhuolto ja koulutus ovat asioita, joihin pitää panostaa – liikenteen suhteen yksimielisyydestä ei sitten ole puhettakaan. Tämä on hyvä asia. Pelikortit ovat avoimesti nähtävillä.

Yksityisautoilu on vaaliteema, johon aina palataan. Toisin kuin neljä vuotta sitten, tällä kertaa aihe ei ole keskiössä, mutta puhetta ja mielipiteitä varmasti riittää; liikenne liittyy niin olennaisesti päästöihin ja vihreään siirtymään, jota eräät vääräleuat tosin pitävät lähinnä vihreänä hiertymänä.

Tuulilasi on puoluepoliittisesti sitoutumaton julkaisu, eikä ole kallellaan sen paremmin oikealle kuin vasemmallekaan. Totean tässä kuitenkin sen, että "tunnin junat" ja muut kalliit joukkoliikenneratkaisut ovat järkeviä korkeintaan eteläisen Suomen kasvukeskuksissa – ja niissäkin hankkeiden pitäisi perustua ihmisten todellisiin tarpeisiin. Yksityisautoilu on Suomen kaltaisessa maassa lähes asuinpaikasta riippumatta järkevin tapa liikkua. Usein myös ainoa.

Kun kaikki on rajusti kallistunut, kukaan ei toivottavasti tohdi ehdottaa autoilijoille lisää kuluja. Kevään vaalikeskusteluissa kannattaakin seurata puheenvuoroja autoilun ja polttoaineiden verotuksesta. Myös tietullit ja autoilun hankaloittaminen "viihtyisämmän kaupunkitilan" varjolla saattavat nousta taas keskusteluun.

Suomi on jo pitkään elänyt velaksi, joten julkisen rahan kanssa tekee tulevina vuosina arvatenkin tiukkaa. Yksi harras toive kuitenkin olisi: tieverkostomme alkaa olla huonossa kunnossa. Sen perusparantamisella on kiire.

Faktat ovat karuja. Maamme tieverkoston korjausvelka on yli miljardi euroa. Ja mitä huonommaksi tien kunto pääsee, sitä kalliimpaa on korjaus sitten joskus myöhemmin.

Valtio on viimeisen viidentoista vuoden ajan osoittanut tieverkon ylläpitoon ja kunnostukseen reilun puolen miljardin euron määrärahan. Summa on pysynyt siis samana 15 vuotta.

Tällä ajanjaksolla inflaatio on syönyt määrärahan ostovoimasta noin kolmanneksen. Nykyisellä inflaatiotasolla tilanne heikkenee tietysti vielä paljon nopeammin.

Reikien paikkailu ei ole kestävä strategia sen paremmin tienpidossa kuin hammashuollossakaan. Ennaltaehkäisy tulisi merkittävän paljon halvemmaksi.

En väitä, että poliitikoilla olisi helppoa. Rahareikiä riittää, eikä kukaan järki-ihminen päädy asfalttitien perusparannukseen, jos rahat ovat oikeasti loppu ja toisessa vaakakupissa on vaikkapa vanhusten ateriapalvelu.

Liikennesektorin sisällä pitäisi kuitenkin olla liikkumavaraa. Jo aikaisemmin mainitsemani tunnin juna Turun ja Helsingin välillä on esimerkki tarpeettomasta, yli kolmen miljardin euron investoinnista. Raideyhtiön itse tekemän selvityksen mukaan "tunti" olisi kaiken lisäksi nopeimmillaan 78 minuuttia. Ja vain ruuhka-aikoina. Suurimman osan vuorokaudesta reissu veisi 86 minuuttia.

Koko hanke perustuu utopistiseen ajatukseen siitä, että nopeamman raideyhteyden myötä Turku ja Helsinki muodostaisivat jonkin sortin yhtenäisen työssäkäyntialueen. Kun mukaan lasketaan siirtymät kodeista juna-asemille ja edelleen työpaikoille, puhutaan yhä edelleen kahden tunnin matkasta per suunta. Reaalitodellisuudessa mitään yhteistä työssäkäyntialuetta ei siis ole, eikä tule.

Nopea, suora junayhteys on myös paradoksi, sillä ihmisethän eivät oikeasti asu kaupunkien keskustoissa, vaan enimmäkseen radan varrella – juuri siellä, missä tämä 76 minuutin tunnin juna ei enää pysähtyisi lainkaan. Kannattaisiko keskustasta keskustaan kiitävän luotijunan sijaan ottaa ihmisiä kyytiin myös näiltä väliasemilta, hidastaa vähän?

Kannatan päästöjen vähentämistä ja kaikkea järkivihreää tekemistä. Järki ja unelmat eivät aina vain asu samassa osoitteessa. Joskus tuntuu, että kyse on parodiasta – niin hulluista hankkeista vihreän siirtymän nimissä puhutaan. Toivottavasti valtio ei esimerkiksi investoi suuria summia Inkoon neljän miljardin euron norjalaistehtaaseen, jossa toimitusjohtaja H.F. Wittusenin johdolla valmistettaisiin tuulivoimalla kuuma- ja kylmävalssattua vihreää terästä. Julkinen rahankäyttö on nollasummapeliä, ja euroille olisi parempiakin kohteita – esimerkiksi juuri tienpidossa.

Kuvio ei tietenkään ole uusi. Suuria puheita, isoja investointeja, poliitikot innoissaan. Hakemattakin tulee mieleen Sunny Car Center, josta piti aikanaan tulla Euroopan suurin autokaupan keskittymä Hämeenlinnaan.