Kuvitelkaa klassisen koulutuksen saanut oopperalaulaja. Baritoni, joka on valmistunut sekä Sibelius-Akatemiasta että hankkinut tutkinnon Kööpenhaminan kuninkaallisesta ooppera-akatemiasta. Hän on myös voittanut Lappeenrannan laulukilpailun sekä saanut hyvät arviot töistään oopperaesityksissä Suomessa ja ulkomailla.

Kuvitelkaa hevilaulaja. Pitkätukkainen mies, joka ei ole koskaan ottanut laulutunteja. Yhtyeensä takavuosien pr-kuvissa hän poseerasi ylävartalo paljaana ja öljyttynä. Yhtye edusti myös Suomea Euroviisuissa.

Olette kuvitelleet kaksi toistensa vastakohtaa: baritoni Waltteri Torikan, 33, ja hevilaulaja Jarkko Aholan, 40.

Heillä ei luulisi olevan paljon yhteistä, mutta on kuitenkin. 

Heillä on yhteinen yleisö. Se nähtiin 3. joulukuuta loppuunmyydyllä keikalla Helsingin Hartwall-areenassa – Waltteri Torikan ja Jarkko Aholan yhteisellä keikalla.

Mutta ovatko he myös toistensa ystäviä?

Ahola ja Torikka tutustuivat toisiinsa MTV3:n ohjelmassa Tähdet, tähdet. Vuonna 2015 Torikka voitti koko kisan ja Ahola sijoittui kolmanneksi – väliin kiilasi Laura Voutilainen.

– En tuntenut muista laulajista ketään. Minähän tulin oopperamaailmasta, Torikka alkaa muistella. 

– Minua katsottiin…

– … ylöspäin, Ahola keskeyttää.

– … eikun vinoon. Tai ylöspäin. Olenhan aika pitkä, Torikka jatkaa.

Tällaista sanailua syntyy kaksikon kesken koko ajan. Heillä on samanlainen huumorintaju. Tai ainakin yhteinen halu pitää tunnelma keveänä.

Tähdet, tähdet näyttää televisiossa enemmän kilpailulta kuin sitä siihen osallistuvien laulajien osalta onkaan. 

Ahola ja Torikka eivät ohjelman aikana katsoneet toisiaan alta kulmien ja kokeneet kamppailevansa juuri toisiaan – tai ketään muutakaan vastaan.

– Minulla ei missään vaiheessa ollut sellainen olo, että kilpailen Jarkon tai kenenkään muun kanssa, Torikka sanoo.

– Olitko niin ylivoimainen?

– Hehee. Kilpailin vain itseni kanssa. Yritin voittaa joka viikko – itseni.

Waltterin sanat on helppo ymmärtää. Ohjelman teema muuttui viikosta toiseen. Oopperalaulajan piti eläytyä tulkitsemaan milloin heviä, milloin euroviisuja. Vuorotellen kilpailijat olivat epämukavuusalueella, ottamassa haltuun jotain heille itselleen vierasta.

Viikko ohjelmalähetysten välillä kului harjoitteluun. Jokainen kilpailija treenasi tahollaan laulua, esityksen koreografiaa ja sen musiikkityylin ominaispiirteitä. Syytä harjoitteluun ainakin oli.

– Se oli yksilötasolla suoriutumista. Aika yksin sinne lauteille menee suoraan lähetykseen, Ahola kuvailee ja jatkaa:

– Treenaaminen oli omalla vastuulla. Harjoittelun jälkeen kappale käytiin läpi studiolla pari kertaa ja sitten olikin jo lähetys.

Kilpailijoiden kesken vallitsi kannustava ilmapiiri. Vain he ymmärsivät, miten yksin lavalla ollaan, kun punainen lähetysvalo palaa. Samaan aikaan sadattuhannet ihmiset kotona ja kriittiset tuomarit Maria Veitola ja Juhani Merimaa studiossa tuijottavat esitystä. 

Mutta miksi juuri Aholalla ja Torikalla synkkasi niin hyvin, että kaksikko puuhaa nyt yhteistä konserttia?

– Minusta se on jännittävää, että lähdemme tekemään musiikkia kahdesta aivan eri kulmasta, mutta meillä on kuitenkin paljon samaa yleisöä. Tai onko se nyt ihme, kun on kaksi näin karismaattista kundia asialla, Torikka sanoo virnistäen.

– Sinun äänensävysi ei nyt välity tuohon tekstiin, Ahola huomauttaa.

– No joo, vitsihän tuo on, Torikka täsmentää.

Vaikka ei se ole. Karismaattisia, hyvin laulavia miehiähän Aholan ja Torikan naisvaltainen yleisö menee heidän konsertteihinsa katsomaan ja kuuntelemaan.

Vaikka Jarkko Ahola ja Waltteri Torikka lähestyvät musiikkialaa eri suunnilta, he arvostavat silti toisiaan.

Hyväksi laulajaksi voi kuitenkin tulla monella tavalla. Torikka on siis koulutettu oopperalaulaja, Ahola on treenannut omaehtoisesti treenikämpillä niin kuin rockartistit yleensä.

Laulajan työssä on kuitenkin paljon samaa, taustasta huolimatta. Esimerkiksi epävarmuus ja sen sietäminen; kuinka kestää tietoisuutta siitä, että vanhat onnistumiset eivät takaa uusia. Vaikka kuulijoita on riittänyt, ihmiset saattavatkin kaikota keikoilta.

Torikka ottaa asian puheeksi:

– Olen kiitollinen, kun tämä on jatkunut näin pitkään tällaisena. Ettei yleisö ole vielä kyllästynyt naamaani.

– No kauanko olet tehnyt nyt tuota hommaa? Kolme vuotta?

– Kaksi ja puoli. Siitä Tähdet, tähdet -ohjelmasta lähtien.

– No niin, Ahola nauraa.

Hän nauraa, koska on kokeneempana ehtinyt jo kokea paljon. Teräsbetoni-yhtye ampaisi julkisuuteen viime vuosikymmenen puolivälissä, mutta bändin suosio hiipui vuosikymmenen päätteeksi. Aholan uusi nousu huipulle tapahtui soolouralla viime vuosina. 

Suurimmillaan Aholan yleisö oli, kun Teräsbetoni esiintyi vuonna 2008 Suomen edustajana Euroviisuissa. Television kautta suomalaista hevikailotusta Missä miehet ratsastaa ihmettelivät sadat miljoonat ihmiset kautta maailman.

– Olihan siitä pitkä matka pieniin suomalaisiin soittoruokaloihin, hän muistelee.

Mutta sieltä on taas noustu – ja noustaan loppuunmyydyn areenankin lavalle. 

Raskaan rockin tyyliin, hevilaulajan tavoin Ahola tulkitsee edelleen, mutta yhä enemmän popin ja viihdemusiikin klassikkoja. Samantapaisia mahtipontisia kappaleita, joita oopperalaulaja Torikka on ryhtynyt esittämään.

Eikä kaksikko väitä keksineensä mitään uutta musiikkityyliä. Vastaavaa palkeet auki kunnianhimoisesti -linjaa on vetänyt muun muassa Pepe Willberg jo vuosikymmenten ajan.

– Olikin muuten hienoa, kun Pepe pääsi käymään nelikymppisilläni. Laulettiin yhdessä Merimies ja Pilvi taivaan peittää, Ahola kertoo.

Torikka hakee vertailukohtansa Pepe Willbergiä kauempaa: Olavi Virta (1915–1972) otti klassisia laulutunteja, Viron vastaava legenda, oopperalaulaja Georg Ots (1920–1975) menestyi täälläkin suomenkielisillä iskelmätulkinnoillaan.

Häntä ei sinänsä huolestuta tulevaisuus.

– Nyt alkaa vähitellen tuntua, että osaan jotain. Moni oopperalaulaja sanoo, että viisikymppisenä alkaa tajuta hommasta jotain, Torikka sanoo.

Mitä hän ajattelee Aholan laulusta – ja kouluttamattomasta äänestä?

– Laulat tosi terveesti. Sinulla ei ole mitään hätää.

– Silloin kun on huonoja päiviä, ajattelee, että tässäkö tämä oli? Nytkö se ääni loppuu, Ahola tunnustaa.

– Niinhän se on. Mutta tuossa vaiheessa sitä laulutekniikkaa tarvitaan. Kun on ihan huonossa kunnossa ja räkää tulee joka tuutista, niin sitten se tekniikka auttaa, että pystyy tekemään duuninsa, Torikka sanoo.

Duunia, laulutöitä riittää molemmilla. Ahola on laajentanut hevistä viihteeseen joululaulujen kautta. Hän tekee kaksikon yhteisen konsertin jälkeen perinteisen kiertueen ja esiintyy kirkoissa. Torikka on kovin kiireinen, sillä oopperalaulajan työt ovat muutamien viikkojen tai kuukausien kiinnityksiä harjoittelujaksoineen. Tänä vuonna hän on jo esittänyt muun muassa Sillanpäätä ja Mannerheimia oopperaesityksissä sekä esiintynyt kansainvälistä arvostusta nauttivien kokeneempien oopperatähtien, Matti Salmisen ja Karita Mattilan, rinnalla Turun Musiikkijuhlien Wagnerin Parsifal-oopperan konserttiversiossa.

Hänen nykyinen laulunopettajansa toimii Lontoossa, joten kalenteri on menoista niin täynnä, että yhteistä aikaa toisen kiireisen laulajan kanssa ei meinaa löytyä millään. Tämä haastattelukin sovittiin kuukausia etukäteen.

– Olen kiitollinen, kun saan tehdä paljon ja monenlaista, Torikka sanoo.

Hän istuu helsinkiläisessä kahvilassa Aholan vieressä ja lataa haastattelun aikana kannettavaa tietokonettaan ja puhelintaan, kuten nykyisin on tapana.

Ovatko he ystäviä? Epäilemättä, mutta syntyy vaikutelma, etteivät he tunne vielä toisiaan kovinkaan syvällisesti. He ovat puhuneet monista asioista ja tietävät ainakin toistensa ammattiuran käänteet. 

Pienestä hyväntahtoisesta vinoilusta huolimatta laulajien välejä värittää kuitenkin kohtelias uteliaisuus ja tarve kannustaa toista.

Esimerkistä käy tilanne, kun Ahola muistelee Teräsbetoni-yhtyeen alkuvaiheita. Viime vuosikymmenen puolivälissä ei ollut sosiaalista mediaa, jossa tiukkapipoiset musiikki-ihmiset olisivat saattaneet arvostella yhtyettä, mutta bändillä oli omat nettisivut. Ja vaikka vieraskirjaan kirjoitetaan yleensä kohteliaisuuksia, Teräsbetonille terveisiä lähettäneet eivät tahtoneet edes ymmärtää yhtyettä. Taivas lyö tulta -kappale videoineen ja paljasta pintaa sisältävine pr-kuvineen oli kuin Cheek, se herätti ihastusta ja vihastusta.

– Meitä sanottiin nahkahousuisiksi homoiksi, Ahola muistelee.

– Vaatii pokkaa vetää nahkahousuissa ilman paitaa, Torikka kehaisee.

Tarvitseeko Torikka kannustusta? Ainakin hän on saanut sitä. Parsifal-oopperaprojektin yhteydessä Matti Salminen oli rohkaissut nuorempaa ammattiveljeä tekemään monenlaista, onhan Salminen itsekin levyttänyt Irwin Goodmania. Myös toinen legenda, Jaakko Ryhänen, on kehottanut Torikkaa laulamaan kaikkea. 

Kritiikkiäkin on tullut, mutta eri tavalla.

– Olen kuullut kaikenlaista, mutta kukaan ei ole tullut suoraan sanomaan mitään, Torikka sanoo.

Yhteistä näille laulajille on fyysinen suoriutuminen esiintymisistä. Syksyn flunssa-aallon laineet eivät saa osua omalle kohdalle, muuten on vaarassa ääni ja koko monia ihmisiä työllistävä konsertti, usein jopa konserttisarja tai kiertue.

– Myös lepo on tärkeää, Ahola sanoo.

– Joskus kiertueilla ei saa hotelleissa nukuttua ja kiertueen loppupuolella on ihan poikki. On niin agitoitunut siihen ajatukseen, että kaiken pitää onnistua ja kaiken pitää olla aina niin hyvää kuin mahdollista, ja se on aika vaativa mielentila.

Ja se yhteiskeikka? Artistien yhteiset taustavoimat olivat Torikan mukaan ”lyöneet päänsä yhteen” ja keksineet ajatuksen Aholan ja Torikan areenakonsertista.

– Lyöneet päänsä yhteen? Olisivat lyöneet edes viisaat päänsä yhteen, Ahola nauraa.

Teksti Pasi Kostiainen, kuvat Toni Härkönen