Heitin kangaskassiin vesipullon, suklaa­patukan ja kirjan, ja varmistin, että puhelin oli taskussani. Siinä kaikki, mitä minun piti pakata San Franciscossa käyntiä varten.

En ole koskaan elämässäni varta vasten matkustanut San Franciscoon, mutta olen pistäytynyt siellä ainakin kymmenen kertaa.

Olen omien tai vaimoni työmatkojen vuoksi asunut ulkomailla pidempiä ­jaksoja parista viikosta yli vuoteen. Näiden komennusten aikana olen pyrkinyt vierailemaan niissä alueen paikoissa, jotka olen aina halunnut nähdä.

Kun vaimoni oli opiskelija­vaihdossa Portugalissa ja asuimme siellä puolisen vuotta, kävin viikonloppuisin bussilla niin Espanjan Santiago de Compostelassa kuin ­Madridissakin. Kun tein itse Pietarissa arkistossa tausta­työtä neuvostoaikaista ­matkailua käsittelevää kirjaani varten, pistäydyin vapaapäivinä Moskovassa ja Murmanskissa.

Ja ­Kalifornian Berkeleysta, jossa vaimoni toimi vierailevana tutkijana, oli kaupunki­junalla San Franciscoon viitisentoista kilometriä.

Moni reissaa nykyään työnsä takia eri puolilla maailmaa. Lisäksi etätyön yleistyminen antaa yhä useammalle mahdollisuuden työskennellä aika ajoin missä tahansa. Lomamatkan yhdistäminen työ­reissuun onkin entistä tavallisempaa. Vastuullisuutta lisää, kun miettii voisiko kohteessa viipyä pidempään ja tehdä kerralla useamman haaveilemansa matkan.

Matkailun päästöistä suuri osa syntyy liikenteestä, etenkin lentämisestä. Sustainable Travel International -järjestön arvion mukaan noin puolet turismin hiilijalanjäljestä tulee matkoista. Esimerkiksi majoittumisen osuus on vain kuusi prosenttia. Siten yksi pitkä matka on aina ekologisempi kuin vaikkapa kolme lyhyttä matkaa.

Pidempi matka myös antaa erilaisen näkö­kulman toiseen maahan. Päiväkirjoistaan tunnettu kirjailija Anaïs Nin eli puolet elämästään Yhdysvalloissa mutta vietti vuosia myös Pariisissa ja kiersi ympäri Ranskaa. Hän totesi 1900-luvun alkupuolella, että hänen mielestään parasta oli ”matkalla asuminen”. Termi viittasi siihen, että pidemmällä matkalla ihminen muuttuu puolittain paikalliseksi.

Vierailija elää ulkomailla omassa rytmissään: herää ilman kelloa, nauttii kunnon aamiaisen, käy kiertoajeluilla ja katsomassa nähtävyyksiä, syö illalla hyvässä ravintolassa. Näin sujuu mukavasti viikko tai kaksi.

Matkalla asuja taas alkaa omaksua kunkin paikan oman rytmin. Jossain vaiheessa hän ei enää kierrä nähtävyyksiä, olivat ne kuinka hienoja tahansa. Hän ei kuitenkaan kadota täysin muukalaisuuttaan vaan on vieraassa maassa kuin kotonaan.

Vähittäinen sopeutuminen on kiehtova tapa tutustua toisen maan arkielämään. Samalla tottumus on syytä välillä rikkoa, jotta näkee ympäristönsä vierailijan lailla tuorein silmin. Lähtiessään jo tutuksi tulleesta kaupungista toiseen paikkaan tuntee samaa kihelmöivää jännitystä kuin aina uuden reissun alussa.

Sellainen tunne minullakin oli kävellessäni Berkeleyn asemalle, ostaessani ­neljän ja ­puolen dollarin lipun BART-junaan ja noustessani San Franciscoon matkaavaan vaunuun. Muutaman pysäkin jälkeen juna sukelsi lahden alta kulkevaan tunneliin. Siinä ­vaiheessa oli hauskinta miettiä, jäisinkö jo ensimmäiselle asemalle rantalaitureille, menisinkö Union Squarelle vai jatkaisinko yhteen suosikki­paikoistani, Mission Dolores ­-puistoon, josta aukeaa mahtava näköala.

Matkalla asuminen on ekologista. Paikalliseen elämään ja palveluihin tutustuminen on myös eettisesti vastuullista. Lisäksi se tarjoaa tilaisuuden lähestyä eri paikkoja toisella tavalla kuin matkailija yleensä tekee.

Kerran taitoin puolen tunnin matkan San Franciscoon ihan vain mennäkseni pussi­kaljalle Mission Doloresiin – ylellisyys, johon juuri matkalla asuvalla on mahdollisuus.

Kirjailija Ville-Juhani Sutinen pohtii Mondo-lehden kolumneissaan, miten matkustaa kestävästi ilosta ja elämyksistä tinkimättä.