Uusi Idols-tuomari haki itsekin Idolsiin
Kulttuuri
Uusi Idols-tuomari haki itsekin Idolsiin
Sini Sabotage, Lauri Ylönen, Jone Nikula ja Jussi 69 ovat ensi syksyn Idols-tuomarit.
29.5.2013
 |
Apu

Jussi 69, Sini Sabotage sekä Lauri Ylönen ovat syksyllä jatkavan Idolsin uudet tuomarit. Vanhoista tuomareista ohjelmassa jatkaa formaatissa alusta asti ollut Jone Nikula. Ohjelma viettää 10-vuotis juhlavuottaan.

Levikset repee -hitistä kevään aikana tutuksi tulleen Sini Sabotagen kohdalla ympyrä sulkeutuu tuomaroinnin myötä. Hän haki ohjelmaan kymmenen vuotta sitten. Sini oli tuolloin seitsemäntoista.

- Pääsin teatteriviikonloppuun asti. Olen oikein tyytyväinen, että tuomarit lähettivät minut kotiin kasvamaan, Sini kertoi hetki sitten Bläkissä pidetyssä lehdistötilaisuudessa.

Lauri Ylöstä pyydettiin tuomariksi joitakin viikkoja sitten.

- Olen ollut alalla kaksikymmentä vuotta. Ehkä minulla on jotain annettavaa muillekin, Lauri kertoi.

Heikki Paasonen juontaa Idolsin ensimmäistä kertaa yksin. Hän on ollut mukana alusta asti.

- Koop Arponen, Anna Puu, Antti Tuisku ja Diandra, hän listasi mieleenjääneitä Idols-artisteja.

Kommentoi »