Unto Koistinen oli taiteilijana jo keski-ikäinen, toista kertaa naimisissa, vaimonsa Kaisakin oli valmistunut kuvaamataidon opettajaksi. Oltiin Korpilahden Putkilahdella, jokakesäisellä taideleirillä.

Kesäiltaisin ympärillä avautuivat Päijänteen rantaan laskevat pellot ja niityt. Unto oli hakenut täältä jo monena kesänä sitä hetkeä, jossa eläisi yön utuinen hämy, unen maisema, vihreän, sinisen ja harmaan väriaskeesi.

Monien vuosien ja versioiden jälkeen kesällä 1959 syntyi maalaus Peltomaisema eli Kesäyö, joka tuli tunnetuksi myös nimellä Mustat kuhilaat. Teos päätyisi lopulta Ateneumiin kokoelmiin, jossa siitä tulisi suomalaisen kesän, sielun ja menetetyn ajan kuva.

Yksi on nähnyt siinä kesäyön taian, toinen epäonnea ja surua, joku sisäänpäin kääntyneen hiljaisen kansan, joka odottaa uhkaa. Joku muistelee, että 50-luvun Suomesta ruislintu eli -rääkkä oli hävinnyt miltei sukupuuttoon. Ehkä hän hyräilee nostalgiapäissään 1900-luvun alun Eino Leinoa: Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysikuu...

Kuhilaat, viljan kuivatusta varten pystytetyt holvimaiset keot, olivat taiteemme ruisleipää jo 1800-luvulla. Werner Holmberg, Hjalmar Munsterhjelm, Fanny Churberg ja Berndt Lindholm ikuistivat aurinkoisia päiväpeltoja kuhilaineen. Unto Koistinen toi jatkumoon omat, tummemmat tulkintansa siitä, kun varttunut ruis on leikattu ja koottu nipuiksi eli lyhteiksi, jotka ladottiin kuhilaiksi kuivumaan ja puimista odottamaan.

Unto Koistinen eli 50-luvulla vahvaa kehityskauttaan. Helsinkiläispoika oli piirrellyt, käynyt taidekoulua, mutta ajautunut vaihteleviin hommiin ja sodan kautta palannut taiteilijaksi. Aluksi hän piirsi ja maalasi rannalla tököttäviä tummia kiviä, mutta siirtyi kohti maalaismaisemia. Niissä talot pelkistyivät kuutioiksi, pellot kentiksi ja taivas viivoiksi.

Mustat kuhilaat syntyi aikaan, jolloin Koistinen oli jo siirtymässä maisemista kohti leijonamaisia ja isonenäisiä omakuvia sekä kamee-sarjan reheviä naisia. Niiden avulla hänestä tuli julkkis, jonka malliksi jonotettiin. Kuten monella taiteilijalla, ei Untonkaan suu ollut tuohesta tehty – mies oli tuttu hahmo ravintoloissa.

Kuollessaan vuonna 1994 Koistinen (s. 1917) oli saavuttanut paikan Pohjolan Rubensina, jonka maalausten naiset olivat lihallisia ja joka kerran maalasi ruispellolle kansakunnan mielenmaiseman.

Mustien kuhilaiden maalaamisesta on kulunut yli 60 vuotta ja paljon on tapahtunut. Joskus nostalgiaporukka toki pystyttää jollekin pellolle kuhilaiden rivistön, mutta kuhilaat ja puimariihet ovat maisemista vähentyneet ja kadonneet. Leikkuupuimurit leikkaavat nyt rukiin pystystä ja kuivaus on nopeaa ja koneellista. Mutta maalaismaisemat ovat ja pysyvät. Korpilahden kunnan Putkilahden kylä elää yhä maan aikaa. Kylän perinnealueet ovat osa keskisuomalaista Natura 2000 -suojelualuetta.

Ja mikä hienointa, Leinon kunniaan nostama ruislintu on tehnyt paluuta pelloille ja kosteikoille. Kesäyössä voi kuulla yhä useammin rääkän narisevaa laulua: reep-reep.