Ilkka Remes on tuottelias kirjailija: jännitysromaaneja on ilmestynyt vuoden 1997 debyytin jälkeen käytännössä joka vuosi, ja niitä on myyty yli kaksi miljoonaa kappaletta. Remes on kirjoittanut myös kahdeksan nuortenromaania.
Ilkka Remes on tunnettu menestyneistä jännitysromaaneistaan, mutta ihmisestä kirjojen takana tiedetään hyvin vähän. Harvoin julkisuudessa esiintyvä Remes antoi Avulle haastattelun, jossa pureudutaan mitä ajankohtaisimpiin maailmanpoliittisiin kysymyksiin.
Remeksen 22. romaani Perikato (WSOY) kertoo siirtolaisista, Eurooppaan suuntautuneesta kansainvaelluksesta, paperittomista, pakkopalautuksista, terrorismista ja asioihin kytkeytyvästä poliittisesta pelistä ja liikehdinnästä.
Remes on tunnettu ajankohtaisista aihepiireistään, mutta missä vaiheessa päätös Perikadon teemoista syntyi?
– Aiemmassa neliosaisessa Horna-sarjassani oli ”mitä jos” -elementti. Halusin sen jälkeen tehdä realistisen trillerin, jonka lähtötilanne on täsmälleen sama kuin todellisessa elämässä. Loin suomea puhuvan päähenkilön, joka kuitenkin näkee asioitamme tuoreesta, hiukan ulkopuolisestakin näkökulmasta. Näin syntyi amerikansuomalainen, CIA:n Helsingin-asemalle Kaivopuistoon lähetetty Robert Forsten, Ilkka Remes vastaa.
Kun kirjailija mietti, millaisen maan Forsten asemapaikallaan kohtaa, nousi päällimmäiseksi kahtiajakautunut Suomi. Kitkan taustalla olevat vakavat, tunteita kuumentavat maahanmuuttokysymykset repivät hajalle koko Eurooppaa sekä kytkeytyvät turvallisuusympäristöön ja laajempaan valtapolitiikkaan.
Venäjä, Venäjä, Venäjä. Remes on aiemmissa kirjoissaan käsitellyt paljon itänaapuria, eikä varsinaisesti silkkihansikkain. Fiktiossa saa toki ottaa vapauksia, mutta harvalle on jäänyt epäselväksi, että Remes näkee Venäjän hallinnon ja valtion toimet pääasiassa laajentumishaluisina, hajottavina ja kansainvälistä epävarmuutta luovina.
Remes muistuttaa monien kansainvälisen politiikan asiantuntijoiden jo varhain huomauttaneen Syyrian kriisin sysättyä liikkeelle pakolaisaallon, että Venäjä pystyy toimiensa avulla tehokkaasti luomaan epävakautta Länsi-Eurooppaan.
– Putinin keskeisiin tavoitteisiin kuuluu EU:n hajottaminen ja sen yhtenäisyyden nakertaminen. Kreml lyö systemaattisesti kiilaa Eurooppaan syventämällä muun muassa maahanmuuttokysymysten luomia jakolinjoja. Venäjän erikoispalvelut toteuttavat informaatio-operaatioita, joissa hyödynnetään kärjistettyjä, tunteita herättäviä asetelmia ja lietsotaan kohdemaan kansalaisia asettumaan toisiaan ja virkakoneistoa vastaan, Remes sanoo.
Remeksen mukaan pienen Suomen hyvinvoinnin ja viime kädessä olemassaolon ehdoton perusta on kansalaisten keskinäinen ja instituutioihin kohdistama luottamus.
– Tämän luottamuksen horjuttamiseen maahanmuuttoteemat tarjoavat tehokkaasti tunteita hyödyntäviä psykologisia keinoja, jotka venäläiset hallitsevat mestarillisesti.
Se, että äärioikeistolaiset puolueet ja liikkeet läpi Euroopan pitävät Putinin hallintoa, jos eivät esikuvanaan, ainakin liittolaisena, voi tuntua historiallisessa valossa oudolta. Niin kuitenkin on – joissakin liikkeissä avoimesti, joissakin peitellymmin.
Konkreettisin esimerkki on Ranskan Kansallisen rintaman presidenttiehdokkaan Marine Le Penin presidentinvaalikampanjan rahoitus. Se tuli Venäjältä lainana.
Venäjän sekaantuminen USA:n presidentinvaaleihin ja asiasta vireillä olevat oikeusprosessit ovat jokaisen uutisia seuraavan tiedossa.
– Populistinen liikehdintä Länsi-Euroopassa johtuu osin niistä virhearvioista, joita vakiintuneet puolueet ovat tehneet. Venäjä on tarttunut tilaisuuteen ja tukee laitaoikeistoa Atlantin molemmilla puolilla hajottaen länttä, Ilkka Remes kommentoi.
Perikadon päähenkilö joutuu keskelle tapausta, jossa käsitellään tunteita kuumentavaa afgaanimiehen pakkopalautusta. Samasta asiasta on käyty tänä vuonna vilkasta keskustelua Suomessa ja muualla.
Hallituksen ja maahanmuuttovirasto Migrin linjauksia maahanmuutto- ja turvapaikka-asioissa on julkisuudessa puitu paljon, ja Migrin toimintaa on myös tutkittu. Ihmisoikeusjärjestöt kautta linjan ovat sitä mieltä, ettei Afganistaniin tulisi epävakaan turvallisuustilanteen vuoksi palauttaa ketään, ja osa EU-maista on tarkistanut kantojaan samaan suuntaan.
Onko Suomi mielestäsi tehnyt kestäviä ratkaisuja maahanmuutto- ja turvapaikkapoliittisia ratkaisuja, mihin myös pakkopalautukset kuuluvat?
– Kirjailijana työstin tätä kysymystä tarinassa useista eri näkökulmista. Kuulin taustatyössä monenlaisia tarinoita. Haaste, johon Migrin virkailijatkin törmäävät, on se, että heidän on ratkaistava ihmisten kohtaloita ilman mahdollisuutta asioiden todentamiseen. Tämä johtaa väistämättä ongelmiin sekä pakolaisten että viranomaisten puolella, Remes vastaa.
Kirjailijan mukaan yksi erikoisuus ja parantamisen kohde on se, että Suomessa maahantulohalukkaat laitetaan kahteen erilaiseen jonoon. Toisessa ovat työntekoa ja opiskelua haluavat, toisessa turvapaikkaa hakevat.
– Mutta jos turvapaikkaa hakenut oppii suomea ja haluaa tehdä töitä, hän ei välttämättä enää saa vaihtaa sopivampaan jonoon. Ihmiset olisi järkevää saada turhasta odottelusta työhön.
Remeksen mielestä vaikeassa tilanteessa on pitkälti luotettava siihen, että jos Suomessa toimitaan virheellisesti, prosesseja tarkistetaan ja korjataan.
– Näin on viime aikoina tehtykin muun muassa Afganistanin tapauksessa. Uskon, että suomalaisilla on vilpitön halu löytää oikeudenmukaisia ja kestäviä ratkaisuja vaikeisiin kysymyksiin.
Suomessa nousi meteli myös Vihreiden lainsäädäntösihteerin Aino Pennasen heinäkuisesta lentokoneprotestista. Pennanen kieltäytyi istumasta paikoilleen vastustaakseen samalla Berliinin-lennolla olleen miehen pakkopalautusta, jonka tilanteesta hänellä ei ollut tarkempaa tietoa.
Koska kone ei voi nousta, elleivät kaikki matkustajat istu, Pennanen poistettiin lennolta. Häntä epäillään ilmailurikkomuksesta ja haitanteosta virkamiehelle.
– Vapaassa demokratiassa voidaan esittää erilaisia mielenilmauksia. Mutta tällaisessa toiminnassa on tietysti noudatettava erityistä harkintaa ja vastattava toiminnan seurauksista, varsinkin jos rikotaan suoranaisesti lakia tai haitataan ulkopuolistenkin elämää, Ilkka Remes kommentoi.
Remeksen kirjoista välittyy usein kuva maailmasta synkkänä, uhka- ja viholliskuvien täyttämänä dystopiana, mutta ei maailman reaalipoliittinen tilannekaan aina kovin valoisa ole.
Remes on todennut, että liian todennäköiset uhkakuvat eivät ole kirjallisesti kiinnostavia. Nykyisin esimerkiksi kertomukset Donald Trumpin toiminnasta tai Venäjän vakoilusta kuulostavat niin hurjilta, että niitä voisi pitää fiktiossa epäuskottavina.
– Näkymä englantilaisen pikkukaupungin kaduilla liikkuvista venäläisistä salamurhaajista sotilasluokan hermomyrkkyä mukanaan on sekä agenttitarinoiden perinteistä kuvastoa että nykytodellisuutta, Remes kuittaa.
Remeksen mukaan kylmän sodan vuosien vastaaviin tapahtumiin verrattuna uutta on se tapa, jolla Kreml täydentää iskujaan informaatio-operaatioilla.
– Esimerkiksi agenttien surkuhupaisan haastattelun esittäessään se piti länttä pilkkanaan ja viesti oli selvä: teemme mitä haluamme, eikä kukaan mahda meille mitään. Herää kysymys, onko länsimaiden johdossa nukahdettu rattiin.
Erityisen poikkeuksellisista ja vaarallisista ajoista kertoo kuitenkin se, että toiset venäläisagentit jäivät kiinni yrittäessään sabotoida hermomyrkkyä analysoinutta sveitsiläistä laboratoriota.
– Tämän käänteen laittamista tarinaan olisin pitänyt jo epäuskottavana.
Remes korostaa, että todellisuuden ja sepitteen välillä on tärkeä yhtymäkohta. Trumpin nousu presidentiksi ja Putinin toiminta osoittavat, miten vahva tarinan voima on. Tarina on universaali vaikuttamisen muoto, koska se vetoaa suoraan tunteisiin. Faktat eivät riitä.
– Molemmat johtajat todistavat oikeaksi sen, että tarinat hallitsevat maailmaa ja maailmaa hallitaan tarinoilla. Kansalaiselle on yhä tärkeämpää oivaltaa, että ajatteluumme yritetään vaikuttaa kaikin keinoin. Sen enempää fiktiossa kuin todellisuudessakaan kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
Remes varjelee yksityisyyttään ja oikeaa henkilöllisyyttään tiukasti, mutta harva kirjailija kirjoittaa vain itselleen. Dekkareita ja trillereitä sekä julkaistaan että luetaan yhä enemmän, ja Remestäkin on tituleerattu ”painosten kuninkaaksi.” Marraskuussa 2016 hänen teoksiaan oli myyty yli kaksi miljoonaa kappaletta – luku, josta useimmat kotimaiset kirjailijat voivat vain haaveilla. Kirjoja on toki myös kritisoitu lähinnä henkilöhahmojen ohuudesta ja epäuskottaviksi koetuista juonista.
Haluatko, että kirjoillasi olisi vaikutusta yhteiskunnalliseen keskusteluun ja ihmisten ajatteluun kansainvälisestä politiikasta ja valtasuhteista?
– En osaa arvioida muiden näkemyksiä omista tai kollegoideni kirjoista. Tekijänä pyrin siihen, että lukija löytää tarinasta kiinnostavia ja yllättäviä asioita. Jos ihmiset saavat kirjastani paitsi elämyksiä, myös tietoa ja pohdittavaa itselleen uudestakin näkökulmasta, se toivottavasti osaltaan lisää ymmärrystä muista ihmisistä ja maailmasta.
Päivitys: 1.10.2018 Otsikkoa täsmennetty
