Ääni käy, ja kamera käy, olkaa hyvä!

Ohjaaja Tiina Lymin käskyt kajahtavat Helsingin Kulosaaressa, A-lehtien toimitalossa. On käynnissä Tarhapäivä-elokuvan yhdeksäs kuvauspäivä ja ajankohta maaliskuun viidestoista päivä viime keväänä.

Tarhapäivä on tietenkin jatkoa yli 200 000 katsojaa saavuttaneelle Yösyötölle, jonka ohjasi Marja Pyykkö. Sen ensi-ilta oli syksyllä 2017.

Molemmat tarinat tunnetaan kirjailija, Avun toimittaja Eve Hietamiehen menestysromaaneista, jotka kertovat yksinhuoltajaksi suoraan synnytyslaitokselta joutuneesta isästä, toimittaja Antti Pasasesta.

Siksi ollaan A-lehdissä, koska romaanien päähenkilö, toimittaja Antti Pasanen näyttää todellakin työskentelevän siellä.

Onko Pasanen joku meistä?

– Olen sekoittanut hänen hahmoonsa monien kollegojeni ominaisuuksia ja kokemuksia. Samoin kuin aisapariinsa, valokuvaaja Peippoon, kirjailija vähän kiemurtelee vastauksessaan.

Tarhapäivässä toimittaja Pasanen on päässyt jo vähän helpommalla, koska hänen poikansa Paavo ei ole enää vaipoissa, ja yövalvomiset ovat loppu. Kommelluksia yksinhuoltajalla silti riittää.

Ei tivata enempää tarinan henkilöhahmojen esikuvista, koska kirjailijalla on kirjailijan ikiaikainen oikeus olla paljastamatta, mikä ominaisuus on mistäkin tai kuka muistuttaa ketäkin.

Sen Eve Hietamies myöntää, että kuvaaja Peipon hahmo on ollut yksi herkullisimmista kirjoittaa. Onhan toimittaja  Hietamies tehnyt Avussa yli kolmekymmentä vuotta työtä monen kuvaajan kanssa ja tarkkailut heidän ominaisuuksiaan.

– Voi olla, että Peiposta löytyy peräti kolmen A-lehdissä työskennelleen tai työskentelevän luonteenpiirteitä ja tapoja, jotka me toimittajat tunnistamme. Ja varmaan kuvaajat tietävät meidän toimittajien maneerit!

Jokainen pitkään alalla ollut toimittaja ja kuvaaja tunnistavat, miten suuri merkitys työnteossa on toimivalla toimittaja–kuvaaja-työsuhteella.

Se on välillä viha–rakkaus-suhde ja aivan parhaimmillaan luottamussuhde, jossa kumpikin tietää tismalleen, mihin jutunteossa tähdätään.

Siis puhalletaan samaan hiileen, eikä sooloilla, välillä nuristaan, mutta enimmäkseen ollaan innostuneita joka työtehtävästä ja parannetaan työmatkoilla puoli maailmaa.

Sieltähän Peippo jo tuleekin. Mennään tervehtimään miestä, näyttelijä Kimmo Taavilaa, joka näyttää ihan kuvaajan prototyypiltä vähän nukkavieruine vaatteineen ja kameralaukkuineen. Kuvaaja kun ei vaatteilla koreile, ei ainakaan moni mieskuvaaja.

Peipolla on romaanissa Charlie-niminen koira, mutta se ei ole mukana elokuvassa. Peipolla on tapana sanoa Turun-keikoilla, että ”nyt on Turku kustu” eli Charlie on pissatettu Puolalanmäellä.

Neljällä Jussi-patsaalla palkittu elokuvaleikkaaja Kimmo Taavila näyttelee nyt toista kertaa Peippoa, mutta hän on näytellyt muun muassa elokuvissa Rööperi, Hevisaurus, Kahlekuningas ja yhdessä Rölli-elokuvassakin.

Vuonna 1965 syntynyt Taavila opiskeli Taideteollisessa elokuvataiteen linjalla. Ehtiväinen, selvästi monilahjakas Taavila tuumaa, että hänen Peippo-roolihahmonsa on omissa maailmoissaan viihtyvä mies.

– Hän on mysteerimies, josta pala palalta paljastuu erikoisia luonteenpiirteitä. Hän ei paljasta itsestään mitään, mutta saattaa yllättää yhtäkkiä jollain oivaltavalla ajatuksella tai tiedolla jopa Pasasen. Onhan Peippo käynyt Ranskalaisen koulun, joten kielitaitoakin riittää.

Jutustelun keskeyttää nyt ihka oikea valokuvaaja Petri Mulari, joka kuvaa tämän reportaasin Apuun Tarhapäivän kuvauksista ja näyttää Peippo-Taavilalle, miten kameraa pidetään oikeaoppisesti käsissä.

– Näin, ei noin, pidä kamerasta kiinni tuosta kohtaa, Mulari opastaa.

Nyt alkaa fiktio ja fakta mennä jo niin sekaisin, että livahdetaan oikean ja valekuvaajan palaverista A-lehtien ulkopuolelle, Risto Rytin tien varteen pysäköityyn maskeerausbussiin.

Pasasella on stressiä, mutta häntä näyttelevä Petteri Summanen on niin syötävän karismaattinen, ettei hän kauan vapaana kuljeksisi kuten Pasanen Tarhapäivässä kulkee.

Omiin viisikymppisjuhliinsa valmistautuvaa Summasta naurattaa.

– Juu, tämä on ihan Hollywood-meininkiä. Tai ei tää Albaniaa ole, mutta ei ihan Hollywoodiakaan, Summanen sanoo meikissä istuessaan ja viittoilee ympärilleen.

Suuren maailman meininkiä on se, että hän on lihottanut itsensä Yösyötön Pasasesta Tarhapäivän Pasaseksi. Taitaa olla Tiina Lymin aivoituksia. Hän on tarinan luettuaan oivaltanut Antti Pasasen yksinäisyydestä johtuvan fyysisen alamäen. Kun ei ole naista, Pasanen alkaa alakulossaan ja lievässä itsesäälissään lihoa. Hän syö siis suruunsa.

Pienen Suomen meininkiä on se, että maskeeraaja Kata Launonen osaa nurisematta maskeerata näyttelijät vaikka missä kopperossa, ja pukusuunnittelija Tiina Kaukanen kerää rekvisiittaa muun muassa kirpputoreilta.

Vaikka mistä sitä tietää, miten Hollywoodissa tehdään.

– Nyt mukana on vaan tämän viikon puvusto, käsivarasto, Kaukanen sanoo.

Pelkkä käsivarasto ja peilipöydällä oleva meikkivalikoima täyttävät joka tapauksessa bussin lattiasta kattoon.

Palataan ala-aulaan. Ohjaaja Lymi ja kirjailija Hietamies ovat palanneet tauon hermosauhuilta ja ryystävät kahvia. He ovat ystävystyneet elokuvaprojektin myötä, mistä ei ole missään tapauksessa haittaa lopputulokselle.

Alkaa kohtaus, jossa Pasanen ja Peippo ovat lähdössä työkeikalle. Heitä komentaa liikkeelle Pasasen lehden päätoimittaja toimitalon toisesta kerroksesta, jossa todellisuudessa pitää majaa Santander-pankin nuorekas väki.

Yösyötössä päätoimittajaa näytteli Hannele Lauri, nyt Kaisa Hela. Tiukalta vaikuttaa hänkin, eikä hän ota vastaan mitään Pasasen tai Peipon nurinoita. Luvassa on varmaan ainutkertainen skuuppi, uutinen vain ”meille”.

Pasanen heittää kulahtaneen laukkunsa olalleen ja ryntää autolle, Peippo tulee verkkaisesti perässä, ja parivaljakko lähtee liikkeelle.

Peippoa harmittaa, että Pasanen on tapansa mukaan ollut taas myöhässä. Syynä tietenkin Paavon, hänen poikansa aamukommervenkit.

Otos ei kelpaa ohjaajalle, kuten ohjaajille ei ikinä kelpaa yksi, kaksi tai kolmekaan otosta. Elokuvan teko kuten näytelmän harjoittelu on toiston taidetta.

– Otetaan uudestaan, digifilmi ei maksa. Ääni käy, ja kamera käy, olkaa hyvä, Tiina Lymi komentaa ohjaajan yksiselitteisellä auktoriteetilla.

Jokainen työryhmän jäsen tietää tismalleen paikkansa, ja lopulta kohtaus on purkissa. ●