Porvoon torille rullaa musta Saab 96 vm. 1974, koska vuotta nuorempi Tipparellu kärsii ryyppyongelmasta. Sarjakuvataiteilija ja vanhojen autojen ystävä Pertti Jarla on saapunut kirkolle.

– Olemme vaimoni Emmin kanssa samalla aaltopituudella, että auton pitää olla hieno ja kiva eikä mitenkään käytännöllinen tai luotettava, Jarla sanoo.

Pertti Jarla, 47, on Nastolassa varttunut itseoppinut taiteilija ja sarjakuvapiirtäjä, joka tunnetaan Fingerporistaan.

Piirtävä poika oli Päijät-Hämeen maanviljelijäpiireissä vanhemmilleen helpotus: ei tarvinnut koko ajan pitää silmällä.

– Ainoa, mistä sain kuittia sukulaistädeiltä, oli se, että piirsin niin paljon väkivaltaa ja ammuskelua, en mitään huumorijuttuja. Korkeajännityksiä tai Mustanaamiota yritin jäljitellä tai television Cannonia.

Lapsuus kului rattoisasti Jeesuksen ja ufojen välissä. Isä tilasi Ufoaikaa, Erich Däniken villitsi ulkoavaruuden sivilisaatioillaan ja heinolalainen henkiparantaja Aarno Heinonen oli perhetuttu.

Äiti liputti Raamatun puolesta, mutta uskonnollisuus ”ei onneksi ollut mitään tositiukkista”.

– Mutsi kävi välillä kirkossa ja tykkäsi lukea Raamattua, ei sen kiihkomielisempää. Kun isä tuli töistä ja kiroili, niin äiti toppuutteli monta kertaa päivässä.

Sarasvuo muutti suunnan

Yläasteaikana piirtäminen ei vielä ollut mikään ammattivaihtoehto, mutta lukiolaisena Jarla sai töitään Pahkasikaan. Siihen piirsi myös suuri esikuva Juho Juntunen.

Graafisen suunnittelun opinnot jäivät haaveeksi, mutta Helsingin Laajasalon opistossa Jarla opiskeli kuvallista viestintää ja maalausta.

– Vielä 24-vuotiaana oli ihan epäselvää, mitä tekisin työkseni.

Sitten Jari Sarasvuon puulaaki tarvitsi luentovisualisoijaa. Tehtävänä oli istua luennoilla ja koulutuspäivillä ja piirtää samalla, mitä siellä tapahtuu.

– Visualisoijilla on tapana piirtää asiallisesti ja fiksusti, mutta minä en osannut. Löin läskiksi ja piirsin rumasti isoja hahmoja. Niistä tuli hirveän suosittuja.

Firmat Nokiaa myöten tilasivat piirroksia, mutta yksitoista vuotta kiireistä sohimista synnytti vaihtelun kaipuun.

Sarjakuvan erikoistumisjakso Lahden muotoiluinstituutissa alkoi tuottaa omaa henkilögalleriaa, Fingerporin taimia.

Sattuma astui ruudusta sisään. Jarla voitti pronssia Kemin sarjakuvapäivillä 2006. Sarja kuvasi Karl-Barks-Stadtia, eräänlaista ”itäsaksalaista Ankkalinnaa”.

– Se oli yllätys. Siihen asti oli palkittu lähinnä pohjoismaisia fiksuja, arkielämää kuvaavia älykkäitä strippejä, mutta tämä oli ihan perseilyä.

Jarla värvättiin strippikisälliksi Helsingin Sanomiin. Fingerpori aloitti keväällä 2007.

– Sanottiin, että pari kolme vuotta menee, ennen kuin se löytää yleisönsä, mutta jo muutamassa kuukaudessa se sai paljon positiivista huomiota. Seuraavana vuonna syntyi ensimmäinen kokoelma.

Pesti on jatkunut yli kymmenen vuotta.

– En olisi missään nimessä tajunnut tarjota piirroksiani Hesariin, kun ajattelin, ettei sinne kukaan ota uusia strippejä.

Sarjan alku oli herkkää aikaa, vaikka alatyylin ja uskonnon kanssa yritettiin varoa.

– Stripistä, jossa Jeesus on sovittanut housut puolestamme, tuli hirveä määrä vihaista palautetta. Pari lukijaa oli sitä mieltä, että Fingerpori on niin rumasti piirretty ja ideoiltaan köyhä, että he uhkaavat perua Hesarin tilauksen. Yksi tyyppi kirjoitti, että Fingerpori pilaa jokaisen päivän. Se on aika huikeata, että pitää kuitenkin saada ne raivot, Jarla naurahtaa.

Fingerporin tehtävä on naurattaa, mutta Jarla toivoo sen olevan myös villin anarkistista – ”ei fiksu vaan rohkeasti tyhmä”.

– Huumoristripissä ilmeet ja asennot ovat kauhean tärkeitä. Voin jäädä pitkäksi aikaa korjailemaan jotakin, että nyt ei silmät harita riittävästi. Tulee viihdytettyä itseäänkin, kun piirtelee vaikka vanhoja autoja tai mukavannäköisiä taloja.

Fingerpori leikkii suomen kielen monimerkityksellisyydellä hieman samaan tapaan kuin Hymy-lehden Jykä & Rike aikoinaan – tai stand up -koomikko Ismo Leikola englanniksi nykyään.

– Sanaleikittelyähän oli pakinoissa jo 1930-luvulla. Pahkasiassakin ne olivat yleisiä. Jotkin jutut ovat monille jo vanhoja, minä vain luulen keksiväni ne.

Fingerpori taipuu vaikeasti vientiin, mutta on sitä käännetty 7–8 kielelle.

Osa Fingerporin asukkaista on jo vanhaa Pahkasian perua kuten Heimo Vesan isopulisonkinen ja tähtipaitainen kaveri. Heimo Vesan – alkujaan ”pierevän hanuristin” – Jarla oli nähnyt kadulla, pää vain muuttui pallomaisemmaksi ja kokovartaloasu superhessumaisemmaksi.

Räävittömiä puhuva nainen löytyi Hiidenkiven pubista Lahdessa.

– Hän ei ollut Rivo-Riitan näköinen, mutta hänellä oli ronski ja rempseä tyyli puhua ja käyttäytyä. Se inspiroi, että olisi rivo baaritäti, joka hämmentäisi ihmisiä, ei hyvällä tavalla vaan nimenomaan niin, että ihmiselle oikeasti tulee hämmennys ja paha mieli.

Yksi tärkeä hahmo, oma kissa, kuoli marraskuussa, ”surullinen tapaus”.

– Se oli minulla melkein 17 vuotta, kolmasosan omasta elämästä, ja esikuvana Fingerporin mustavalkoiselle kissalle. Nyt on pari nuorempaa koiraa.

Enää Jarla ei pode viikoittaista kuuden stripin stressiä.

– En pysty piirtämään yhtään mitään, ellei idea ole ihan valmiina. Fingerpori on niin vitsin varassa. Alussa jouduin miettimään kuusi ideaa viikossa, mutta pian kavereilta alkoi tulla ideoita, joita he eivät voineet itse käyttää työssään, esimerkiksi pappi jotakin rivoa vitsiä kertomassa.

Jarla on päässyt sinuiksi sen kanssa, että kaikki ideat eivät ole hänen omiaan. ”Järjettömän laajaan” avustajakuntaan kuuluu useita ammattilaisia, mutta ennen kaikkea tavallisia, teräväpäisiä lukijoita.

– Saatan saada montakin ideaa päivässä meiliin tai nettisivuille. Ne ovat tosi tärkeitä, ja kirjoitan yleensä ideoitsijan nimen strippiin. Alkaa tulla kiusallinen tilanne, että osa suosituimmista on jatkuvasti lukijoiden ideoimia, Jarla hymähtää.

Pitkämielinen lukija ymmärtää myös pieniä erheitä. Jos puhekupla jää tyhjäksi, ehdotuksia kyllä tippuu. Nolointa on selitellä vaikeasti avautunutta piirrosta, koska selitettynä se kuulostaa vielä huonommalta.

Tulevaisuutta Jarla ei halua suunnitella viikkoa kauemmas, mutta yksi tavoite on.

– Kyllä Fingerporin, sikäli kuin se on minusta kiinni, pitäisi jatkua niin pitkään kuin pystyn ideoimaan tai piirtämään. Vaikka strippien tekijöillä on taipumus muuttua kammottavan huonoiksi ja vanhentua.

Onneksi kansaan voi luottaa. Ideoihin tämä homma ei kaadu.

Fingerporin kaupungin esikuvaa on etsitty, mutta turha vaiva. Fingerpori on ”siivilöity Suomi”, kuten teatterimies Mikko Kouki on sanonut.

Turun kaupunginteatterin esityksessä kuntaa oltiin liittämässä Turkuun, Helsingin kaupunginteatterissa Helsinkiin.

Fingerpori on alkanut kasvaa ulos ruudusta, teatterien lisäksi elokuviin, mikä ei ole sketsisarjakuvalle ihan mutkaton temppu. Näyttämö- ja elokuvaversioihin onkin palkattu ammattikirjoittajia.

– On ollut hirveä uho, että osallistun kirjoittamiseen, mutta tehottomuudenkin takia jäin konsultin rooliin, hyväksyin muiden tekemiä juttuja ja annoin palautetta.

Albumeita on plakkarissa kaksitoista, kuten on Fingerporilla vuosiakin. Albumeita on myyty yli 200 000 kappaletta, ja oheistuotteina astioita, figuureja, t-paitoja ja parkkikiekkoja.

– Olen hyvin työllistynyt, ei normaali viikko riitäkään. Torstai–perjantai on strippejä. Teen Jäätävä Spede -sunnuntaisarjaa Hesarille. Porvoon kaupunki teettää minulla liikennemerkkejä.

– Yritän myös pyörittää pientä firmaa, jonka aikoinaan perustin laskutusten takia.

Jarla on uuskustantanut vanhoja klassikoita, kuten Poika Vesannon Saku Sämpylää 1930-luvulta tai Ola Fogelbergin sisällissodan aikaista Janne Ankkasta. Myös nuoren polven töitä hän seuraa.

– Kiinnostaa katsoa, kun itse on kohta 50, mitä juniorit tekevät. Ne ovat tosi taitavia, ja pääasia on se, että ne tekevät sitä, mitä haluavat tehdä.

Työn ohella Jarlaa kiinnostaa kaikenlainen korjaaminen ja näpertäminen kuten putkiradiot.

– Siinä on jotain samanlaista innostusta kuin piirtämisessä. Se on jokin porvoolainen juttu. Täällä ihmisillä on nurkat täynnä kaikkea, täytettyjä alligaattoreita kaapin päällä, Jarla naurahtaa.

Saabin ja Rellun lisäksi Jarlalla on yhteis­omistuksessa tutun kanssa itäsaksalainen pakettiauto Barkas. Siinä on ”onneksi” Opelin eikä Wartburgin moottori.

Puuvenekin porvoolaisella täytyy olla, hytillinen keskimoottori vuodelta 1970.

– Veneily on järjettömän hidasta ja mukavan tehotonta puuhaa. Kun irtautuu satamasta ja käy katsomassa jotakin Porvoon ulkopuolella, niin on mennyt puoli päivää.