Miltä kuulostaisi vaatefirma, jonka konttorilla ei harjoiteta ikäsyrjintää? Mitä, jos sen materiaalit olisivat eettisiä ja tekstiilijätettä ei syntyisi? Tuotanto olisi niin lähellä, ettei kuljetuksista tulisi päästöjä. Kaikenmuotoisille vartaloille tehtäisiin asuja, ja asiakas voisi edullisesti tilata niihin yksilöllisiä muutoksia.

Tuo utopia on totta sodankyläläisessä Pirita Designissa. Pirita Pernu-Lehtisen pellava- ja babyalpakkaneuleita valmistava yritys on häkellyttävä yhdistelmä asioita, jotka vastaavat tulevaisuuden muodin määritelmiä.

Pirita Designin lippulaivamyymälä sijaitsee Sodankylän kirkonkylän keskustassa, Kasarmintie 1:ssä. Tyylikkään liikkeen tangoilla roikkuu selkeälinjaisia puseroita, tunikoita, mekkoja, jakkuja ja hameita. Takaseinä on auki työtilaan, ja ikkunoiden takana häämöttää neljä metriä pitkä neulekone. Kaikki Pirita Designin vaatteet tehdään täällä.

Kun ovikellon pimpautus ilmoittaa asiakkaasta, Pirita Pernu-Lehtinen kiiruhtaa kesken puuhiensa myymälään. Korona-aika pakotti karsimaan kiinteät kulut minimiin, joten hän suunnittelee vaatteet, ohjelmoi ne neulekoneelle, käyttää konetta, silittää, siivoaa, palvelee asiakkaita ja hoitaa nettikauppaa.

Vaatteet on ommellut jo 20 vuoden ajan ostopalveluna Tyyne Kangas, 80, ja somemarkkinoinnista vastaa Ulla Koikkalainen. Jälleenmyyjiä on Suomessa 14. Vientiin Sveitsiin, Saksaan ja Japaniin menee runsas kolmannes tuotannosta.

Tekemisen taito tuli Pernu-Lehtiselle jo geenien mukana. Äiti oli käsityönopettaja, isä taas metallitöiden opettaja ja yläasteen rehtori Rovaniemellä.

– Kymmenvuotiaana ompelin itselleni farkut ja kirjailin takataskuihin Beavers. Meillä oli neulekone, ja hevostyttönä tehtailin tallikavereille kirjoneulepipoja, joihin kirjoin tilaajan lempparihepan nimen.

Lukion jälkeen Pernu-Lehtinen kävi ompelulinjaa taideteollisuusoppilaitoksessa ja opiskeli tiedotusta ja mainostoimittajan työtä. Myöhemmin oli vuorossa yrittäjäkurssi ja hallitun yrityskuvan koulutus.

Uusi Rovaniemi -lehden ilmoituspäällikkönä hän tapasi poro- ja mainostoimistomies Seppo Lehtisen. Rakkaus roihahti, Pernu-Lehtinen irtisanoutui ja muutti kotiäidiksi Sodankylän Rajalaan.

Syrjäinen Rajalan kylä jäi Lapin sodassa saksalaisilta polttamatta. Niinpä Lehtisen äidiltä peritty, vuonna 1904 rakennettu hirsitalokin säästyi. Siitä tuli myös Pernu-Lehtisen ja hänen kahden lapsensa koti kesällä 1990.

Historialliseen idylliin ei tullut juoksevaa vettä. Hyysikkä oli pihan perällä. Tammikuussa kaivo kuivui. Talousvesi piti silloin hakea naapureilta ja loput sulattaa lumesta. Seppo Lehtinenkin muistaa ajan.

– Ihminen voi olla vähästäkin onnellinen, kuten siitä, että löytää rakeista lunta, jossa on paljon vettä, Lehtinen nauraa.

Perheeseen syntyi lisää lapsia vuosina 1990 ja 1992. Pernu-Lehtinen kävi silloin yhden talven ajan Rovaniemellä pyykillä.

– Asuminen ja eläminen oli silloin täysipäiväistä työtä. Kun joulukuussa 1992 talon saatiin vihdoin vesijohto, pystyi miettimään muutakin työtä.

Ensimmäiseksi Pernu-Lehtinen veti kansalaisopistolla ompelu-, himmeli- ja nutukaskursseja.

– Ymmärsin varsin pian, että jos haluaa elää käsityöllä, ainoa vaihtoehto on ryhtyä yrittäjäksi.

Ideoita oli paljon. Pernu-Lehtinen harkitsi muinaispukujen tekemistä. Laskelmien mukaan muutaman puvun tekeminen vuodessa olisi riittänyt pitämään leivän syrjässä. Pernu-Lehtinen testasi myös poron verkko- ja rapamahojen käyttöä sisustusmateriaaleina, mutta haju ei lähtenyt niistä millään.

Vuosina 1996–1998 Pernu-Lehtinen kävi Tervolan käsiteollisuusoppilaitoksen artesaanilinjan. Kun harjoitustyöksi tuli talvineule, piti lähteä Rovaniemen legendaariseen Esti-käsityöliikkeeseen etsimään lankaa, jossa olisi juuri oikea valkoisen sävy. Se löytyi ohuesta ja jäykästä pellavalangasta. Rakkaus roihahti taas – oma materiaali ja samalla liikeidea olivat siinä.

Pellava on maailman vanhimpia viljelykasveja. Sitä kasvatettiin jo kivikaudella, ja Suomestakin on löytynyt jälkiä sen viljelystä jo pronssikaudelta.

Pellava on lujaa, hengittävää ja kauniisti hohtavaa. Toisin kuin kankaana, neuleena pellava ei rypisty, ja vaatteen muodot tulevat hienosti esille.

Pirita Designin pellavaneuleet on tehty vuosituhannen alusta saakka samasta langasta. Kuulostaa helpolta, mutta jo langan eri värit käyttäytyvät niin eri tavoin, että silmukoista tulee samoilla säädöillä eri kokoisia.

Raikkaalta ja konstailemattomalta tuntuva materiaali on neulottaessa oikutteleva diiva.

– Pellavalanka ei jousta yhtään. Sinä on myös epätasaisuuksia, jotka voivat katkaista langan koneessa, pudottaa silmukoita tai tehdä pinnasta epätasaista. Jopa satokausien välillä on eroja!

Pernu-Lehtinen ei väsy ylistämään 2011 hankittua, yli 100 000 euroa maksanutta Stoll-merkistä neulekonetta, jonka kuopus risti oitis Alfonsoksi. Sillä voi tehdä pellavastakin mitä vain.

Babyalpakka tuli Pirita Designin mallistoon neljä vuotta sitten. Söpö nimi tarkoittaa Etelä-Amerikan Andeilla elävän laamaeläimen hienointa aluskarvaa.

– Keski-Euroopassa pellava mielletään kesämateriaaliksi, toisaalta Sodankylän myymälään tarvittiin enemmän tuotteita.

Pernu-Lehtinen alkoi etsiä mallistoon sopiva villaa. Olisiko se merinoa, angoraa vai kashmiria? Saksan edustaja ehdotti harvinaista alpakkaa.

– Työ Suomessa on kallista, joten materiaalin oli oltava sen väärti. Minuun teki myös vaikutuksen, kuinka alpakoita hoidetaan Perussa vähän kuin poroja meillä. Lisäksi langalla on eettinen GOTS-merkintä, ja lanoliinittomana se sopii villa-allergikoillekin.

Pirita Designin eettisyys on syntynyt juuri noin, osa kerrallaan, vaistoa seuraten.

Piritalla suunnittelu on ennen kaikkea ohjelmointia. Jokaisen vaatteen jokaisesta kappaleesta on oma tiedostonsa, jossa määritellään neulekoneelle kaikki silmukat ja niiden koko.

Neulekone ikään kuin tulostaa tiedoston mukaisia osia, vaikkapa hihan tunikaan. Leikkaamista ei tarvita, joten leikkuujätettä ei synny.

– Kun jaksaa tietokoneen takana viilata ja ajatella, saa neulekoneelta mahdollisimman valmista. Silloin ompelu sujuu nopeammin.

Muodon lisäksi oleellista on elävä neulepinta. Kaukaa katsoen vaatteet näyttävät yksivärisiltä, läheltä huomaa, että pinnassa voi risteillä neljääkin eri sävyä.

Vaate valmistuu myymälään nopeimmillaan vuorokaudessa. Uusia malleja tulee keväisin ja syksyisin neljästä seitsemään. Kaikkiaan jälleenmyyjillä on tilattavissa 150 eri tuotetta – esimerkiksi 2015 syntynyt Saaga-poncho on yhä listalla.

Turisteja saapuu Kasarmintien myymälään ympäri Suomea, ostoksille lähdetään varta vasten jopa Inarista saakka. Asiakkaita palvellessaan Pernu-Lehtinen kuulee heidän tarpeistaan ja näkee vaatteensa kaiken muotoisten naisten päällä. Se opettaa paljon. Nykyään hän miettii kovasti pituuksia ja kaaria.

– Kahdella sentillä on iso merkitys helmassa: kokonaisuus voi näyttää hyvältä tai siluetti voi tipahtaa alapainotteiseksi. Monissa malleissa tuon esiin selkäkaaren – se löytyy melkein kaikilta naisilta. Etupuolella annan enemmän armoa.

Piritan Designin konseptiin on kuulunut alusta asti mahdollisuus yksilöllisiin muutoksiin. Pienet säädöt eivät maksa mitään, ja suuretkin muutokset lisäävät hinta vain joillakin kympeillä.

Sodankylä tunnetaan kaivoksistaan, tekoaltaistaan ja erämaistaan. Autojen varaosaliikkeitä on useita, vaatekauppoja vain tämä yksi. Millaista pitäjässä on tehdä vaatteita kohderyhmälle, joka liikkuu toimistoissa ja teattereissa?

Kysymys tuntuu Pernu-Lehtisestä oudolta. Hän tekisi samanlaisia vaatteita paikasta riippumatta. Ja Sodankylässä on hyvä yrittää. Paketit tulevat ja lähtevät täältä ihan niin kuin muualtakin.

– Muotimessuilla ennakkovalmistelut ovat työläin vaihe. Siihen verrattuna matkan pituus johonkin näyttelyhallin on pieni asia.Seppo oli monta vuotta töissä Mäntsälässä, ja silloin moni kysyi, miksi emme muuta sinne. Vastaus on Rajalan talomme, olemme asuneet siinä yli 30 vuotta. Missään ei ole niin hyvä kuin siellä.

Yrityksensä ja maailman tulevaisuuteen Pernu-Lehtinen suhtautuu luottavaisesti.

– Nuoriso on kasvanut tiedostavaksi, ja isojakin asioita voi tapahtua nopeasti.