Luminen talvi ja Pohjois-Karjalassa vetisenä alkanut kesä saa Saramojoen kosket kuohumaan komeasti vielä keskikesän helteissäkin, kun lähdemme tutustumaan uudelleen löydettyyn Pohjois-Karjalan virtavesien helmeen.

Pohjois-Karjalan alueella kalataloudellisista kunnostuksista vastaava kalatalousasiantuntija Timo Turunen sanoo Saramojoen kuuluvan koko Pielisen alueella mahdollisuuksiltaan kärkikolmikkoon.

– Lieksanjoki on toki Pieliseen laskevista jokivesistä ylivoimaisesti suurin ja vaelluskalojen kannalta merkittävin, mutta Saramojoen vesireitistö on pituutensa ja koski- ja virta-alueidensa runsauden ansiosta erittäin tärkeä. Juuanjoki tulee sitten mukaan kolmantena.

Mukaan jokivarteen saamme Saramojoen ensimmäisen vaiheen kunnostussuunnitelman laatineen biologi Juha Rouvisen Kuopion Teho-Louhinta Oy:stä ja työurallaan Oulun kalastuspiirin kalastusbiologinakin toimineen Antti Ylitalon.

Koskia Saramojoessa todella riittää, pelkästään pääuomassa on pudotuskorkeutta 37,5 metriä ja koko reitillä peräti 60–115 metriä.

Poroinjärvestä alkava Saramojoen pääuoma laskee lähelle Nurmeksen keskustaa Lautiaiseen, Pielisen osaan.

Louhikosken 0,5 megawatin tippavoimalan purkaminen avasi kerralla koko joen takaisin vesiluonnolle ja taimenen palauttamiselle vesistöön, sillä joessa ei ole muita voimalapatoja.

Saramojoen valuma-alue on suuri, liki 900 neliökilometriä, joten aivan mitättömästä virrasta ei ole kyse. Vedenlaatua heikentäviä, asutuksen luomia ongelmia on harvaan asutun Saramojoen varrella vähän. Joen yläjuoksulla haittoja aiheuttavat etenkin metsätalous ja soiden ojitukset ja alajuoksulla myös maatalous.

Saavumme ensimmäiseksi viime syksynä puretun Louhikosken vesivoimalan alueelle. Pohjois-Karjalan Sähkö poisti vuonna 1925 valmistuneen ja vuonna 1987 uusitun voimalan ja sen padot viime syksynä. Yhtiö huomasi tippavoimalan uusimisen ja siihen korjausten yhteydessä mitä todennäköisimmin määrättävän kalatien rakentamisen kannattamattomaksi.

Valtio maksoi yli kahden miljoonan euron purkamiskuluista noin kolmanneksen maa- ja metsätalousministeriön Nousu-ohjelman rahoista. Muut rahoittajat – kuten Nurmeksen kaupunki, eri säätiöt, maakuntaliitto ja kalastusalue – maksoivat noin neljänneksen ja voimayhtiö 43 prosenttia.

Ennen voimalan purkua suurin osa Saramojoen vedestä kulki tällä kohdalla putkessa lähes 90 metrin matkan turbiiniin. Voimalan ylä- ja alakanava täytettiin, entinen luonnonuoma vesitettiin ja kaikki voimalarakennukset ja -rakenteet purettiin.

Nyt taimenet ja muut kalat pääsevät kymmeniä kilometrejä ylöspäin sekä pääuomaa että sivuhaaroja pitkin.

Taimenten vapaa kulku ei Pielisen arvokalakantoja vielä pelasta. Virtavesien reunoille kasatut kivet on saatava ainakin pääosin takaisin koskiin, ja lisäksi on odotettava joen eliöstölle tärkeiden sammaleiden ja muun kasvuston palaamista kivien päälle. Kunnostukset tuovat hiljalleen takaisin myös vesihyönteiset ja ehkäpä ravutkin.

Lisäksi kunnostettaviin jokiin pitää luoda uudelleen kutusoraikkoja taimenten tarpeisiin. Virtaveden elämän palauttaminen vaatiikin kärsivällisyyttä. Vantaanjoella meritaimenjoen luominen uudelleen on kestänyt jo noin 40 vuotta.

Biologi Antti Ylitalo on nähnyt Oulun kalastuspiirissä ja myöhemmin hankkeiden käsittelijänä paljon erilaisia jokikunnostushankkeita. Hän sanoo tiedon ja osaamisen jokien ekosysteemien palauttamisesta voimalaitosten ja perkausten jäljiltä yleistyneen selvästi 1980-luvun jälkeen. Ylitalo kehuu Rouvisen kunnostussuunnitelmia perusteellisiksi.

– Kaikki asianosaiset näkevät nyt suunnitelmasta tavoitteet ja työtavat konkreettisesti. Silti hyvä konetyötaito ja työnjohdon ammattitaito korostuvat hanketta toteutettaessa.

Joen kunnostuksen suunnittelija Juha Rouvinen korostaa, että pelkin käsivoimin tai helikoptereiden avulla koskista ei tulisi riittävän monimuotoisia. Tulokselliseen toimintaan vaaditaan kaivinkoneen kaltaisia laitteita kulkemaan koskissa ja palauttamaan niitä ennalleen. Monesti perkausten yhteydessä mutkittelevat kosket on kaivettu suoriksi ränneiksi.

– Esimerkiksi kutualueiden luominen helikoptereiden kuljettaman soran ja kiviaineksen avulla tulisi maksamaan moninkertaisesti enemmän kuin rannoille kasattuja kaivinkoneiden käyttäminen. Helikopterilla ei edes saisi suurimpia virran reunaan työnnettyjä kiviä takaisin jokeen, Rouvinen toteaa.

Rouvinen ja Ylitalo ovat sitä mieltä, että joen kunnostamiseksi pitäisi luoda kunnianhimoinen EU-projekti tai muu hanke, jossa vetäjänä olisi Nurmeksen kaupunki.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ELYn johtava kalatalousasiantuntija Timo Turunen hahmottelee tulevaisuuden mahdollista rahoitusmallia.

– Valtiolla on iso rooli maksumiehenä kalataloudellisissa kunnostusasioissa. Lähtökohtaisesti valtio (maa- ja metsätalousministeriö/ELY) voi kustantaa hankkeista 50 prosenttia, toinen puoli pitäisi löytyä yksityisrahoitteisesti, Turunen sanoo.

Yksityisiä rahoittajia voivat Saramojoella käytännössä olla erityisesti Pielisen-Karjalan kalatalousalue ja paikalliset kalaveden osakaskunnat eli entiset kalastuskunnat.

– Lisäksi rahoitusta voidaan toivoa kunnilta, Metsähallitukselta, yrityksiltä, säätiöiltä ja jopa yksityisiltä ihmisiltä esimerkiksi joukkorahoituksella.

Turunen myöntää, että edessä on vielä paljon työtä.

– Varsinaista master plania Saramojoelle ei ole olemassa. Reitistön keskeiset koski- ja virta-alueet on juuri inventoitu, ja osalle niistä on jo laadittu kunnostussuunnitelmat. Aikojen kuluessa jokseenkin kaikki kosket sekä merkittävimmät virta-alueet on kyllä tarkoitus kunnostaa, mutta se tulee varmasti kestämään.

Vuoksen alueen vaeltava taimen on suuressa ahdingossa. Kaikki toimenpiteet, jotka voivat elvyttää taimenkantaa, ovat enemmän kuin tervetulleita. Parhaimmillaan Saramojoella saattaisi olla kunnostettuna hyvinkin suuri merkitys koko Pielisen altaan taimenkannalle.

Itä-Suomessa niin sanottu KAIPO-verkkokin yrittää parantaa Kainuun ja Pohjois-Karjalan alueilla jokien vedenlaatua. KAIPOssa ovat mukana muun muassa Itä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset/Pro Agria Itä-Suomi ry. yhteistyössä Kainuun ja Pohjois- Karjalan ELY-keskusten kanssa.

Verkon tarkoituksena on vesistöihin nyt pääsevän kuormituksen estäminen ja syntyneen kuormituksen pidättäminen mahdollisimman lähellä sen syntypaikkaa esimerkiksi kosteikoilla, suojakaistoilla ja pintavalutuskentillä. Yleisperiaatteiden siirtäminen käytäntöön vaatii vielä monta kupillista kokouskahvia.

Kun puhutaan Saramojoen kaloista, on hyvä löytää juttuun myös yksi kalastaja. Sellainen löytyy vapautuneen Louhikosken alapuolella virtaavan Pitkäkosken rannalta.

Läheisessä Ylikylässä asuva Jari Nykänen, 35, heittää perhoa kesäillan tuulissa tutulla paikallaan. Saalistakin on ajoittain tullut.

– Vielä 1990-luvulla Louhikosken alapuolelta saadut suurimmat taimenet olivat 2,5–4,0-kiloisia, nyt usein alle kaksikiloisia.

Kun Saramojoki kunnostetaan, sinne joudutaan asettamaan kalastusrajoituksia ja -kieltoja luonnontaimenten suojelemiseksi. Jari Nykänen sanoo ymmärtävänsä sen, mutta hän toivoo, että jokeen voisi vastakin istuttaa edes hieman laitoksissa kasvatettua kantaa kalastettavaksi.

Stora Enso, tai pikemminkin sen laajoja metsäalueita hallinnoiva Tornator, ennallistaa Saramojokeen yhtyvän Siltapuron varrella ojitettua suota ja maksaa pienen palkkion raivaustöistä myös Saimaan lohikalojen ystäviin kuuluvalle Jari Nykäselle ja muille paikallisille miehille. Myös Metsähallitus ennallistaa ojittamiaan soita Saramojoen valuma-alueella.

Joen vapauttamista ja kunnostusta jyrkästi kannattava Nykänen sanoo olevansa tyytyväinen, jos kymmenestä kalastuskerrasta edes yhdestä kertyy saalista.

– Minulle kalastus tuottaa tyydytyksen, jos näen edes kerran taimenen hyppäävän tai käyvän pinnassa. Se on se juttu.