.

Millainen oli ensimmäinen kerta?

Se tapahtui Teatterikorkeakoulun pääsykokeissa. Hakijoiden piti tehdä harjoitus, jossa tytöt hyppäävät poikien syliin, ja ”kontaktinotto sai pikkuhiljaa muuttua raiskaukseksi”. Aika harvoin ohjaajat antavat näihin konkreettisia ohjeita. Minulla on ollut sellainen tunne, että raiskausta esitetään ihan väärin, kauhean näyttävästi. Useinhan siihen ei todellisessa maailmassa liity huutamista ja huitomista, sillä pelkkä väkivallan uhka lamauttaa uhrin.

Miten Play Rape sai alkunsa?

Jäin uupumuksen vuoksi virkavapaalle Kansallisteatterista vuonna 2012. Pian sen jälkeen neuvottelin talon kirjallisen neuvonantajan Aina Bergrothin kanssa näyttelijäntyötä käsittelevästä kirjastani. Teatteriraiskaukset nousivat esille, ja Bergroth ehdotti niihin keskittymistä. Heti, kun hän oli sanonut sen, aloin itkeä. Tajusin, että juuri siitä oli kyse väsymyksessäni ja haluttomuudessa näytellä. Teos muuttui kirjasta monologiksi. Tuntui luontevalta palata sinne, missä kaikki sai alkunsa.

Monologissa puhutaan roolin jäämisestä päälle vaikeana ja nolona asiana. Eikö sitä tapahdu kaikille näyttelijöille? 

Se on selkeästi alan sisällä herkkä juttu, sillä siihen liittyy tosi paljon vitsejä. Minusta pitäisi ymmärtää, että vaikka rooli ei jäisikään päälle, niin erilaiset tuntemukset jäävät näyttelijän kehoon. Siinä mielessä se, mitä näyttämöllä tapahtuu, tapahtuu myös oikeasti.

Millaista keskustelua monologi on herättänyt?

Olen saanut esitysten jälkeen paljon viestejä aiemmin tuntemattomilta naiskollegoilta, joilla on hyvin samankaltaisia kokemuksia. Tuntuu, että nyt on oikeasti muutosten aika. Myös Hesarin kritiikki oli mahtava. Olen iloinen siitä, että keskustellaan rakenteista eikä minusta. En missään nimessä halua uhrin roolia, minullahan menee tällä hetkellä tosi hyvin. Ei feminismi ole individualismia, vaan solidaarisuutta tulevia sukupolvia kohtaan. Pääsin esittämään monologin myös Teakin opiskelijoille, mikä oli hienoa. En ajatellut meneväni sinne opettamaan, vaan antamaan toivoa.

Mitä ajattelet viime aikojen raiskausuutisoinnista?

En ole oikeiden raiskauksien asiantuntija, mutta keskustelukulttuuri muistuttaa sitä, miten teatteriraiskauksista puhutaan. Uhrin kokemus pyritään unohtamaan, koska hän on kiusallinen osapuoli. Ihmettelen raiskausasioiden korostumista maahanmuuttokeskustelussa. Samat ihmiset, jotka pelkäävät maahanmuuttajien tekemiä raiskauksia, uhkailevat raiskauksilla niitä, jotka ovat heidän kanssaan eri mieltä.

Mikä muu sukupuolen esittämisessä mättää?

Kuinka kauan sinulla on aikaa kuunnella? Nainen esitetään teatterissa ja elokuvissa edelleen suhteessa mieheen ja mies jumalaan. Miehet pohtivat eksistentialistisia kysymyksiä siinä missä naiset miettivät vaikka äitiyttä. Ja naisroolien pitää olla siveellisempiä. Ei siinä ole mitään hauskaa, jos nainen pettää, mutta miesten kohdalla voi olla.

Onko teatterin maailma erityisen vanhanaikainen muihin taiteenaloihin verrattuna?

Teatterissa sukupuolella on niin paljon merkitystä. Taitaa olla, että vain näyttelijöitä ja liikunnanopettajia saa rekrytoida mies- ja naisetuliitteillä. Tai ehkä liikunnanopettajiakaan ei enää saa. Työyhteisön hierarkioihin ja dynamiikkaan vaikuttaa väistämättä, jos toiset vuosikausia näyttelevät kuninkaita ja toiset vaan makaavat toisten alla. Mutta nyt kun keskustelu on alkanut, keskusteluun pitää yrittää suhtautua mahdollisuutena. Jännä nähdä, onko tämä paikka muuttaa näitä rakenteita.

Kenen vastuulla muutos on?

Teatterinjohtajien, ohjaajien, käsikirjoittajien ja näyttelijöiden. Mutta ennen kaikkea rahoittajien. Se, millaisen elokuvan tekemistä Suomessa tuetaan julkisin varoin, on vahva viesti. Ruotsissa elokuvista puolet pitää olla naisten tekemiä. Sitten toki kritisoidaan niin sanottuja kiintiötaiteilijöitä, mutta kyllä mä olisin valmis olemaan vaikka kiintiötaiteilija, jos asiat muuttuvat.

Minkä parissa työskentelet nyt?

Play Rape käännetään ruotsiksi, ja sitä tullaan esittämään myös Ruotsissa. Näyttelijä Marja Salon ja valovakuvaaja Mitro Härkösen kanssa suunnittelemme Mitä tuijotat -muuttumisleikkiä, jossa työskennellään muun muassa kehitysvammaisten parissa ja mietitään, mitä me näemme ja miten haluamme tulla nähdyksi. Lisäksi on muutama leffakäsikirjoitus työn alla. Olisi hienoa päästä ohjaamaan elokuvia, sitä kohti haluan mennä. ■