Tullaanko Suomessa näkemään lisää poliittista väkivaltaa? Elina Hirvonen tutkii tulevassa dokumentissaan vihaa, joka kohdistuu maahanmuuttajiin, puolueisiin, mediaan ja eliittiin. Hirvonen tunnetaan myös suuria aiheita käsittelevistä romaaneistaan. Oikeasti hän ei haluaisi kirjoittaa muusta kun seksistä.
Tulevan dokumenttisi nimi on Kiehumispiste. Mihin se viittaa?
Sekä Suomessa että monissa muissa Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa kuplii tällä hetkellä syvä viha. Käsitys ihmisoikeuksista on jo muuttunut esimerkiksi Unkarissa ja Turkissa. Dokumentissa tutkimme, tapahtuuko näin pian myös Suomessa. Lisäksi nimessä on kysymys ihan konkreettisesta poliittisesta väkivallasta.
Olette kuvanneet useissa mielenosoituksissa vastaanottokeskusten läheisyydessä. Mikä niissä yllätti?
Normaalin raja on siirtynyt muutamassa vuodessa aika paljon. Mielenosoituksissa puhutaan sisällissodasta ja lietsotaan sitä. On vaikea sanoa, kuinka kaukana ne puheet ovat siitä, että joku ryhtyy väkivallan tekoihin. Oli hätkähdyttävää tajuta, että on mahdollista kiihottaa monta tuntia kansanryhmää vastaan samalla, kun poliisit vain seisovat vieressä tekemättä mitään.
Mikä tähän on johtanut?
Mielenosoituksissa seistessäni olen miettinyt, milloin viimeksi mikään poliittinen taho on käynyt puhumassa näille ihmisille. Siis mikään muu kuin sen mielenosoituksen järjestäjä. Moni osallistuja kokee oikeutettua turhautumista. He asuvat paikkakunnalla, josta kaikki on kuollut ja työpaikat ovat menneet. Tällainen näköalattomuus, pettymys ja oman voiman puute ovat hedelmällistä maaperää vihanlietsonnalle. Viha kohdistuu turvapaikanhakijoiden lisäksi eliittiin, valtamediaan ja kaikkiin valtapuolueisiin. Myös perussuomalaisiin, jotka nähdään maanpettureina.
Onko medialla syytä itsekritiikkiin?
Se on mielestäni yksinkertaistava väite. Ei ole relevanttia etsiä syyllisiä, vaan miettiä, mitä pitäisi tehdä. Ja valta-median itseruoskinta tuntuu hassulta siksikin, että on hirvittävä määrä ihmisiä, jotka eivät ole pitkään aikaan seuranneet mitään valtamediaa. He lukevat kaikki uutisensa MV-lehdestä tai somesta.
Mitä pitäisi tehdä?
Kaikkien pitäisi ottaa oppia siitä mitä Joensuussa tehtiin 1990-luvulla. Siellä elettiin minikoossa vastaavaa tilannetta: oltiin neuvottomia viharikosten edessä ja epäiltiin, että poliisien omat rasistiset mielipiteet vaikuttivat asiaan. Mutta sitten poliisi laittoi oman porukkansa tiukasti kuriin ja teki yhteistyötä muiden toimijoiden, kuten oppilaitosten ja nuorisotyöntekijöiden, kanssa. He onnistuivat. Kävin jututtamassa joensuulaisia poliiseja dokumenttia varten. Heillä on juuri sitä tietoa, jota nyt pitäisi käyttää. Haluaisin lähettää hallituksemme juttelemaan näiden joensuulaisten poliisien kanssa. Ja tietysti pitäisi rakentaa siltoja ja ymmärrystä ihmisten välille. Se on elokuvan tarkoitus, aika näyttää miten onnistumme.
Miten olet viime aikoina yhdistänyt dokumentaristin ja kirjailijan työn?
Tukeudun usein toiseen kun teen toista: kaikki romaanini ovat alkaneet jostain kuvasta. Vaikka olen viime aikoina keskittynyt elokuvaan, minulla on työn alla sekä uusi lastenkirja että romaani. Romaani perustuu CMI:n irakilaissyntyisen asiantuntijan Hussein Al-Taeen perheen elämään. Olen haastatellut Husseinia, hänen äitiään ja tätiään, mutta silti minun täytyy tietysti luoda henkilöhahmojen sisäiset maailmat itse. Se on aikamoinen haaste.
Millä mielellä olet seurannut keskustelua kulttuurisesta omimisesta?
Niin, minä olen pahimman luokan omija. Mielestäni tämä on ihan älyttömän tervetullut keskustelu, joka on Suomessa vasta alussa. Mietin omimista paljon Kauimpana kuolemasta -romaanini kohdalla, jossa on afrikkalainen henkilöhahmo, Esther. Kävin asiaa läpi myös sambialaisten ystävieni kanssa. Lopulta ajattelin, että saan tehdä tämän, jos en kuvittele kirjoittavani myyttisestä afrikkalaisesta naisesta, vaan yksilöstä. Kulttuurisesta omimisesta ei voi luoda yleisiä sääntöjä. Jokainen teos altistuu tälle keskustelulle erikseen ja siihen pitää olla valmis.
Olet kirjailijana keskittynyt vakaviin teemoihin, kuten ilmastonmuutokseen ja terrorismiin. Mistä aiot kirjoittaa, jos nämä ongelmat joskus saadaan ratkaistua?
Seksistä! En oikeasti haluaisi kirjoittaa muusta kuin seksistä. Ja ehkä vähän rakkaudesta ja samppanjasta. Mutta kun olen alkanut tehdä töitä tiettyjen teemojen kanssa, niin niitä tulee seurattua ja sitten niihin uppoaa yhä syvemmälle. Se on sellainen kierre. Ehkä ensi kerralla kuitenkin yhdistän niihin seksiä.
Mistä haluaisit puhua haastatteluissa?
Ehkä siitä, miten ihana Claes Andersson on. Toinen huomionarvoinen juttu on professori Anu Koivusen älykkyys. Haluaisin, että tv-uutisten jälkeen näytettäisiin aina Koivusen analyysi päivän tapahtumista. ■
