Kun lähdin lennolle matkalla Aucklandista Tahitille, huomasin koneen olevan täynnä pelkkiä pariskuntia. Kuherruksesta päätellen he kaikki olivat menossa häämatkalle.

Yksin matkustavana lannistuin tästä hieman, kunnes viereeni istahti nuori, hymyileväinen mies. Selvisi, että hän oli matkalla Yhdysvaltoihin ja vaihtaisi konetta Ranskan Polynesian pääkaupungissa Papeetessa.

Mies oli tehnyt saman havainnon kuin minä: olimme koneen ainoat yksinmatkaajat. Päätimme yhteistuumin hieman piristää tunnelmaa. Aloimme esittää avioparia ja kutsua toisiamme nimillä ”kultaseni” tai ”rakkaani”. Kerroimme lentoemännille, kuinka iloisia olimme häämatkastamme.

”Avio­liittomme” loppui tietysti, kun kone saapui Tahitille. Miehen mielestä suhde oli ­kuitenkin alkanut niin lupaavasti, että meidän kannattaisi harkita naimisiin­menoa oikeasti, hän sanoi. Miehen suorasukaisuudesta säikähtäneenä katsoin paremmaksi kadota paikalta.

Koneen laskeuduttua ilta Tahitilla oli jo pitkällä, eikä minulla ollut majapaikkaa valmiina. Päätin jäädä muutamaksi tunniksi kentälle odottamaan aamun valkenemista. En ollut ainoa penkillä nukkuja, vaan seurana oli vanha, kävelykeppiin tukeutuva tahitilainen mies. Vaihdettuamme muutaman sanan kävimme lepäämään aulan puupenkeille.

Hetken päästä kuulin miehen kuiskailevan minulle ma chérie ja yrittävän saada huomiotani. Ajattelin, että hän kenties tarvitsee apua, ja menin hänen vierelleen.

Mies oli kunnossa, ja pieni hymynkare huulillaan hän kysyi, haluaisinko mennä naimisiin hänen kanssaan. Kohteliaasti kieltäydyin kunniasta. Vanhaherra päätti vielä kokeilla kepillä jäätä ja henkäisi: Voulez-vous coucher avec moi ce soir? Naurua pidätellen kieltäydyin yhteisestä lemmenyöstä ja etsin aulasta rauhallisemman nurkkauksen!

Kolmantena reissu­päivänä olin kauniilla Moorean saarella, ja päätin tutustua paikkaan paremmin liftaamalla. Ensimmäinen saamani autokyyti vei minut tosin vain pari kilometriä eteenpäin postitoimistolle. Ajattelin jo luopua yrityksestä, kun paikallinen mies tuli kysymään, tarvitsenko kyytiä. Kerroin yrittäväni päästä Moorean ympäri. Hän innostui ajatuksesta: hänellä sattui olemaan vapaata töistä, ja niinpä hän voisi esitellä minulle saarta.

Päivästä tuli todella hauska. Sain nähdä upeita paikkoja ja kuulla paikallisesta kulttuurista. Kävimme ananasviljelmillä, drinkeillä rantabaarissa ja katsomassa miehen ystävän taidokasta temppuilua vesillä leija­laudalla.

Kun illalla kierros oli päättymässä, hän kertoi olevansa Ranskan Polynesian parlamentin­jäsen. Hän ehdotti, että järjestäisi minulle uudet lennot ja työpaikan täällä. Ehdin jo mielessäni järjestämään muuttoa paratiisi­saarelle, kun mies sanoi, että voisimme kehittää ystävyyttämme vakavampaan suuntaan ja kenties mennä joskus naimisiin. Yritin nauraa ehdotuksen pois, kiitin kohteliaasti päivästä ja luikin karkuun jo kolmatta kosijaani.

Nyt muistelen näitä hetkiä hymyillen, ja ­toivon että nuo rakkaudennälkäiset herrat ovat löytäneet ihanat vaimot ja ovat onnellisia. Tahiti todellakin on romantiikan kehto: jos et ole naimisissa sinne mennessäsi, luultavasti sieltä poistuessasi olet!

Tapahtuiko sinulle reissussa jotain tarinan arvoista? Kirjoita siitä noin A4-arkin mittainen juttu ja lähetä teksti osoitteeseen ­mondo@a-lehdet.fi. Julkaistusta jutusta maksetaan pieni palkkio.