Vietän elämäni ikimuistoisinta syksyä Chilessä opettaen englantia koululaisille. Ensimmäisellä tunnilla uudessa koulussani esittelemme itsemme ja kerromme kaikki suosikkiasioistamme. Lempiartistia kysyttäessä noin puolet oppilaistani – ja ainakin kolme neljännestä tytöistä – mainitsevat Maluman.

En ole ikinä kuullutkaan tästä artistista. Hänen nimensäkin kuulostaa minusta lähinnä joltakin sairaudelta tai eksoottiselta ruokalajilta. Ovatkohan oppilaat varmasti ymmärtäneet kysymyksen oikein?

He nauravat tietämättömyydelleni ja vakuuttavat, että Maluma on nyt kuumin nimi espanjankielisessä musiikkimaailmassa. Hän on nuori reggaeton-artisti Kolumbiasta. Ja lisäksi mies on hirmuisen hyvännäköinen.

Päätän sivistää itseäni ja kuuntelen Maluman biisejä. Ovathan ne ihan tarttuvia. Pian osaan jo sanoituksiakin ulkoa, sillä Maluman kappaleet soivat Chilessä kaikkialla, niin suosituissa yökerhoissa kuin vaikka supermarketin tv-mainoksissa.

Toisaalta vähän mietityttää, kun luen hänen uusimman levynsä aiheuttamasta polemiikista: kappaleita pidetään naisia esineellistävinä ja naisiin kohdistuvan väkivallan hyväksyvinä. Maluma vastaa kuulijoiden kritiikkiin sanomalla, että hänen lyriikkansa kertovat hänen jokapäiväisestä elämästään eikä häntä pidä moittia rakastumisesta (neljään naiseen samaan aikaan). Sitä paitsi hän vain laulaa siitä, mistä ihmiset haluavat kuulla.

Ehkäpä on ihan hyvä, etten täysin ymmärrä espanjankielisiä sanoituksia.

Lukukauden päätteeksi päätän tehdä parin kaverini kanssa reissun Argentiinaan, ja toinen heistä ehdottaa, että valitsisimme viimeisen iltamme ohjelmaksi Buenos Airesissa Maluman konsertin. Suostun ajatukseen, vaikken olekaan supertähden pauloissa kuten ystäväni. Kun lukukausi päättyy, heitän haikeana hyvästit oppilailleni, ja lähden reissaamaan kaverieni kanssa. Saamme kuin saammekin ostettua liput Maluman lähes loppuunmyydylle kiertueelle, ja odotamme kaikki innolla keikkaa, joka kruunaisi yhteisen matkamme.

Kun ilta koittaa, olemme miljoonakaupunki Buenos Airesin liikenteessä aivan eksyksissä. Kyselemme linja-auton kuljettajilta ja muilta matkustajilta useaan otteeseen, olemmeko menossa oikeaan paikkaan ja kauanko matka vielä kestää. Bussiin osuu onneksi kaksi todella tyylikästä argentiinalaista opiskelijatyttöä, jotka ovat menossa samaan konserttiin. He lupaavat opastaa meidät perille saakka.

Bussipysäkiltä ei ole enää pitkä matka konserttipaikalle, mutta pysäkille päästessämme olemme jo myöhässä. Niinpä päätämme ottaa yhdessä taksin.

Toinen argentiinalaistytöistä katsoo meitä matkaajia suoraan silmiin ja vannottaa meitä pysymään aivan hiljaa, kun hän neuvottelee taksikuskin kanssa hinnasta. Jos avaamme suumme, kuski arvaa aksentistamme meidän olevan ulkomaalaisia ja pyytää vähintään tuplahintaa.

Tuntuu kuin olisimme jossakin vakoojaleffassa. Lopulta seurueemme saa neuvoteltua kyydistä käyvän hinnan, ja änkeydymme pikkuiseen autonkopperoon.

Konserttiareenalla on jännittynyt ilmapiiri. Keikka ei ole vielä alkanut, vaikka olemme myöhässä. Latinalaisessa Amerikassa kellonajat ovat enemmänkin suuntaa-antavia.

Kun konsertti vihdoin alkaa, jännitys purkautuu. Kokovalkoisiin pukeutunut Maluma astelee lavalle valloittavasti virnistäen. Kymmentuhatpäisen ja erittäin naisvaltaisen yleisön kirkuna täyttää ilman.

Mutta vetoaako Maluman charmi kaltaiseeni skeptikkoon?

Keikka on parempi kuin olisin voinut kuvitella. Laulamme äänemme käheiksi ja tanssimme koko parin tunnin konsertin ajan. Kukaan yleisössä ei istu paikallaan, kun valovoimainen Maluma laulaa ja räppää.

Keikan loputtua ulkona on pimeää mutta vielä lämmintä. Ihmiset rupattelevat bussissa iloisesti, näyttävät toisilleen kuvia ja videonpätkiä keikalta.

Hymy pysyy huulilla vielä pitkään. Kyllä ne oppilaat tiesivät, mistä puhuivat. Tällä kertaa oli opettajan vuoro oppia.

Tapahtuiko sinulle reissussa jotain outoa tai hurjaa, josta haluat kertoa muillekin? Kirjoita tapahtumista noin 4 000 merkin mittainen juttu ja lähetä se osoitteeseen mondo@a-lehdet.fi. Julkaistusta jutusta maksetaan pieni palkkio.