Väistelemme sarvipäisiä lehmiä, jotka seisoskelevat keskellä patikkapolkua ja seuraavat meitä katseellaan.

Pyreneiden rinteet ovat täynnä ruohoisia laidunmaita. Olen kompastua suureen lehmän reisiluuhun. Jollekin lehmälle on näissä rinteissä sattunut pahasti.

Olemme päättäneet vaelluskaverini kanssa patikoida pienen osan tunnetusta GR 11 -reitistä, joka kulkee Välimereltä aina Atlantille saakka. Kohteeksi on valikoitunut Pyreneitten itäosa Espanjan puolella. Päivän päätteeksi meidän on tarkoitus päästä Planolesin kylään.

Laskeudumme solaan. Sataa, ja olemme vetäneet yllemme rinkan peittävät sadeviitat.

Pian vaellustoverini huomaa joen ylittävällä sillalla paimenen, jolla on käyrä sauva. Komeaa mahaa peittää vihreä sadeviitta, harmaantuneet hiukset ovat pisaroista kosteat.

Kohdatessa paimen osoittautuu kuitenkin paikalliseksi retkeilijäksi. Vanhempi herrasmies haluaa ottaa meistä valokuvan. Näytämme viittoinemme kuulemma kameleilta. Sitten hän innostuu kuvailemaan karhealla espanjallaan kauniita maisemia ja kannustaa jatkamaan nousua. Kiitämme ystävällisesti.

Pidämme ruokatauon mäntykankaalla. Ohi kulkee katalonialaisia perheitä sienikorit mukanaan. Ilmassa leijuu kukkien rönsyilevä tuoksu.

Saavumme parkkipaikalle, josta alkaa asvalttitie alas Planolesin kylään. Sade yltyy. Kävelemme puolisen kilometriä, kun viereemme pysähtyy harmaa Citroën Picasso. Solassa kohtaamamme herra rullaa ikkunan auki ja kysyy haluammeko kyydin kylään.

Pian rinkat ja sadeviitat on heitetty takakonttiin. Esittäydymme. Kuskimme Carlos on Barcelonasta kotoisin oleva eläkeläismies, joka omistaa Planolesissa kerrostalossa loma-asunnon. Hän kertoo viihtyvänsä täällä mainiosti.

Vaellustoverini Kimmo puhuu sujuvaa espanjaa, mikä saa myös Carlosin juttutuulelle.

Picasso pysähtyy nytkähtäen suoraan hotellin eteen. Juuri kun olemme hyppäämässä kyydistä, Carlos kysyy, haluaisimmeko tulla hänen luokseen illalliselle. Pienen kursailun jälkeen suostumme.

”Muuta ei tarvitse tuoda kuin leipää”, eläkeläismies kuittaa.

Päätämme hankkia kaupasta tuliaiseksi myös viinin, mutta viinihyllyjen lähellä kohtaamme – kenet muun kuin Carloksen!

Hän kieltää ehdottomasti viiniostokset, viiniä on kotona riittävästi.

Carlos on hyvä isäntä. Hän on päättänyt, että valmistamme perinteisen espanjalaisen aterian ja jokainen saa tehdä yhden ruokalajin. Ensimmäinen annos on paahdetut leivät, joille hierotaan kypsiä tomaatteja, lirautetaan oliiviöljyä ja ripotellaan suolaa.

Kuulostaa yksinkertaiselta, joten ilmoittaudun vapaaehtoiseksi. Melko näppärästi se sujuukin. Tosin ensimmäisen tomaatin leikkaan pystysuuntaan ja isäntämme mielestä väärin. Kataloniassa ne leikataan kahtia leveyssuunnassa, Carlos neuvoo. Sitten hän näyttää, miten tomaattia hierotaan riuskasti leipäpalaa vasten.

Kokkikoulutuksen saaneelle Kimmolle tulee vieläkin helpompi tehtävä. Hän kaataa tomaattimehua laseihin. Carlos paistaa makkarat eli botifarrat ja pyöräyttää niiden kanssa valkosipulia ja esikeitettyjä valkopapuja.

Tummasävyisessä asunnossa on runsaasti huonekaluja. Olohuoneen ja keittiön lisäksi asunnossa on pari makuuhuonetta, joista toisessa on kerrossängyt. Niissä ovat lapset nukkuneet ja nykyisin kai lapsenlapset.

Istumme olohuoneen mahonkisen ruokapöydän ääreen. Kaikki maistuu. Botifarrat ovat lihaisia ja valkosipulipavut sopivat niiden kanssa loistavasti. Jälkiruuaksi Carlos taikoo jääkaapista crema catalana -vanukasta.

Juttelemme katalonialaisesta ruuasta, ja Carlos kertoo vaelluksistaan Pyreneillä. Kun päivällinen on syöty, kiitämme kohteliaasti. Miten hauskaa päästä yllättäen katalonialaiseen kotiin ja vielä kokkaamaan!n

Tapahtuiko sinulle reissussa jotain outoa tai hurjaa, josta haluat kertoa muillekin? Kirjoita tapahtumista noin 4 000 merkin mittainen juttu ja lähetä se osoitteeseen mondo@a-lehdet.fi. Julkaistusta jutusta maksetaan pieni palkkio.