Espanja
Luetuimmat

1

2

3

4

5

6

Espanjasta monille tulevat ensimmäisenä mieleen tutuimmat kohteet: etelän Costa del Solin aurinkorannat, maailman suosituimpiin kaupunkeihin kuuluva Katalonian Barcelona sekä tietysti Espanjan pääkaupunki Madrid. Eivätkä maan saaretkaan kalpene suositummuuskilpailussa, sillä Espanjaan kuuluvat niin Baleaarien suosittu saaristo kuin suomalaistenkin kestosuosikki Kanariansaaret.

Mutta Espanja pitää sisällään vielä paljon muutakin: monta eri kulttuuria, ruokaperinnettä ja kieltä. On Baskien luoteisrannikko, josta löytyvät ruuastaan kuulu San Sebastián sekä Guggenheim-kaupunki Bilbao. Kun rannikkoa jatkaa alaspäin, saapuu tyrskyjen Galiciaan, jossa puhutaan niin ikään omaa kieltä.

Pohjoisrajalla vastaan tulevat Pyreneet, jotka tarjoavat myös muun muassa loistavia patikointireittejä. Katalonian rannikolla on Costa Brava ja kun länsirannikkoa laskeutuu etelään, saapuu muun muassa kiinnostavaan paellankin kotikaupunkiin Valenciaan. Eri puolilta maata löytyy tietysti myös tunnelmallisia, kauniita pieniä kyliä kierrettäviksi.

Aurinkorannoistaan tunnetussa Espanjan eteläosassa puolestaan avautuu matkailijalle tutkittavaksi valtava määrä kaunista ja kiinnostavaa maurilaishistoriaa. On flamenconkin syntypaikkana tunnettu Sevilla appelsiinipuineen ja Costa de la Luzin kaunis Cádiz sekä rannikon valkoiset kylät, pueblo blancot. On Mezquita-katedraalista tunnettu Córdoba, josta löytyy myös upea vanhakaupunki, sekä tietysti Granada, missä sijaitsee yksi Espanjan kruununjalokivistä, Alhambran sadunohohtoinen palatsialue. Aiemmin lähinnä porttina aurinkorannikolle toimineesta Málagasta on kuoriutunut hieno viikonloppukohde itsessään korkeatasoisine taidemuseoineen ja hyvine ravintoloineen.

Entäpä sitten ne saaret? Mallorca on luonut itsensä uudelleen pienten kylien, patikkareittien ja maantiepyöräilyn saarena. Pääkaupunki, kaunis Palma tarjoa sekin kiinnostavaa nähtävää ja hyviä ravintoloita. Myös Kanariansaarten kohdalla voi unohtaa vanhentuneet mielikuvat kuluneista lomakohteista. Jokaisella saarella on oma luonteensa. Tiesitkö, että esimerkiksi Teneriffalta löytyy upeaa patikoitavaa, kuten myös viereiseltä La Gomeralta? Ja että Lanzaroten laavamaisemissa on kuvattu myös mm. Pedro Almodóvarin leffaa?

Tilaa uutiskirje tästä
Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.