Lukijan matkatarina: Azerbaidžanilaiset eläkeläiset kutsuivat Jussi Hurtin kanssaan juomaan vodkaa.

”Piiloudu tuon puun taakse, niin neuvottelen hinnan taksikuskin kanssa”, ystäväni Rashad neuvoo. Teen työtä käskettyä. Rashad kumartuu parempiakin päiviä nähneen Ladan ikkunaan. Lyhyen neuvotteluhetken jälkeen hän huikkaa minut paikalle.

Taksikuski huokaisee pettymyksestä. Hänet on nujerrettu pelissä, jonka kirjoittamattomat säännöt ovat osapuolten tiedossa. Mahdollisuus rahastaa tuplahintaa tietämättömältä turistilta on mennyt. ”Sain sovittua hyvän hinnan”, Rashad sanoo voitonriemuisesti.

Olen Azerbaidžanin toiseksi suurimmassa kaupungissa, Gəncəssa, Gandžassa tai Ganjassa, riippuen minkä kielistä kirjoitusasua käyttää. Viimeksi mainitulla vaihto ehdolla on huvittava kaksoismerkitys: ganja on yksi maailman monista kutsumanimistä kannabikselle.

Paikallinen virastotyöntekijä kertoo, että nimi on kaksipiippuinen asia. Toisaalta se on pienimuotoinen pr-katastrofi. Ihmisiä on välillä vaikea saada vakuuttuneeksi siitä, että Ganja on todellakin kaupungin oikea nimi. Toisaalta nimi houkuttelee paikalle uteliaita turisteja, jotka ovat bonganneet hauskannimisen kaupungin karttapalveluita selatessaan.

Olen Gandžassa, koska se on valittu Euroopan nuorisopääkaupungiksi vuodeksi 2016. Sen kunniaksi paikkakunnalla järjestetään neljäkymmentä kansainvälistä projektia. Yksi niistä on Ganja City Through the Eyes of European Youth -valokuvaprojekti, johon olen osallistumassa vanhan opiskelukaverini Rasha din kutsumana.

Taksi vie meidät kauas keskustasta. Tiet muuttuvat yhä kuoppaisemmiksi, ja kuski joutuu hidastamaan mateluvauhtiin. Teiden heikko kunto on täällä arkipäivää, vaikka Azerbaidžan on merkittävä öljyntuottajamaa.

Mustasta kullasta saadut rahat käytetään useimmiten vaikuttavien monumenttien, valtavien puistojen ja modernien pilvenpiirtäjien rakentamiseen – tai formulakisojen järjestämiseen. Infrastruktuuri pääkaupunki Bakun ulkopuolella on lapsenkengissä.

Saavumme Gandžan laitamille ”kaupungin parhaaseen kebabpaikkaan”, kuten Rashad sitä kutsuu. Niin kutsuvat kaikki muutkin gandžalaiset − ravintolalla ei ole nimeä.

Astumme ylikasvaneen ruohikon peittämälle sisäpihalle, jonka keskellä on sikin sokin muovipöytiä. Ihmiset kuiskailevat ja kääntyvät katsomaan, kun kävelemme pöytään.

Seuraamme liittyy kaksi Rashadin ystävää mutta vain pitämään seuraa: ramadan on juuri vaihtunut viimeiselle viikolleen, joten keittiöstä kannettavat kanavartaat jäävät minun ja ystäviään maallistuneemman Rashadin vastuulle. Hän myöskin vaatii, että vartaiden kyytipojaksi on otettava kokonainen pullo jääkylmää venäläistä vodkaa.

Eihän moisesta sovi kieltäytyä. Kanan rintafileestä tehdyt kebabit ovat maukkaita, etenkin siirappisen narsharab-granaattiomenakastikkeen kera.

Yhtäkkiä tarjoilija tuo pöytäämme liha-annoksen, jota emme ole tilanneet. Sitten kylkeen ilmestyy uusi vodkapullo. Ruokia ja juomia tulee aina vaan lisää: salaatteja, lihoja, paikallista limonadia, olutta…

Syykin selviää. Viereisessä pöydässä istuvat eläkeläismiehet haluavat nostaa kanssamme maljan. Ulkomaisen vieraan huomioon ottaminen on heille kunnia-asia, ja minulle halutaan tarjota valtaisa ateria osoituksena azerbaidžanilaisten vieraanvaraisuudesta.

Miehet kyselevät mielipiteitäni Gandžasta ja Azerbaidžanista. Lähipöytien väki kuuntelee vastauksiani uteliaisuuttaan piilottelematta. Kun kerron olevani Suomesta, joku huikkaa: ”Jari Litmanen!” Vastaan legendaarisen azeri-jalkapalloilijan nimen: ”Gurban Gurbanov”, ja koko sisäpiha puhkeaa suosionosoituksiin. Jalkapallo on universaali kieli.

Kerron tarinoita Suomesta Rashadille, joka tulkkaa ne kovaan ääneen muihin pöytiin. Minua pyydetään yhteiskuviin, ja jotkut yrittävät ohittaa tulkkini puhumalla venäjää. Minulla ei ole aavistustakaan siitä, mitä he sanovat.

Ilta jatkuu, ja maljapuheet Suomen ja Azerbaidžanin ikuisesta ystävyydestä ja yhteisestä tulevaisuudesta täyttävät ilman. Kaukasia on maineensa veroinen.

Tapahtuiko sinulle reissussa jotain outoa tai hurjaa, josta haluat kertoa muillekin? Kirjoita tapahtumista noin 4 000 merkin mittainen juttu ja lähetä se osoitteeseen mondo@a-lehdet.fi. Julkaistusta jutusta maksetaan pieni palkkio.