Vietin joulua Malediiveillä laitesukeltamassa liveaboard-matkalla, siis laivassa, joka vei meitä sukelluskohteelta toiselle viikon ajan. Eräänä iltana lähdimme tekemään poikkeuksellista yösukellusta: sukeltaisimme paikassa, jossa parveili yöllä haita ja rauskuja. Niitä oli vielä tarkoitus houkutella kalanhajulla.
Sukellus oli todella haastava. Oli säkkipimeää, ja repivältä tuntuva virtaus levitti meidät meressä hujan hajan kivikkoon, vaikka suunnitelman mukaan joukkomme olisi pitänyt asettua siivosti piiriin. Onneksi minulla oli riuttakoukku, jolla onnistuin ankkuroitumaan pohjan kiviin. Niin virta ei tempaissut minua mukaansa. Kun sain pulssini tasaantumaan, kiskoin itseni merenpohjalla polvilleni ja valaisin lampulla ympärilleni.
Näky oli mykistävä. Joka puolella uiskenteli rauhallisesti riuttahaita ja rauskuja. Päiväsaikaan niitä ei olisi mitenkään päässyt näkemään näin läheltä. Vierellä oli pari muutakin sukeltajaa, ja lamppujemme valoa riitti niin, että näimme eläimet kerralla kokonaan. Kaikki tuntui uskomattoman hienolta.
Ohitseni ui valtaisa rausku. Seurasin ihastuneena, kuinka sen pitkä ruoskahäntä ohitti maskini vain muutaman sentin päästä.
Tuijotin rauskua vielä, kun se ui minusta sivuun. Sitten käänsin katseeni taas eteenpäin ja ehdin ajatella vain, että voi ei.
En kerennyt nostaa edes käsiä suojakseni, kun suuri viiksihai mäiskähti virran mukana kylki edellä suoraan syliini.
Hai tönäisi minua niin, että riuttakoukkuankkurini nykäisi rajusti mutta ei onneksi irronnut. Säikähdyksestä toivuttuani tajusin, että vaikka hain olisi pitänyt jatkaa saman tien matkaansa, se olikin päättänyt jäädä vatsaani vasten köllöttämään. Kaipa se ajatteli, että onpa mukava levähdyspaikka kovassa virrassa.
Muistin, kuinka oppaat olivat painottaneet, että eläimiin ei saisi koskea: Jos kosket, et enää sukella. Sitä riskiä en kalliilla matkalla halunnut ottaa. Pidin kädet kyljissäni, vaikka sylissäni möllötti itseäni isompi viiksihai.
Hai haki kiemurtelemalla parempaa asentoa. Se nousi rintani tasolle ja siitä kasvoilleni. Kun hai alkoi kammeta ilmaa suuhuni välittävää regulaattoria pois paikaltaan, pokkani petti ja työnsin hain naamaltani. Kalan nahka tuntui karkealta kuin hiomapaperi. Vastahakoisesti hai potkaisi pyrstöllään itsensä liikkeelle ja katosi pimeään.
Vilkaisin ympärilleni, mutta kukaan ei näyttänyt kiinnittäneen haiepisodiin huomiota. Virtauksen vuoksi vaarallista sukellusta oltiin keskeyttämässä. Irrottauduin riuttakoukusta ja lähdin muiden mukana ajelehtimaan paikkaan, josta vene haki meidät.
Illalla istuin viinilasin kanssa laivan keulassa, kun purimme huikean sukelluksen kokemuksia muiden sukeltajien kanssa. Hain työntämisestä en uskaltanut sukelluskiellon pelossa kertoa, mutta tapaus jäi mieleeni yhtenä parhaista sukelluksistani.
Jotta tarina ei kuulostaisi liian pelottavalta, mainittakoon vielä, että viiksihai on suurehkosta koostaan huolimatta harmiton pikkukalojen mässyttäjä, ei mikään ihmissyöjä.
Anu Karrimaa on tamperelainen äidinkielenopettaja, joka viettää suuren osan vapaa-ajastaan uppeluksissa sukelluskohteissa.
Tapahtuiko sinulle reissussa jotain tarinan arvoista? Kirjoita siitä noin A4-arkin mittainen juttu ja lähetä teksti osoitteeseen mondo@a-lehdet.fi. Julkaistusta jutusta maksetaan pieni palkkio.
