Maa on Limingassa märkä, lumi on sulanut maa­talon pihalta yöllä pois. Viimeisinä kuvauspäivinä maaliskuun alussa piti vielä olla lumipeite.

Kaikki synnit -sarjan kuvaukset siirretään päiväksi toiseen paikkaan.

Maa litisee kenkien alla, kun 40-henkinen kuvausryhmä tekee valmistelujaan uudessa pihapiirissä. Onneksi lumisia kuvia voidaan vielä käydä kuvaamassa naapuripitäjässä. Lumesta on havaintoja hiihtostadionin pihalta. Paikalliset ovat iloisia, kun kylään tulee säpinää, kuvailee tuottaja Ilkka Matila.

Ryhmässä on sekä paikallisia että pääkaupunkiseudulta tulleita elokuvatyöntekijöitä ja muutamia televisiosta tuttuja näyttelijöitä – ei heitä, joilla sarjoja ja elokuvia yleensä täytetään. Sarjan kakkoskauden päähenkilöä, lestadiolaisyhteisössä murhia tutkivaa poliisia esittää Matti Ristinen.

Kansainväliseen kiinnostukseen näyttelijävalinnat eivät ainakaan vaikuta, sillä kausi leviää varmuudella yli 30:een eri maahan.

Ensimmäisenä se julkaistiin kuitenkin Suomessa, lokakuun lopulla Elisa Viihde Aitio -palvelussa. Kaikki synnit on eräs esimerkki muutoksesta. Se on kunnon resursseilla toteutettu ja kunnianhimoinen sarja, jota ei olisi syntynyt ilman teleoperaattori Elisaa.

Kun marraskuussa julkaistiin Kultainen Venla -ehdokkaat, viidestä parhaan draamasarjan ehdokkaasta kolme oli Ylen sarjoja ja kaksi Elisa Viihde Aition sarjoja.

Komediapuolella ehdokkaita oli seitsemän: kolme Ylen, kaksi C Moren ja kaksi Elisan sarjaa lisää.

Yhdellä teleoperaattorilla on siis 40 prosentin osuus parhaasta draamasta ja kahdella teleoperaattorilla (Telia omistaa C Moren) yhteensä ylivoima komediassakin.

Maikkari ja Nelonen loistavat poissaolollaan.

Mitä Elisa Viihde oikeastaan on?

Elisa, entinen Helsingin Puhelin, on suomalaisen draaman – sarjojen ja elokuvien – toiseksi tärkein tilaaja Ylen jälkeen. Sarjat ovat kuukausimaksua vastaan katsottavissa palvelussa, jonka nimi on nykyään Elisa Viihde Viaplay (ennen Elisa Viihde Aitio).

Elisa maksaa suurimman osan tilaamiensa sarjojen budjetista. Usein mukana on kansainvälistä rahaa. Perinteisesti tällaiset tuotannot ovat olleet Suomessa Ylen heiniä: se huolehti vakavammasta sarjadraamasta ja kaupalliset kanavat Maikkari ja Nelonen siitä, johon on helpompi myydä mainoksia. Kymmenessä vuodessa kenttä on myllerretty täysin.

”Minulla ei ole Elisasta kuin hyvää sanottavaa”, toteaa Kaikki synnit -sarjan ohjaaja Mika Ronkainen lyhyellä kuvaustauolla.

Toki Ronkaisella on syytä olla kiitollinen. Kun ensimmäistä kautta kehiteltiin nelisen vuotta sitten, Kaikki synnit oli tarjolla Ylelle.

Siellä ei innostuttu. Ehkä sarjan lestadiolaismiljööt tuntuivat haasteelta, ehkä ohjaajakin herätti kysymyksiä. Ronkainen on aiemmin tunnettu dokumenttien tekijänä.

”Koen että olen saanut suuren taiteellisen vapauden”, ohjaaja kertoo liminkalaisen etanafarmin pihamaalla.

”Tätä sarjaa tehdään huolella, kuin elokuvaa. Ei ole teknisiä rajoituksia, joita sarjan tekemiseen liitetään.”

Elisalla sarjan potentiaali nähtiin. Riski kannatti: Kaikki synnit on Elisan toiseksi katsotuin alkuperäissarja.

Kaupallisen television historiassa laatu ei ole ollut kovin yksiselitteisesti valttia – ei aina julkisella puolellakaan. Televisiotoiminta oli helpompaa, kun viihde oli niukkuustuote.

Kun tarjontaa on paljon, yksi asia, jolla voi aivan oikeasti pärjätä, on laatu.

”Täytyy luoda profiili, josta tunnistetaan”, Elisan sisältöliiketoiminnan johtaja Ani Korpela summaa.

Ronkaisen ja Merja Aakon käsikirjoitus, jota tuotantoyhtiö Matila Röhr Productionsista tarjottiin, oli hyvä.

”Käsikirjoitus on kaiken a ja o”, sanoo Korpela.

Kysymys lestadiolaisuus- ja uskontoteemasta ei noussut kynnykseksi. Kaupallisille kanaville tällaiset elementit voivat olla hankalia, koska mainostajien toiveissa – sanottiin sitä ääneen tai ei – on välttää polemiikkia ja kitkaisia aiheita.

Draamasarja on iso panostus, joten lineaarisessa televisiossa sen pitäisi sopia parhaaseen katseluaikaan. Suoratoistopalvelussa, josta kuluttaja itse valitsee ohjelman, on eduksi olla vaikka kiistan­alainenkin puheenaihe.

Tarvitaan koukku. Jotain, mistä supistaan. Tutut näyttelijät eivät yksin riitä, sillä heitä on ilmainenkin televisio täynnä. Koukku voi olla jotain täysin teoksen ulkopuolistakin, kunhan se ohjaa kiinnostusta sen suuntaan.

Jani Volaselta on tulossa sarja Munkkivuori, joka kertoo rikos­tarinaa 1980-luvun Helsingissä lasten näkökulmasta. Jos ja kun sitä kutsutaan Suomen Stranger Thingsiksi, Elisalla tuskin pahastuttaisiin huomiosta – vaikka sarja on ihan muuta.

Ohjaaja Antti-Jussi Annila oli koukussa heti, kun Zodiak-tuotantoyhtiöstä soitettiin ja kysyttiin hänen kiinnostustaan sarjaan, jonka nimi tuolloin oli Kekkosen nyrkki. Elisa Viihde oli tilaamassa toimintasarjan, jossa 1950-luvun ja kylmän sodan tosiasiat yhdistyivät fantasiaan.

”Nimeämättä televisiokanavia, jonne sitä oli ennen Elisaa tarjottu, sitä ei ollut ymmärretty. Sen vahvuuksia pidettiin sen ongelmina. Suomessa oli kiellettyä käyttää mielikuvitusta historiallisessa kontekstissa”, Annila kuvailee.

Nyt Annila on ohjannut Nyrkkiä jo kaksi kautta. Toinen niistä on paraikaa leikkauspöydällä, ja Annilan mukaan se on vielä röyhkeämpi kuin edellinen kausi, jossa Kekkonen veljeili KGB-agenttien kanssa.

”Olin tottunut sarjoista puhuttaessa keskusteluihin siitä, mitkä ovat referenssit. Suomalaiset sarjojen tilaajat halusivat tietää, mitä aiempaa ja toimivaa sarjaa lähdetään mukailemaan. Jos resurssit ovat joka tapauksessa paljon pienemmät kuin esikuvissa, eihän siitä voi tulla kuin halvempi kopion kopio.”

Elisa Viihteen ensimmäinen alkuperäisdraama oli Downshiftaajat. Sen ensi-ilta oli vuoden 2015 marraskuussa.

”Sisältö on rohkeampaa ja enemmän ajassa kiinni”, vertasi ohjaaja Teppo Airaksinen sarjaa muiden kanavien suomiin mahdollisuuksiin jo tuolloin Ylen haastattelussa.

Annilan mukaan Elisa Viihteessä on nälkä, halu tehdä uutta.

”Me voimme ottaa riskejä”, Korpela muotoilee asian.

”Meidän ei tarvitse välittää mainostajista. En sano, että mainostajat sanelisivat sarjojen sisältöä, mutta mainospaikat pitää myydä.”

Korpelaltakin kysyttiin Kaikki synnit -sarjaan liittyen, kannattaako lestadiolaisuusteemaan tarttua.

”Ajattelin päinvastoin. Meillä on vapaus. Sarjassa pitääkin olla jotain uutta. Kun kilpaillaan katsojien ajasta, jollain pitää herättää kiinnostus.”

Massasta erottuu poikkeuksellisuudella eli koukulla, oli se laatu tai mieltä kiihottava aihe. Tai yksinkertaisesti suurella koolla. Elisa Viihteen katsotuin sarja on Ivalo, joka on kalleimpia Suomessa tuotettuja sarjoja.

Elisa Viihde Aition alkutaipaleella se yritti kansainvälisen mallin mukaan tehdä myös reality-sarjoja. Ne ovat jääneet. Lopulta ne ovat kalliita tuotantoja suhteessa elinikään ja siihen, että maailmalle niitä ei myydä.

Draamaan keskittyneessä Elisa Viihteessä sisältöpäätöksiä tekee työryhmä, johon kuuluvat Korpelan alaisuudessa vastaavat tuottajat Laura Kuulasmaa ja Alan Sim sekä käsikirjoituskonsultti Kati Royle. Antti Pesonen ja Leo Viirret kommentoivat sarjojen käsikirjoituksia. Pesonen ja Sim asuvat Lontoossa.

Kuulasmaan toinen titteli on ”sisällönhankinnasta vastaava”. Kun häneltä kysyy, onko hän töissä sisältöyhtiössä vai teleoperaattorilla, hän miettii vastausta hetken.

”Olen urallani vaihtanut toimialaa Elisan sisällä neljä kertaa. Jos sanot Elisa, ajatellaan teleoperaattoria, ja Elisa Viihteestä tulee eri mielikuva.”

Ainakaan taakkana ei ole mediayhtiön pitkiä perinteitä.

”Kanavalla asiat, joita teen, olisi osina jaettu usealle eri tiimille.”

Kuulasmaa on kauppatieteiden maisteri, joka teki gradunsa teleoperaattorin roolista digitaalisen musiikin jakelussa. Hän oli aiemmin rakentamassa Elisa Kirja -palvelua. Ani Korpela puolestaan oli ollut Sanomilla ja Ilta-Sanomien johtoryhmässä vastuullaan strategia ja digitaalisen liiketoiminnan kehitys, siis siirtyminen paperista nettiin.

Heidän uriaan on ohjannut transformaatio: kuluttajat hakevat tuttuja asioita aivan uusista paikoista, kun teknologia sen mahdollistaa. Se etenee nopeasti. Kun Elisa Viihde perustettiin 2009, lineaarinen televisio eli viimeistä kulta-aikaansa.

Tottumusten muutosten ketju oli kuitenkin jo käynnissä. Mainostaminen perinteisessä mediassa alkoi vähentyä. Musiikin kuuntelu siirtyi yhä enemmän nettiin. E-kirjat alkoivat tehdä tuloaan. Yhdysvalloissa postitse toiminut dvd-vuokraamo Netflix satsasi striimaukseen, jolle keksittiin suomenkielinen ilmaus suoratoisto.

Vuonna 2012 Suomessa uutisoitiin kahden suoratoistopalvelun, Netflixin ja HBO Nordicin, tulosta markkinoille. Netflixin suuri oivallus oli ryhtyä tuottamaan omaa sisältöä – ja kerätä dataa kulutustottumuksista. Laajentuessaan Netflix osti palveluunsa sisältöä hinnoilla, joille perinteiset toimijat nauroivat. Ylihinnan saaminen sopi heille, kunnes strategia valkeni: kansainvälinen jätti keräsi ennenkuulumattoman tarkkaa tietoa siitä, mitä yleisö haluaa. Nyt Netflix ostaa ulkoa vähemmän ja tuottaa itse yhä enemmän. Suomesta se on löytänyt alun perin Ylen tilaamat Sorjosen ja Karpin.

Netflixin ensimmäinen jättituotanto House of Cards alkoi vuoden 2013 alussa. Se oli globaalin sarjabuumin lähtölaukauksia. Suoratoistopalveluja perustettiin kaikkialle. Sisällön kysyntä kasvoi.

Elisalla tehtiin päätös omasta sisällöntuotannosta.

”Silloin 2013 ja 2014 nähtiin, että alkuperäissarjat ovat hyvä suunta”, Ani Korpela kuvailee.

Jo sitä ennen oli ollut selvää, että kotimaiset elokuvat ovat Elisa Viihteelle valtti. Kotimaisen elokuvan koti, luki yläotsikko Aitio-palvelussa.

”Suomalaiset katsovat paljon suomalaista elokuvaa. Päättelimme jo Elisa Viihdettä perustettaessa, että suomaista elokuvaa katsottaisiin myös digitaalisesta palvelusta.”

Suomalaisten elokuvien alkuteksteissä Elisan logoa on nähty jo 2010-luvun alusta alkaen. Logo alussa tarkoittaa, että Elisa on ollut mukana jo rahoitusvaiheessa.

”Nyt haetaan uusia tapoja toimia. Yksi kokeilu on JVG-elokuva.”

Suosikkiduosta kertova dokumentti tulee ensin elokuvateattereihin vuonna 2021. Seuraava etappi on striimaus Elisalla – tuotannon päärahoittajalla.

Elisa Viihde ehti tehdä itsestään tärkeää pitkään, ennen kuin sen vertaisten kilpailu kiihtyi.

Kesällä 2018 uutisoitiin Telian aikeesta ostaa Bonnierin televisiotoiminnot. Pakettiin kuuluivat Suomessa MTV ja C Moren maksupalvelut. Euroopan komissio hyväksyi kaupan 2019.

Siitä alkaen C More on aktivoitunut, tuotantoalalla kerrotaan. Tulokset näkyvät hitaasti, koska tuotannot kestävät kehittelystä ruutuun helposti parista kolmeenkin vuotta. Joka tapauksessa uudessa kilpakentässä Ylen kanssa rinnakkain asettuvat teleoperaattorien omistamat palvelut. C Morella on markkinointiapunaan ja ”toisena ikkunanaan” perinteisiä televisiokanavia, Elisalla ei.

Uusi ja vanha maailma kohtaavat esimerkiksi kun Kaikki synnit -sarjan ykköskausi tuli Yleltä puolitoista vuotta Elisa-ensi-illan jälkeen.

Asia oli merkittävä, koska Yle panosti ”vanhaan” sarjaan kuin uuteen.

”Kun meidän sarja tulee lineaariselta kanavalta, siitä uutisoidaan enemmän”, Kuulasmaa sanoo.

Joitain Elisa Viihde Aition panostuksia on jäänyt niiden ensi-illan aikaan lähes tyystin noteeraamatta perinteisessä mediassa.

Eräs ilmiö liittyy Netflixiin ja HBO Nordiciin. Amerikkalaisten yhtiöiden nimissä on vetovoimaa. Uutiset niiden tuotannoista tuntuvat menevän helposti läpi suomalaisessa mediassa. Netflix on kaupallisen suoratoiston ylivoimainen globaali markkinajohtaja, mutta sillä ei edes ole Suomessa omaa tiedottajaa.

Kilpailuasetelmaa ovat alleviivanneet kaksi syksyllä julkistettua sopimusta. Suomen suurin levittäjä Nordisk Film teki kotimaisista elokuvista sopimuksen C Moren kanssa. SF Studios puolestaan kertoi omien tuotantojensa menevän Pohjoismaissa elokuvateatterien jälkeen yksinoikeudella Netflixiin mutta täräyttää sitä ennen Ruotsissa suuren jouluelokuvansa elokuvateatterien ohi suoraan C Moreen. Toisin sanoen: C More maksoi Tomas Alfredssonin Jönssonligan-leffasta varmasti huikean summan.

Syksyllä 2020 toteutui myös Elisa Viihteen ja Viaplayn yhdistyminen Suomen markkinoilla.

Synergiaedut ovat ilmeisiä. Viaplayn omistaja, ruotsalainen Nordic Entertainment Group eli NENT saa Suomessa näin kotimaisen sisällön nostetta. Eräs erikoisuus on liittynyt siihen, että suomalaisia sarjoja ei oikein myydä muihin Pohjoismaihin, vaikka kauppa kävisi muualle. Ruotsalaisia ei kiinnosta. Viaplayn ensimmäinen suomalainen alkuperäissarja Cold Courage oli floppi.

Pohjoismaissa Viaplay vetää etenkin urheilusisällöillään, ja nyt se tuo yhteispalveluun runsaasti amerikkalaisia sarjoja ja elokuvia.

Maailmanlaajuisesti elokuvien jakelualalla on pandemian alkamisen jälkeen käyty neuvotteluja siitä, voitaisiinko elokuvat tuoda suoratoistoon samanaikaisesti tai oitis valkokangasensi-illan jälkeen. Aiemmin elokuvateatteriketjut ovat suhtautuneet muutokseen nuivasti. Ensimmäinen merkittävä sopu saatiin aikaan Yhdysvalloissa, jossa Universal-elokuvastudio alkaa maksaa AMC- ja Cinemark-ketjuille provisiota elokuvista, jotka se tuo striimaukseen vain pari viikkoa elokuvateatteriensi-illan jälkeen.

Elisa ja Telia ovat pörssiyhtiöitä, joten suuria suunnitelmia paljastetaan vain virallisissa tiedotteissa. Suomessakin elokuvajakelijat ovat kuitenkin käyneet Elisa Viihteen ja C Moren kanssa keskusteluja.

Jos elokuvateatteriketjut antavat köyttä, on selvä, että suoratoistopalvelut saavat elokuvia pandemian jälkeenkin jo esimerkiksi kuukausi teatteriensi-illan jälkeen. Silloin ne ovat varmasti entistä avokätisempiä myös rahoittamaan niitä.

Alan jättiläisiä vastaan paikallisilla toimijoilla on vain yksi ehdoton valttikortti.

”Suomalaiset haluavat nähdä tarinoita Suomesta ja suomalaisuudesta. Netflix ja Amazon eivät sitä aukkoa täytä”, Kuulasmaa tiivistää.

Jos yksi asia kirkkaimmin erottaa Elisan draamat kilpailijoista, se on suomalaisiin sarjoihin sisäänrakennettu kansainvälisyys.

Kuukausimaksullisten toimijoiden oma tarjonta poikkeaa oikeastaan aika lailla siitä, mikä mielletään kansallisesti suosituimmaksi ”sisällöksi”, etenkin kun kyse on sarjoista. Sarjat eivät tavoittele matalinta yhteistä nimittäjää kansallisin nimin ja aihein.

Elisa, jolla ei ole toista ikkunaa – toisin kuin Maikkarin kautta sarjansa ennen pitkää ajavalla C Morella – on ollut käytäntönä kehittää tuotantoyhtiöillä nimenomaan draamaa, jolla on myös kansainvälistä myyntiä. Niissä keskuteluissa tulee katsoa eteenpäin.

”Kaikki synnit ei ole Nordic noiria, vaan Finnish weirdiä”, Kuulasmaa kuvailee.

Rahaa tulee jo tuotantoon, jos hanke on kehitelty hyvin. Draamakäsikirjoitukset luetaan myös Lontoossa.

”Jani Volasen sarja tuodaan Suomessa esille Volanen edellä, mutta muualla maailmassa se kuuluu lokeroon crime-genre ilman virkavaltaa”, Kuulasmaa luonnehtii.

Monet vanhan maailman viisaudet siitä, mitä kansainvälinen yleisö haluaa, ovat kääntyneet päälaelleen striimausaikana. Yhdysvalloista on löytynyt yleisö, joka kyllä jaksaa lukea tekstityksiä. (Keski-Euroopassa kaikki tosin dubataan yhä televisiota varten.) Kaikki synnit todistaa, että lokaalius on valttia, jos sisältö on omaperäistä.

Sarjoja, kuten Bullets, Nyrkki ja Kalifornian kommando, kalliista Ivalosta puhumattakaan, ei olisi tehty ilman ulkomaisia rahoitusosuuksia, joiden myötä tuotannot pääsevät myös nauttimaan Business Finlandin tuotantokannustimesta.

Kansainvälinen huomio heijastuu toki kiinnostuksena ja otsikoina kotimaassa, mutta etenkin se nostaa laatua: resurssit ovat paremmat, ja siksi ykkössarjan tekijät haluavat sarjojen pariin.

Pandemia on kiihdyttänyt sarjabuumia ja striimauksen aikakautta. Kun poikkeusajan jälkeen sarjojen tuotanto taas alkoi, Suomen elokuvakalustofirmoista loppui tavara hyllyltä. Osaavimmasta työvoimasta oli ollut jo pitkään pulaa. Sarja- ja elokuvatuotantoja tehdään enemmän kuin koskaan. (Volasen Munkkivuori oli kesälle 2020 aikataulutetuista Elisa-tuotannoista ainoa, joka siirtyi vuodella eteenpäin.)

Sitä ennen eristysviikkoina suoratoistopalvelut saivat tilaajapiikin, kun ihmiset jäivät kotiin. Vääjäämätön kehityssuunta otti pari juoksuaskelta. Tarkkoja lukuja ei silti ole. Vanhassa maailmassa television katsojamääriä tilastoitiin yhteismitallisesti, mutta suoratoistopalvelujen katsojamääristä kerrotaan silti kitsaasti.

Koska eräs suoratoistopalveluille arvokkaimmista asioista on katsojadata, esimerkiksi Elisa Viihde Aitio ei ole paljastanut lukuja lainkaan. Julkisen palvelun Yle taas ei salaile. Yle Areena on maailmanlaajuisestikin erinomaisen suosittu palvelu.

Tosiasia, että Kaikki synnit saavutti Ylellä kohtuullisen korkean katsojamäärän puolitoista vuotta Elisa-ensi-iltansa jälkeen, kielii siitäkin, että Aition tilaajamäärät ovat edelleen suhteellisen matalia.

Vaikka tekijöille, alan ammattilaisille ja tuotantoyhtiöille sarjabuumi on taivaan lahja, taustalla on jännitteitä.

Pudotuspeli on edessä. Sen ensimmäisessä aallossa teleoperaattorit nielevät mediayhtiöitä.

Samoin kuin teleoperaattoreille, myös Amazonille ja Applelle suoratoistopalvelut ovat asiakkaiden sitouttamista, lisäpalvelu, josta vain sattuu syntymään kunkin vuoden parhaita sarjoja.

Netflix on suoratoistoajan ainoa toimija, jolle sisältö on liiketoiminnan ydin – vaikka sekin on ennen kaikkea teknologiayhtiö, jonka oivallus on siinä, miten sisältö tarjoillaan. Netflixin valttikorttina on tarjonnan valtava määrä, pyrkimys olla ikään kuin täyden palvelun talo. Painotus on siirtynyt uutuuksiin ja tavoite on olla korvaamaton.

Teleoperaattorin omistamista suoratoistopalveluista tunnetuin lienee nykyinen HBO Max, joka kuuluu AT&T Warner -konserniin. Pohjoismaisella HBO Nordicilla on kuitenkin toimintamalliltaan vain löyhä yhteys niihin HBO-brändin palveluihin, jotka Yhdysvalloissa porskuttavat.

Telia maksoi Bonnierin Ruotsin ja Suomen televisio- ja striimaustoiminnoista 890 miljoonaa euroa. Vaikka Suomen MTV:n televisiotoiminta ei ollut rahasampo, C Moren uskotaan nousevan pian voitolliseksi. Hankinnan idea oli saada jotain, millä sitoutetaan Telian kuluttajia, etenkin siis liittymä- ja laajakaista-asiakkaita.

Jo nyt sisällöt siirtyvät kuluttajille pitkälti teleoperaattorien palvelujen välityksellä. Teleoperaattorien ydinliiketoiminnan suhde sisällön rahoittamiseen on arvioitu siis sellaiseksi, että omista sarjoista – jotka nyt vain sattuvat myös olemaan parasta ja puhutuinta suomalaista draamaa – kannattaa maksaa.

Silti ja siksi yhtälössä on huolestuttavat piirteensä. Suuryritykselle päätös lakkauttaa sisällön tuottaminen olisi kokonaisuudessa hyvin vähäinen. Mitä jos kilpailu johtaa markkinoiden uusjakoon tai datan siirrosta maksavien asiakkaiden arvioidaan kaipaavan jotain muuta?

Muutos bisnesstrategiassa olisi kotimaisen sarjabuumin päätös, iso kulttuurinen tappio.

Laura Kuulasmaan mukaan suomalaisten sarjojen tilanne näyttää oikein lupaavalta. Aiemmin komediaa on pidetty vaikeimpana genrenä myydä maailmalle, mutta Teemu Nikin ohjaamasta sarjasta Mister8 on jo etukäteen kyselty maailmalta. Pääosissa ovat Krista Kosonen ja Pekka Strang.

”Norjalaiset ja ruotsalaiset sitä paitsi onnistuvat myymään komediaa esimerkiksi Netflixille. Ei huumori ole välttämättä kulttuuri­sidonnaista.”

Ensi vuoden sarjoista Kuulasmaa nostaa esiin myös esimerkiksi Petra Lumioksan ohjaaman ja Oona Haapaniemen sekä Oskari Sipolan kirjoittaman uuden Häräntappoaseen. Se on aihe, jonka luulisi olevan Ylen heiniä. Ei ollut.

”Se on nuorelle katsojakunnalle aito sarja. Ohjaaja on nuori. Tekijät ovat nuoria, näyttelijät 16–18-vuotiaita, kameranatiivia sukupolvea.”

Sarjabuumi työllistää ja pitää teollisuutta liikkeessä, mutta sillä on silti rajoitteensa myös tekijöiden luovuuden piirissä. Kaluston ja työvoiman rajallisuus on ratkaistavissa, mutta kaikkia tarinoita ei voi kertoa suoratoistopalveluille taloudellisimmalla sarjakausilogiikalla.

Kolme kautta sarjoja peräkkäin ohjannut Antti-Jussi Annila haluaa päästä takaisin elokuvahommiin.

”Elokuvan kolmen näytöksen rakenne on todettu sadan vuoden aikana toimivaksi ja loputtoman inspiraation lähteeksi”, Annila sanoo.

”On kivaa rakentaa henkilöhahmoa kymmenen 42-minuuttisen jakson ajan, mutta melkein jokaisessa sarjassa on pari jaksoa liikaa ja valtavasti sälää, mitä pitää kuljettaa. Kaipaan elokuvaa. Taidemuotoa.” ■