Julkaistu Image-lehden numerossa 10/2018
Laura Lindstedt, s. 1976:
Kun aloin kirjoittaa Oneironia, tajusin aika pian, että siitä oli tulossa tosi iso ja moniaineksinen teos. Minulle tuli sellainen olo, että voisi olla hyvä, jos kirjalla olisi kaksi kustannustoimittajaa. En tiedä oliko siinä jokin etiäinen mukana... Eihän kukaan voinut tietää, mitä tulisi tapahtumaan: että kustannustoimittajani Silja Hiidenheimo sairastuisi ja lopulta kuolisi.
Mutta sen tunteen takia Maarit tuli mukaan prosessiin. Ryhdyimme palaveeraamaan kolmisin. Siljan kuolema oli tietysti hirveä tragedia, mutta oli hyvä, että pystyimme jatkamaan työtä suoraan Maaritin kanssa.
Kustannustoimittajan työ ei koskaan ole pelkkää raakaa tekstinkäsittelyä. Koko se editointi-sanakin on minusta hassu. Ei Maarit viivaa tekstistä yli asioita tai tee merkintöjä sillä lailla. Ne hänen huomionsa ovat aina enemmän ehdotuksia ja kysymyksiä. Että miksiköhän tästä kohdasta tekstissä herää tällainen tunne. Hän ei tule tapaamisiin valmiin mielipiteen kanssa, vaan on aina valmis keskustelemaan. Arvostan sitä, sillä minä en ole tällaisissa asioissa komenneltavissa.
Vaikka olen kirjoittanut kohta kolme kirjaa, keskeneräisen materiaalin näyttäminen on aina raju asia ja vaatii valtavasti luottamusta. Äänensävyt ja eleetkin voivat olla tärkeitä siinä, millä lailla sitä kirjailijasta henkivää hermostusta kannatellaan. Maarit on siinä todella taitava. Vaikka olisin mennyt palaveriin miten mustalla mielellä, lähtiessä on aivan erilainen olo.
Psykologinen tuki on tosi iso juttu. Se on osittain myös jälkihoitoa. Kirjan julkaiseminen on aina vähän traumaattista. Se, että antaa teoksen pois omista käsistään. On korvaamatonta, että vaikkapa teoksen vastaanoton herättämistä ajatuksista ja tuntemuksista voi keskustella luottamuksellisesti.
Kustannustoimittaja ei kuitenkaan ole terapeutti eikä äiti. Kaikissa ihmissuhteissa voi olla äidillisiä tai terapeuttisia hetkiä, mutta on tärkeää erottaa se, että oman pään ongelmat pitää hoitaa toisaalla. Voin ottaa yhteyttä Maaritiin myös lyhyellä varoitusajalla, mutta en koskaan soittaisi hänelle keskellä yötä.
Puhumme myös henkilökohtaisista asioista. Nekin voivat lähteä tekstistä. Usein näitä kahta on vaikea erotella, sillä oikea elämä ui teksteihin mukaan. Kun kirjailijan ja kustannustoimittajan välillä on luottamus, kysymys elämän ja kirjan eroista alkaa hävitä.
Olen tosi pedantti ja kontrollifriikki. Minulle on tärkeää tuntea, että hallitsen taiteellista prosessia ja kokonaisuutta.
Tähän mennessä asiat ovat esimerkiksi aina menneet niin, että minä olen kertonut, mikä on kirjan nimi. Se on minulle elimellinen osa kokonaisuutta. Minulla ei ole kirjaa, jos minulla ei ole kirjan nimeä. Samalla tavalla olen halunnut myös osallistua teoksen visuaaliseen suunnitteluun. Minua ei kiinnosta kirjoittaa, jos en saa ajatella kirjaa kokonaistaideteoksena.
Maarit Halmesarka, s. 1981:
Lauran esikoisromaani Sakset oli ensimmäisiä kaunokirjoja, jonka tekemiseen osallistuin aloitellessani Teoksessa, tosin vasta kirjan vedosvaiheessa. Romaanin ensimmäisellä sivulla oli jokin sana, joka ei ollut täysin kieliopin mukainen. Oikolukija oli korjannut sen, ja annoin korjatun version mennä sellaisenaan painoon. Silloin opin, että ihan kaikki muutokset pitää hyväksyttää kirjailijalla. Myöhempiin painoksiin sana muutettiin takaisin, sellaiseksi, miksi Laura oli sen tarkoittanut.
Kun Oneironin käsikirjoitus tuli taloon, sovimme että toimitan sitä yhdessä Hiidenheimon Siljan kanssa. Havaitsimme heti, että kysymyksessä on erikoislaatuinen romaani, joka vaati paljon panostusta myös kustantamolta. Siljan kuolema kesken kaiken oli raskasta meille kaikille. Sen jälkeen jatkoin Lauran kanssa kaksin.
Finlandia-voitto oli mahtava ja riemukas asia. Olin itse silloin äitiysvapaalla, mutta tulin mukaan juhlimaan. Mies kuskasi minulle vauvan välillä ruokittavaksi Akateemisen kirjakaupan vessaan ja sitten jatkettiin. Vähän myöhemmin voitosta seurasi kuitenkin myös aika rankkaa lehdistöryöpytystä, keskustelu kulttuurisesta omimisesta ja kaikki muu. Oneiron on työllistänyt Lauraa paljon vielä pari vuotta ilmestymisen jälkeenkin. Hän on perfektionisti ja pedantti ja on tehnyt töitä käännösversioiden kanssa enemmän kuin kirjailijat keskimäärin. Samaan aikaan hän on kirjoittanut väitöskirjaa ja kolmatta romaania.
Lauran teokset ovat erittäin kunnianhimoisia. Niitä on nautinnollista kustannustoimittaa. Meistä on vuosien varrella myös tullut läheisiä. Useimmiten näemme työn merkeissä ja toisinaan muuten vaan. Olemme lähes naapureita, joten on helppo lähteä vaikka yhdessä lenkille.
Kun Lauralta ilmestyy ensi keväänä uusi romaani, olen taas äitiyslomalla, kuten Oneironinkin ilmestyessä. Olen jo luvannut, että seuraavan kirjan valmistuessa en ole samaan aikaan raskaana.
Kustannustoimittajana saatan joskus jännittää kirjailijoiden tapaamisia. Jos kyseessä on uusi tekijä, mietin olenko lukenut niin sanotusti oikein tai onko meillä sama näkemys tekstistä. Ja sitten on tietysti ulkokirjallista jännitystä, kuten että olenko minä tämän ihmisen mielestä luotettava tai kiva. Työhön liittyy välillä myös yllättävää vastuuta. Joku asia, jonka sanon vähän huolimattomasti, saattaa jäädä kirjailijalle pyörimään päähän moneksi kuukaudeksi. Lauran kanssa näin ei käy. Hän on niin vahvoilla omassa tekemisessään, että ei jää sellaisia pyörittelemään. Tai sitten hän kysyy suoraan, että mitä tarkoitit tuolla.
Minun ja Lauran tapaamisissa ei ole kyse tsemppaamisesta, vaan puhumme asiasta eli tekstistä. Minun ei tarvitse vakuutella, että tämä on tosi hyvä. Voin olla olkapäänä monessa asiassa, mutta tekstin suhteen voin sanoa rehellisesti, mitä ajattelen, eikä se aiheuta mitään romahduksia. Lauralla on hyvä kirjallinen itsetunto.
Kirja-alalla on tapahtunut viime vuosien aikana pari isoa muutosta, jotka vaikuttavat omaan työhöni. Isot kustantamot ovat karsineet listojaan ja tiukentaneet linjaa muun muassa esseiden, runojen ja novellien suhteen. Moni pitkän linjan tekijä ei ole enää mahtunut kustannusohjelmaan. Näitä käsikirjoituksia tarjotaan sitten muihin taloihin yhä enemmän, meillekin.
Toinen asia on se kaikille yhteinen taistelu, että yritetään saada kirjoja kirjakauppoihin. On kirjailijalle ihan hirveää, jos oma teos ei ole esillä missään. Aika, jonka uusi kirja on kaupassa myynnissä, on lyhentynyt koko ajan.
Laura Lindstedtin esikoisteos Sakset ilmestyi 2007. Hänen toinen romaaninsa Oneiron voitti Finlandia-palkinnon 2015. Valmistelee väitöskirjaa tropismeista ja kommunikaation ongelmasta ranskalaiskirjailija Nathalie Sarrauten tuotannossa. Kolmas romaani Ystäväni Natalia ilmestyy maaliskuussa 2019.
Maarit Halmesarka on työskennellyt Teos-kustantamossa vuodesta 2006.
