Aleksi Salmenperä vie katsojan mukanaan Tyhjiöön. Kunnianhimoinen musta komedia kertoo luovan työn sietämättömästä keveydestä ja modernin parisuhde-elämän selittämättömimmistä ristiriidoista sekä naljailee pikkuilkeästi urbaanin taiteilijakastin oikutteluille.
Pääosia näyttelevät Laura Birn ja Tommi Korpela tiivistävät riemastuttavasti kahden helsinkiläisen Suomen kahleista irti janoavan luovan työläisen sielunelämän. Birn esittää Pihla Sucksdorffia, joka joutuu kyseenalaistamaan jatkuvasti omaa uraansa, kun ulkopuoliset tahot esineellistävät menestyvää naisnäyttelijää väen väkisin. Korpela esittää tämän miestä, Eero Kailaa, joka on tyhjän paperin kammon kanssa painiva masentunut entinen menestyskirjailija. Pariskunnan tiet haarautuvat pitkin maailmaa, kun työ ja perhe eivät istukaan saumattomasti yhteen.
Hahmot ovat kumpikin tavallaan stereotyyppejä, joita on leikkisästi itsetietoisissa komediaelokuvissa kuvattu jo monet kerrat. Mikä Tyhjiöstä tekee poikkeuksellisen elokuvan, on Salmenperän ihailtava kyky kertoa tarinaa kuvien avulla. Helmasynti, joka on vaivannut suomalaista elokuvataidetta jo Fennadan ja Suomi-Filmin ajoilta asti eli asioista puhuminen niiden näyttämisen sijaan, on onnistuttu riisumaan Tyhjiöstä tehokkaasti.
Elokuva on montaasia – audiovisuaalisista palasista koottua kerrontaa. Sen kanssa on lupa kokeilla ja ottaa riskejä. Sen kanssa on lupa olla leikkisä. Suurin virhe, johon elokuvaohjaaja voi sortua, on unohtaa vastuunsa kertojana ja laittaa hahmot selittämään ja vääntämään rautalangasta yleisölle asioita, kunnes katsojat ovat rättiväsyneitä siihen, kuinka pahasti teos heidän älyään aliarvioi.
Tyhjiö on kuvattu pääosin mustavalkoisena, ja sen kuvat ovat suoraan sanottuna kauniita. Välillä mukaan sekoitetaan värillisiä otoksia alleviivaamaan sarkastisesti todellisen elämän ja lavastettujen kuvien välistä rajaa. Katsojan olo tehdään ympäri maailmaa ja pitkin erilaisia vaiheita pomppiessa välillä varsin tukalaksi. Tragedian ja komedian salakavala vaihtelu ja toisiinsa sulauttaminen yllättävät aika ajoin niin pahasti takavasemmalta, että kurkkuun nousee pala. Sekavat käsitykset ihmisten paikoista maailmassa ilmenevät tehokkaasti, kun katsojaa istutetaan välillä Hernesaaren rannassa Löylyn terassilla ja yhtäkkiä temmataankin mukaan Havannaan tai Los Angelesiin.
Birniä ja Korpelaa kankaalla tukevat lukuisat erinomaiset sivuroolit. Näitä näyttelevät muiden muassa Hannu-Pekka Björkman, Matleena Kuusniemi, Minna Haapkylä, Kaija Pakarinen ja Kari Heiskanen. Hahmoista voi poimia sekä pieniä että suuria viittauksia todelliseen elämään – joko aitoihin ihmisiin tai tiettyihin väsyttävän kliseisiin ihmistyyppeihin. Aitouden tuntua vahvistetaan sillä, että joitakin elokuvan kohtauksia on kuvattu piilokameramaisesti erilaisissa tapahtumissa. Esimerkiksi Helsingin kirjamessuilla vieraillut katsoja saattaa vahingossa bongata itsensä elokuvakankaalta keskeltä kohtausta.
Tyhjiö-elokuvalla Salmenperä vahvistaa asemaansa yhtenä Suomen ehdottomasti johtavista elokuvataiteilijoista. Hänen aiempiin täysosumiinsa on kuulunut muun muassa vuonna 2009 julkaistu Paha perhe, joka repii kursailematta hahmojaan auki samanlaisella lihanhimolla kuin Tyhjiökin. Palkintoja hän on kerännyt kirjahyllyynsä muun muassa Miehen työllä vuonna 2007 ja Jättiläisellä vuonna 2016. Tyhjiöstä ohjaaja ja päätähdet kertoivat Aamulehden haastattelussa, että kyseessä oli neljän vuoden projekti, jota kuvattiin aina, kun tekijöiden aikataulu antoi myöten. Eriskummalliset olosuhteet todellakin tuottavat raikkaita lopputuloksia.
Salmenperän töitä ei ole tarvetta asetella sen tarkemmin paremmuusjärjestykseen. Hänen työnsä on ollut siinä määrin pettämätöntä, että se herättää jopa kysymyksen: onko Eeron tarinaan johdettu elokuvantekijän omia kammoja?
★★★★★
