Nanna Susi kulkee remontin keskellä työhuoneessaan, väistelee lattialla makaavia uusia, vielä kehystämättömiä maalauksiaan ja puhkuu uuden syntymistä vanhan tieltä.

– Kaikki olen repinyt alas. Tuossa oli alasvedetty katto, revin sen alas. Ja kauheat seinät, raavin pinnat pois. Tuosta poistin tukanpesualtaan viemäriliitännän. Tuolta revin väliseinän.

Ohimennen Nanna Susi kertoo, kuinka tuon maalauksen kävi ostamassa Amerikan johtava taidekeräilijä.

– Katso seinän harmaata, miten kaunis siitä tulee, kun ikkunan valo kohtaa sen. Yhden ilmanvaihtoputken tuosta jo peitin, ja toinen pitää vielä korjata niin, että tärpätin tuoksu ei leiju täältä yllä oleviin asuntoihin. Kyllä minä tärpätin kanssa pärjäisin, mutta kuka haluaa haistella olohuoneessaan kivijalkataiteilijan tärpättiä, hän hymyilee ja räkättää.

Seinänvierustaan nojaa suuria maalauksia: palmuja, aaltoja, veneitä, tuulipyörteitä, tummia hahmoja, horisontteja, portteja johonkin, tingeltangelia, majoja ja väriryöppyjä. Kuin unimaa olisi pakannut laukkunsa ja matkannut Jupiteriin, laittanut kameran jalustalle ja alkanut tallentaa.

– Tiedätkö, tämä on uskomatonta. Luulin jo, että olen myynyt kaikki vanhat työt. Mutta sitten äitini kuoli, ja lapsuudenkotini yhteydessä toiminut pankki halusi vuokrata paremmille vuokralaisille varastonsa, jossa oli töitäni. Menin katsomaan, ja siellähän oli tosi monta 2000-luvun alun maalaustani. Täällä ne nyt ovat.

Nanna Susi on nyt 5o-vuotias taidemaalari, jonka entiseen kampaamoon syntyvässä uudessa työhuoneessa on kaksi ikkunaa: toinen sisäpihalle, toinen Fleminginkadulle. Ihmisiä kulkee ja pyöriä viuhahtaa ohi.

Vain parisadan metrin päässä sijaitsee Nanna Suden ja hänen Raffaello-poikansa, 14, koti. Kotimatkan varrelle sattuu Anton&Anton-delikahvila ja Karhupuisto, jonka kulmaa vartioi sateenkaarivärein friisitetty pikkukioski.

Nanna Susi, vakaumuksen porvari, aikoo aloittaa uuden jakson elämässään Suomen punavihreimmän kuplan sisimmissä kerroksissa, Kallion kaupunginosan ytimessä.

Vääksystä kotoisin oleva Nanna Susi eli nuoruutensa vaaleanpunaisessa kodissa äitinsä ja siskonsa kanssa. Pienen kukkakauppa-hautaustoimiston yhteydessä opittiin sitomaan kukat ja pukemaan vainajat.

Matka kuvataiteeseen alkoi, kun Susi pääsi parikymppisenä Kankaanpään taidekouluun ja jatkoi siitä Kuvataideakatemiaan.

Susi valmistui taidemaalariksi 1994, laman keskelle, silloisen opettajansa sanoin ”Mustanmeren mutiin”. Kun Suomi nousi 90-luvun lamasta, Susi muutti italialaismiehen kanssa Roomaan 1999.

Millennium-vuonna Susi valittiin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi. Siitä alkoi pyöritys, joka vei värikkään, ekspressiivisiä mielenmaisemia paksulla pensselillä maalanneen taiteilijan maalauksia kaikkialle: Lahteen, Helsinkiin, Pariisiin, Tampereelle, Roomaan, Sarajevoon ja Kairoon.

Jokin Suden dramaattisissa unimaisemissa ja alitajunnan tuottamissa väripyörteissä osui ajan hermoon.

Susi jatkoi aikaisempia naistaiteilijasukupolvia edustavien Marjatta Tapiolan, Marika Mäkelän ja Leena Luostarisen luomalla uralla ja lavensi tietä villeillä kuvillaan.

Kauppa kävi, ja taiteilija tuli tunnetuksi myös taidepiirien ulkopuolella. Ylenpalttisella huomiolla on seurauksensa. Imartelun korkein aste on, että taidettasi kopioidaan, ja niin kävi myös Suden taiteelle. Hänen maalaustyylinsä jäljitelmiin törmäsi siellä ja täällä.

Roomassa Susi maalasi ja eli perhe-elämää, kunnes hän vuonna 2005 muutti takaisin Suomeen pienen Raffaello-pojan kanssa. Pojan, joka äitinsä mukaan on italialaisesta isästään huolimatta edelleen vaalea kuin Vaahteramäen Eemeli, mitä nyt äitinsä tapaan vihreäsilmäisenä versiona.

Nanna Suden elämässä on tapahtunut viime vuosina suuria asioita, ja ne ovat saaneet hänet ajattelemaan suuria.

– Kun on saanut paljon, haluaa jättää myös paljon. Ei roskaa, vaan hyviä asioita. Elämä on hirveän epätodellista. Jokainen päivä on iso epävarmuus.

Nannan Laura-äiti kuoli syöpään kaksi ja puoli vuotta sitten, ja samoihin aikoihin kuoli hänen isänsä. Silloin Nannan oli tehtävä ratkaisuja, kuten hankkia toinen koti Roomasta. Pieni kakkoskoti on yhdeksänkerroksisen roomalaistalon katolla oleva pikkuruinen pesutupa, jonka oven päälle ripustetussa kyltissä lukee ”Mökki”.

– Äidin kuolema on ollut niin suuri asia, että turvaa hakee uusista asioista. Mikä on sen turvallisempaa kuin mökki, jossa suomalainen voi antaa käsiensä tehdä työtä, vetäytyä maailmasta ja käpertyä itseensä. Mökki on myös Raffaellolle oma paikka, johon hän voi aina mennä, kun siltä tuntuu.

Susi on taas viettänyt kesäänsä Italiassa.

– Kun palasin matkalta Suomeen, 22 valmiiksi merkittyä työtä meni uusiksi, kaksi niistä totaalisesti. Viime keskiviikkona lopulta luovutin ja sanoin, että tässä nämä ovat. Ja pakko ollakin, sillä näyttely on jo kohta edessä.

Tuleva näyttely on 30 vuoden taiteilijauran ensimmäinen yhteenveto ja takautuva näyttely, taiteen kielellä retrospektiivi.

Syyskuun lopulla Salon taidemuseon Veturitallissa avautuva elämäntyönäyttely In the Moods lähtee liikkeelle Kankaanpään taidekoulun ajoista, nuoruuden skitsofreenisen villeistä kuvista. Se käy painostavan synkissä maisemissa päätyäkseen silkin-ohueen, balettimaiseen kiinalaiseen lopetukseen. Näyttely käsittää 65 maalausta, ja valtaa neljä suurta veturitallia ja tornin.

Retrospektiivi oli aikomus pystyttää jo vuonna 2012 Helsingin taidemuseoon Meilahteen, mutta koska kyseinen museo kärsi kosteusongelmista, ei keskustan Tennispalatsiin siirtyneessä näyttelyssä ollut enää Suden mielestä elämänuranäyttelyn edellyttämää henkeä.

Kolmen vuoden valmistelun jälkeen elämäntyönäyttely avautuu lopulta Salon taidemuseoon. Taustalla on luopumista ja valintaa, mutta erityisesti kiitollisuutta siitä, että ollaan tässä ja nyt, kaiken jälkeen.

Retrospektiivin uusimmat vaikutteet ovat peräisin Kiinasta, jonne Susi on löytänyt oppaaksi kiinalais-suomalaisen taiteilijakollegan Canal Cheong Jagerroosin.

Hänen kanssaan Susi on kulkenut kymmeniä tuhansia kilometrejä Kiinan ja Suomen halki. Siitä on syntynyt videotaidetta, dokumentteja ja yhteinen projekti Blue and Red. Sen tuloksia nähdään Salon taidemuseossa. Niiltä matkoilta yltäkylläisesti maalanneen Suden omiin maalauksiinkin on tullut ilmavuutta, keveyttä ja silkkisyyttä.

Samaa silkkiä on nyt uuden Helsingin-työhuoneen lattialla, jossa Nanna Susi levittää uusia töitään pitkin lattiaa ja vetäisee niistä yhden kainaloonsa.

– Ota tästä työstä ja minusta kuva, hän anoo kuvaajalta. Klik, klik, klik!

Lokakuun lopulla Karhupuiston naapurissa vietetään tämän työhuoneen avajaisnäyttelyä.

– Se näyttely päättyy sitten isänpäivään. Isille on täällä silloin teetä tarjolla. Ehkä myös pieniä viinanapsuja, joo, pieniä napsuja. Siitä ihmiset tulevat iloisiksi!