Vanhankaupungin kaduilla on illalla rauhallista. Kuuluu vain hevosten kavioiden kopse, kun ne vetävät vaunuissa matkailijoita. Keltasävyinen katuvalaistus tuo historialliseen keskustaan erityistä tunnelmaa. On kuin aika olisi pysähtynyt vuosi­satoja taaksepäin.

Cartagena de Indias, lyhyemmin Carta­gena, on Kolumbian pohjoisrannikon ja koko Karibian­meren alueen ehdoton helmi. Espanjan siirtomaa-aikana perustetun satama­kaupungin vanhat ydinkorttelit on kunnostettu taidolla ja huolella. Ei ihme, että Cartagena on Kolumbian suosituin matkakohde. Matkailun normaali­aikoina täällä pysähtyvät myös Karibianmerellä risteilevät suuret turistialukset, tosin usein vain päiväksi.

Yksi päivä on ehdottomasti liian vähän aikaa postikorttimaisen kauniille kaupungille. Muurin ympäröimä vanha­kaupunki on kompakti, mutta sen kapeilla kaduilla ja aukioilla riittää tutkittavaa. Viehättävimmillään nuo korttelit ovat iltaisin, kun niiden kadut on pääosin suljettu autoilta.

Cartagena on niin hurmaava, että siihen hullaantui aikoinaan myös Latinalaisen Amerikan tunnetuin kirjailija, kolumbialainen Gabriel García Márquez. Hän asui kaupungissa vain pari vuotta nuorena aikuisena, mutta Márquez piti täällä loma-asuntoa vuosikymmenien ajan tavatakseen sukulaisiaan ja nauttiakseen katujen vilinästä, myös pahamaineisemmista alueista.

Koko Kolumbian suuresti arvostaman ”Gabon” kuuluisista romaaneista Rakkautta koleran aikaan sijoittuu Cartagenaa mukailevaan kaupunkiin, vaikka kirjassa ei paikkaa nimetäkään. Täällä kuvattiin sittemmin romaaniin perustuva elokuva.

Márquezin suhteesta Cartagenaan kerrotaan mukavaa anekdoottia, jonka on julkaissut muun muassa The New York Times.

Siinä vaiheessa, kun hän oli jo kirjoittanut maagiseksi realismiksi luonnehdittuja, kansainvälisiä palkintoja voittaneita romaanejaan, Márquez isännöi kerran Cartagenassa espanjalaista tuttavaansa päivän verran. Hän vei miehen kävelylle vanhaankaupunkiin ja syömään kreolikeittiön herkkuja.

Kaupunki oli niin täynnä värikästä arkea ja taianomaista tunnelmaa, että espanjalainen tajusi, mistä Márquez ammensi ideoita kirjojensa rakastettuihin tarinoihin.

”Sinä oletkin vain pelkkä kirjuri, vailla mielikuvitusta”, vieras oli kirjailijan mukaan sanonut.

Cartagenan perusti vuonna 1533 espanjalainen valloittaja Pedro de Heredia. Espanjalaiset rakensivat suojakseen merirosvoja vastaan San Fernandon linnoituksen, joka on säilynyt näihin päiviin ja on ehdottomasti käymisen arvoinen. Sieltä on hyvät näkymät myös uudempaan Cartagenaan, noin miljoonan asukkaan kaupunkiseutuun, joka levittäytyy merenrantaa pitkin.

Cartagena oli aikoinaan myös orjasatama, jolla oli lupa harjoittaa orjakauppaa. Afrikkalaisten tänne tuoman kulttuurin vaikutus näkyy vahvana katukuvassa espanjalaisen perinnön ohella. Kaupungissa toimi myös 1600-luvulta alkaen ­inkvisitiotuomioistuin, josta muistuttaa keskustassa sijaitseva Inkvisitiomuseo kammottavine kidutusvälineineen.

Kauniimpaa puolta edustavat 1500-luvulla rakennettu upea katedraali ja lukuisat palatsit, joista osa on muutettu hotelleiksi, samoin kuin luostareista. Vanhin kirkko on vuonna 1551 valmistunut Convento de Santo Domingo.

Keskellä viikkoa Cartagenan ydinkorttelit ovat melko hiljaisia, mutta kaupunki herää eloon viikonloppuisin, jolloin baareista raikaa äänekäs salsa. Auringonlasku kannattaa kokea muurille rakennetussa Café del Marissa, jossa dj:t soittavat elektronista musiikkia pyöreässä vartiokopissa. Illalla tuuli viilentää mukavasti oloa, tuhtien cocktailien ja raikkaan cevichen ohella.

Perinteisin salsapaikka on kellotornin lähellä sijaitseva Donde Fidel. Pienen baarin seiniä koristavat vanhojen salsa-­artistien kuvat. Myös baarin terassi on suosittu, ja täältä saa todennäköisesti vanhankaupungin halvimmat oluet. Toinen intiimi ja suosittu salsapaikka on Quiebra Canto aivan vanhan­kaupungin kupeessa.

Merenrantakaupunkina Cartagenassa saa hyvää kalaruokaa ja vaikkapa hummeria. Vanhassakaupungissa on fine dining -ravintoloita, kuten Santa Clara -hotellin Restaurante 1621. Edullisiakin vaihtoehtoja löytyy: esimerkiksi Crepes & Waffles -ketjun paikoista saa hyviä täytettyjä ohukaisia. Ravintola on myös sosiaalisesti vastuullinen, sillä se palkkaa työntekijöikseen vain yksin eläviä naisia tai yksinhuoltajanaisia.

Välipalana toimii hyvin arepa, maissista tehty pitan tapainen leipä, joita saa myös täytettyinä. Eksoottisista hedelmistä tehdyt mehut ovat taivaallisen makuisia, ja täällä, kuten muuallakin Kolumbiassa, saa tietysti myös hyvää kahvia, esimerkiksi Juan Valdez -kahviloista.

Vanhankaupungin vieressä sijaitsee perinteinen käsityöläiskortteli Getsemani. Aiemmin rähjäiseksi rapistunutta aluetta on kunnostettu vauhdilla viime vuosien aikana. Getsemanista on tullut trendikäs ja boheemi, ja siellä on paljon kahviloita, ravintoloita ja klubejakin. Sen kujilla voi bongata myös taidokkaita katutaideteoksia.

Cartagenan moderni keskusta on rakennettu kapealle Bocagranden niemelle. Rannan läheisyydessä on korkeita asuintaloja ja hotelleja, ja palvelujakin on runsaasti. Bocagranden rannat sopivat lomailuun, mutta paremmille rannoille, kuten Isla Baruun ja Islas del Rosarioon, pääsee kätevästi katamaraanilla päiväretkillä.

Jos matkaan on runsaasti aikaa, Cartagenasta kannattaa matkustaa runsaan neljän tunnin bussimatkan päähän Tayronan kansallispuistoon. Siellä on joitakin Karibian upeimmista rannoista sekä vaellusreittejä, joilla voi tutustua viidakkoon.

Kolumbialla on ollut pitkään väkivaltaisen maan maine, mikä karkotti aiemmin turistit. Yli 50 vuotta jatkuneen sisällissodan aikana kuoli arviolta yli 260 000 ihmistä. Asuinseuduiltaan joutui pakenemaan jopa seitsemän miljoonaa kolumbialaista.

Nämä maaseudun pienistä kaupungeista ja kylistä paenneet ihmiset ovat näkyvä väestönosa varsinkin maan suurissa kaupungeissa, kuten Bogotássa ja Medellínissä.

Turvallisuustilanne on parantunut vuonna 2016 sissi­järjestö Farcin kanssa solmitun rauhansopimuksen jälkeen, mutta etenkin maan rajaseuduilla väkivalta on yhä suuri ongelma. Hyökkäyksiä on kohdistunut esimerkiksi ihmisoikeusaktivisteihin.

Ongelmat tuntuvat kuitenkin olevan kaukana Cartagenasta. Poliitikot haluavat pitää kaupungin hyvästä maineesta kiinni, ja se näkyy sotilaiden ja poliisipartioiden määrässäkin.

Myös aiemmin maailman väkivaltaisimpiin kaupunkeihin kuulunut Medellín on pessyt kasvojaan. Vielä 1990-luvulla se tunnettiin huumepomo Pablo Escobarista ja terrorista, jonka uhreiksi joutui virka­miehiä, poliitikkoja ja sivullisia.

Vuoristoisella Antioquian alueella sijaitsevasta Medellínistä alkoi jo ennen pandemiaa tulla yksi Etelä-Amerikan trendikohteista. Sen vakuudeksi aina uusia muotiasioita haisteleva Madonna teki kolumbialaisartisti Maluman kanssa kappaleen Medellín. Tv-sarja Narcos on sekin lisännyt kansainvälistä kiinnostusta paikkaa kohtaan ja tuonut seudulle matkailijoita.

Tv-sarjan Escobarille luoma maine ja tämän ympärille kehitellyt opastuskierrokset herättävät monissa paikallisissa kuitenkin vastustusta: ne ikään kuin lyövät rahoiksi väki­vallalla, jonka ajatteleminen ahdistaa asukkaita yhä.

Kaupunkilaiset muistavat edelleen suurella surulla ajat, jolloin Escobar ja Medellinin kartelli hallitsivat aluetta pelolla.

”Jotkut lukioaikaiset koulukaverini alkoivat työskennellä rikollisryhmille ja huumekaupan parissa, koska halusivat helppoa rahaa”, kertoo paikallinen David Restrepo.

Vaatealan yrityksessä työskentelevä viisikymppinen ekonomisti toteaa useiden sukulaistensa joutuneen aikoinaan vaarallisiin tilanteisiin pommiattentaattien takia. Eri asuin­alueilla oli helppo huomata, ketkä olivat tekemisissä huume­bisneksen kanssa, hän sanoo. Näiden asukkaiden pihaan ilmestyi kalliita autoja, ja he ehostivat talojaan isolla rahalla.

Tällä vuosituhannella Medellíniä on kehitetty päättäväisesti, kiitos näkemyksellisten kaupunginjohtajien. He ovat saaneet aikaan isoja muutoksia.

”Medellín on nyt hyvin organisoitu kaupunki. Täällä on rakennettu paljon, ja julkisia palveluja on parannettu köyhilläkin alueilla. Metro toimii, ja se on siisti”, Restrepo kuvailee.

Metroyhteyden jatkeeksi on tehty paikoin köysiratoja, jotka nousevat vuorenrinteillä leviäviin köyhiin kortteleihin.

Yksi köyhien alueiden merkittävä rakennushanke on toteutettu Comuna 13 -barriossa, joka oli Medellínin pahamaineisimpia seutuja. Vuonna 2002 poliisi ja sotilaat kävivät alueella sotaa rikollisjärjestöjä vastaan.

Sittemmin Comuna 13 on rauhoittunut. Sen rinteeseen rakennettiin vajaat kymmenen vuotta sitten kuudessa kerroksessa kulkevat sähköiset liukuportaat. Ne helpottavat asukkaiden kulkua jyrkässä maastossa.

Comuna 13 tunnetaan myös värikkäästä katutaiteestaan ja hiphop-artisteista, jotka mielellään esittelevät turisteille taitojaan. Alueelle järjestetään kiertokäyntejä.

Vaikka vähävaraisten olot ovat parantuneet, eriarvoisuutta on Medellínissä yhä. Koronapandemia on osaltaan tuonut työttömyyttä. Kaupunkiin on tullut myös venezuelalaisia siirtolaisia, jotka tekevät työtä halvemmalla kuin paikalliset.

Medellín totuttelee yhä yöelämään, David Restrepo sanoo. Aiemmin kaupungissa oli vaarallista liikkua öisin. Tervettä järkeä on silti syytä käyttää: kaupungin keskustassa ei kannata liikkua yöllä jalan eikä pitää esillä näyttäviä koruja tai kallista puhelinta. Ryöstöjä tapahtuu edelleen.

Toisenlaista iltatunnelmaa löytyy esimerkiksi El Pobladosta Parque Llerasin ympäriltä. Ravintoloiden terassit ovat täynnä ja diskoihin jonotetaan. Vauraalla alueella sijaitseva El Poblado on Medellínin suosituimpia yöelämän keskuksia, ja siellä on kaupungin parhaimpia ravintoloita.

Esimerkiksi tunnelmallisessa talossa sijaitseva, tyylikkäästi sisustettu Carmen tarjoaa modernia kolumbialaista ruokaa. Samojen omistajien toinen paikka Moshi yhdistää japanilaista ja Tyynenmeren keittiötä. Perinteisiä Kolumbian makuja saa Ajiacos y Mondongos -ravintolasta. Kannattaa maistaa tuhtia ajiaco-­keittoa, jossa on kanaa ja perunoita. Ohessa tarjotaan kapriksia, ranskankermaa, maissia, avokadoa ja riisiä, joita voi lisätä keittoon. Loistavaa lohturuokaa!

Muita ravintoloiden ja baarien täyttämiä alueita ovat Laureles ja Colombia, jossa on myös hyvä modernin taiteen museo MAMM. Taiteen tärkeyttä kaupungin kehittämisessä kuvaa se, että vanhaan varastorakennukseen tehty museo sai taannoin näyttävän lisärakennuksen.

Medellinistä onkin tullut kuin vaivihkaa kiinnostava kulttuurikohde. Kaupungin ylpeys on Museo de Antioquia, jossa on hyvä kokoelma täältä lähtöisin olevan maailmankuulun Fernando Boteron taidetta.

Sitä näkee museon edessä olevalla aukiollakin, joka on nimetty Boteron mukaan. Aukion 23 pronssiveistosta kuvaavat Boterolle luonteenomaisia reheviä hahmoja. On hauska seurata, miten ihmiset ovat ottaneet veistokset omakseen ja istuvat niiden jalustoilla. Käymisen arvoinen on myös Museo Casa de la Memoria, jonka näyttely kertoo kaupungin väkivaltaisesta historiasta. Multimedian avulla ”muistojen talo” tuo paikallisten tarinat koskettavasti esille.

David Restrepo kertoo vievänsä usein vieraansa Parques del Ríoon, joka on joen varrelle äskettäin valmistunut ­virkistysalue kävelyreitteineen ja leikkipuistoineen. Se on suosittu piknikpaikka.

Medellínissä on kaupunkina yhä levottomuutta, mutta tuo levottomuus vaikuttaa nykyään dynaamiselta. Tunnelma kahden miljoonan asukkaan kaupungissa on yhtä energinen kuin vielä isommissa metropoleissa.

Mikä tärkeintä, nykyään kaupungin kauneus pääsee esiin. Ihmiset ovat ystävällisiä ja lämpimiä vieraillekin.

Sääkin on täällä miellyttävä ympäri vuoden. Medellínin yksi lempinimi on ”ikuisen kevään kaupunki”, ja se nimi tuntuu nyt osuvan oikeaan.