Keskellä Etelä-Amerikan hurmaavinta suurkaupunkia töröttää valkea, kulmikas, 67-metrinen betonitappi. El Obelisco, Buenos Airesin obeliski, on argentiinalaisille aika lailla samaa kuin Helsingin Senaatintori suomalaisille.
Kun argentiinalaiset voittavat jalkapallossa, buenosairesilaiset rynnistävät torvia soittaen obeliskille. Kun tässä kaupungissa marssitaan mielenosoituksessa – ja sitä tapahtuu usein -, kulkue käy tornilla, mikäli virkavalta sallii.
Obeliski muistuttaa paikallisia kaupungin perustamisesta 1500-luvulla ja siitä, kuinka Argentiinan lippu liehui ensimmäistä kertaa Buenos Airesissa juuri tällä paikalla vuonna 1812. Kerran torni on peitetty Maailman Aids-päivän kunniaksi valtavalla, punaisella kondomilla. Taannoin se koristeltiin jättimäiseksi kynäksi, muistuttamaan La Noche de los Lápicesista eli Kynien yöstä, maassa vuonna 1976 tapahtuneesta diktaattorivallan terroriselkkauksesta.
Totta kai Buenos Airesin ja koko Argentiinan tärkein symboli on taivaisiin kurottava, uhmakas obeliski. Tämä on uljas ja komea kaupunki, niitä paikkoja, jotka jättävät kävijään jälkensä.
”Tänään kannattaa välttää Plaza de Mayon seutua, siellä on protesteja”, Maria Eugenia Bobadilla sanoo ja viittoo Obeliskilta läheiselle Río de la Platan lahdelle päin.
Bobadilla on paikallinen historianopiskelija, joka vetää matkailijoille opastuskierroksia, ja hän on tottunut neuvomaan myös Buenos Airesin arjen pulmista.
Juuri tänään kaupungissa on käymässä vieras naapurista, Brasilian populistipresidentti Jair Bolsonaro, ja aktivistit osoittavat mieltään niin Bolsonaroa kuin Argentiinan nykyjohtoa vastaan. Siksi eri puolilla kaupungin suurta keskustaa tulee vastaan mustia, raskaita joukkojenkuljetusautoja sekä kymmenittäin paksuihin suojaliiveihin sonnustautuneita poliiseja – jälkimmäiset ovat Buenos Airesissa kovin tavallinen näky.
Kaupunki tunnetaan vauraimpien asukkaidensa tyylikkyydestä, mutta matkailijan silmä huomaa, että kaduilla ja liikkeiden edessä partioi aina aseistettuja vartijoita.
Buenos Airesin vaiheet tiivistettyinä: Alussa oli kylä, jossa oli pari katua joen vieressä. Eurooppalaiset ryhtyivät valloittamaan seutua 1500-luvun alusta lähtien ja perustivat kaupungin. Ensimmäiset asutukset nousivat nykyisen Buenos Airesin etelälaitaan San Telmon alueelle, joka on tunnelmallista mutta edelleen rosoista ja köyhääkin seutua.
1700-luvun puolivälissä kaupunki alkoi nousta merkittäväksi kaupan keskukseksi, jonka ylpeät asukkaat tunnettiin termillä porteños. Espanjan sana tarkoittaa satamakaupunkien väkeä muuallakin maailmassa, mutta vahvimmin se yhdistetään juuri buenosairesilaisiin.
Vuoden 1816 itsenäistymisen jälkeen Argentiinasta tuli maailman vauraimpia maita. Täältä vietiin lihaa, nahkaa ja muita tuotteita joka puolelle. Samalla maa houkutteli yhteensä miljoonia siirtolaisia Italiasta, Espanjasta, Saksasta, Pohjois- ja Itä-Euroopasta… Suuri osa tulijoista päätti asettua juuri tähän kaupunkiin.
”Kaikki Etelä-Amerikan isot kaupungit ovat halunneet olla etelän Pariisi”, Maria Bobadilla kertoo. ”Sitä toivoi Rio de Janeiro, samoin Mexico City.”
Mutta parhaiten tavoitteessa on onnistunut Buenos Aires. Sen kirkoissa, hallinto- ja kulttuurirakennuksissa sekä rikkaiden kaupunkipalatseissa näkyvät niin barokin, art decon, art nouveaun, uusgoottilaisuuden kuin muiden Euroopassa jalostuneiden arkkitehtuurityylien jäljet.
Kahviloita, vehreitä puistoja ja kiinnostavia aukioita patsaineen riittää. Merkittävä vaikuttaja on ollut ranskalaissyntyinen maisema-arkkitehti Jules Charles Thays, joka saapui Argentiinaan 1889 ja hullaantui maasta. Hän sai nimen Carlos Thays sekä pestin Buenos Airesin puistojen ja avointen tilojen suunnittelijana.
2,9 miljoonalla asukkaallaan kaupunki ei pääse Etelä-Amerikan suurimpien metropolien kärkeen, mutta Buenos Aires on kosmopoliittisempi kuin maanosan muut suurkaupungit. Siinä on samaa komeaa kansainvälisyyttä kuin New Yorkissa, Pariisissa, Lontoossa, Sydneyssä ja Tokiossa.
Niissä tuntee olevansa urbaanissa ympäristössä, johon on sulautunut paljon historiaa ja vaikutteita eri puolilta maailmaa. Samalla niissä jokaisessa on aivan oma henkensä.
Buenos Airesin leveillä avenidoilla kulkiessaan voi hetken kuvitella melkein olevansa Pariisissa tai Madridissa, mutta pian kohtaa paikallisia tai vaikka puodin, joista tunnistaa, että pohjimmaltaan kaupunki on syvästi latinalaisamerikkalainen ja argentiinalainen.
”Me buenosairesilaiset polveudumme usein eurooppalaisista siirtolaisista, sukujuuremme ovat siellä”, toteaa kirjailija ja kuraattori Agustina Bazterrica. ”Mutta ilma, jota hengitämme, on argentiinalaista.”
Kansakuntien luokittelu on vaarallista ja kärjistävää, mutta jotakin olennaista Buenos Airesista ja Argentiinasta kertoo lista siitä, keitä argentiinalaisia kirjailijoita on viime aikoina käännetty suomeksi. Jorge Luís Borges, Roberto Arlt, César Aira – ja ainoana naiskirjailijana Bazterrica.
He ovat kaikki tavallaan vinksahtaneen taiteen edustajia. Arlt rikkoi 1900-luvun alussa normeja kirjoittamalla laitapuolen kulkijoista ja kaaoksesta. Borges oli koko maailmankirjallisuudessa persoonallinen kokeilija ja maagisen realismin pioneeri. Aira luo improvisoiduilta tuntuvia pienromaaneja, joissa tyylilaji voi vaihtua kesken tarinan. Bazterricalta on suomennettu Rotukarja, hyytävä painajainen tulevaisuudesta, jossa keskeinen ravintoaine on ihmisen liha.
Jokainen näistä kirjailijoista tekee omaperäisiä, tyylikkäitä teoksia, joissa tuntuu kiteytyvän jotakin latinalaisamerikkalaisesta arjesta ja samalla tapahtuu yllättäviä.
Bazterrica ei suinkaan tapaa hengailla Buenos Airesin lihantuotantokortteleissa, hän aloittaa jokaisen päivänsä aamiaisella Negro-kahvilassa kaupungin ytimessä, microcentrossa. Negro on pieni kahvilaketju, ja kirjailijan suosikkipaikka on Córdoba- ja Reconquista-katujen kulmassa.
”Käyn täällä, koska täältä saa vahvinta kahvia, jota olen mistään löytänyt”, Bazterrica sanoo. ”Ja koska paikan pitäjät Ezequiel ja Julieta ovat niin hurmaava pariskunta.”
Bazterricaa itseään ei ihmetytä se, että juuri edellä nimetyt kirjailijat saavat käännöksiä myös suomeksi.
”Argentiinalla on rikas kulttuurinen perimä ja henkistä joustavuutta, täällä on kauan ollut vahvoja kirjailijoita. Voimakkaita ja absurdeja ideoita voi syntyä maassa, jossa kirjallisuudelle annetaan suurta arvoa”, hän miettii.
Buenos Aires kuuluu niihin kaupunkeihin, joista löytää erilaisen kulttuuritapahtuman vaikka joka päivälle, Bazterrica sanoo. Kirjakauppojakin yhä riittää, ja niistä ylistetyin on vanhaan teatteriin tehty El Ateneo Grand Splendid, joka on valittu maailman kauneimpien kirjapuotien listoille.
Matkailijalle tässä kaupungissa mainitaan usein ”pakollisiksi” elämyksiksi esimerkiksi kahvittelu hurmaavassa, historiallisessa Café Tortonissa sekä ateria tyypillisessä bodegón-ravintolassa. Niissä tarjotaan tuhtia, espanjalais-italialaisesta keittiöstä ammentavaa ruokaa, jossa on kuitenkin argentiinalainen twisti.
Käyntikohteisiin kuuluvat upea Teatro Colón -oopperatalo sekä Casa Rosada, vaaleanpunainen presidentinpalatsi, jonka parvekkeelta myös koko maanosan kuuluisimmat johtohahmot Juan ja Eva ”Evita” Perón aikoinaan puhuivat kansalle. Eikä pidä unohtaa kävelyä työväen asuinalueen La Bocan värikkäällä Caminitolla, missä tosin täytyy olla tarkkana arvotavaroistaan eikä harhautua kauas.
Agustina Bazterrica lisäisi ohjelmaan esimerkiksi latinalaisamerikkalaisen taiteen MALBA-museon, kansallisen Bellas Artes -taidemuseon sekä monta kohdetta San Telmossa: tangopaikat, Dorrego-aukion, kahvilat La Poesían ja El Federalin… Nuorten taiteilijoiden näyttelyitä kannattaa bongata Arroyo-kadun ja Palermon alueen gallerioissa, hän kertoo. Palermo Viejona tunnetut siirtomaa-aikaisen arkkitehtuurin korttelit ravintoloineen ovat kauan olleet Buenos Airesin trendikkäin kaupunginosa.
Aikoinaan Argentiinaan virtasi siirtolaisia muualta, nykyään maasta muuttaa paljon asukkaita pois. Argentiinan peson arvo on heilahdellut, valtion talous on horjunut.
Miltä Buenos Airesin tulevaisuus näyttää Bazterricasta?
”Ilmassa on jännitteitä ja epävarmuutta”, hän sanoo. ”Mutta me selvisimme suuresta lamasta 2000-luvun alussa, ja me selviämme mistä vain.”
Eivät vain turistit vaan tietysti paikallisetkin huomaavat kyllä aina, kuinka paljon aseistettuja vartijoita ja poliiseja kaupungissa on, Bazterrica huomauttaa.
Argentiinassa oli 1900-luvulla kuusi vallankaappausta, vuosien 1930–1976 välillä, ja niiden jälkeenkin on nähty monenlaisia poliittisia yhteenottoja. Sotilasdiktatuurien ja kidutusten aikojen henkinen perintö ei ole kokonaan jäänyt taakse, se vaikuttaa maassa edelleen.
”Mutta olemme sitkeää väkeä. Tämä on kulttuuri, joka on liikkeessä ja kehittyy.”
Tavallaan Buenos Airesiin voi tehdä vaikka kymmenen erilaista matkaa.
Jos tanssi kiehtoo, kaupungista löytyy niin paikkoja, joissa nähdä taitureiden tangonäytöksiä (San Telmon aukiot iltaisin) kuin pyörähdellä tai ottaa tunteja itsekin (Bar Los Laureles tai La Catedral).
Jos sydäntä lähellä on jalkapallo, on vaikea löytää parempaa kokemusta kuin ottelun seuraaminen argentiinalaisten parissa La Bombonera -areenalla, eli ”Suklaarasiassa”. Makumatkalle riittää kymmeniä kiinnostavia ravintoloita, ja vaikka Argentiina tunnetaan pihvikarjastaan, Buenos Airesissa on viime vuosina avautunut myös kasvisruokapaikkoja.
Mutta syvimmän tuntuman tähän kaupunkiin saa sen historiasta, koska täällä se ei ole jähmettynyt vain patsaiksi tai museoiden seinämaalauksiksi.
Buenos Airesin suuriin nähtävyyksiin kuuluu Recoletan hautausmaa. Siellä kannattaa kiertää opastetulla käynnillä, jotta kuulee alueelle haudattujen mahtisukujen ja merkkihenkilöiden – ja samalla koko kaupungin – vaiheista.
Recoletasta löytyy myös Evitan hauta, tosin sitä täytyy etsiä: hänen jäänteensä on laskettu hänen Duarte-sukunsa hautaan. Mutta hautausmaan sokkeloisilla kujilla ja koristeellisten mausoleumien juurella on tunnelmallista kulkea.
Ymmärtääkseen millaista taikaa esimerkiksi Eva Perónin hahmoon liittyy on hyvä tietää, että tämä presidenttipari nosti esiin aatesuuntauksen, joka vaikuttaa Argentiinassa yhä kaikkialla. Peronismiksi kutsuttu politiikka nousi työväenaatteesta ja populismista, ja se korostaa yhtäältä vähäosaisen kansan oikeuksia, toisaalta vahvan autoritaarista vallankäyttöä ja kansallistunnetta.
Eva Perónin luiden matka Recoletalle oli kaikkea muuta kuin helppo, se on yksi Argentiinan historian värikkäimmistä tarinoista. Kun Evita kuoli vuonna 1952, hänen ruumiinsa oli maassa monelle kuin pyhäinjäänne, toisille symboli vallanpitäjien sorrosta. Kaikkea hänen jäänteidensä vaiheista ei tunneta varmuudella, mutta osa tiedetään.
Arkkua säilytettiin ammattiliiton tiloissa, ja välillä se piilotettiin paikallisten teatterien varastoihin ja jopa elokuvateatteriin valkokankaan taakse. Vuonna 1957 Evita lennätettiin poliittisten kiistojen tieltä Italiaan, ja hänet haudattiin Milanoon. 1970-luvun alussa ruumis kaivettiin esiin ja vietiin vielä elossa olleen Juan Perónin kotiin Espanjaan.
Siellä Perónin silloinen vaimo Isabel, jolle miehen ex-vaimon suuri maine ei varmaankaan ollut vain helppo asia, puhdisti Evitan kuivuneet jäänteet huolella. Hän pyyhki niitä vedellä ja puuvillaliinalla, kampasi ja föönasi hiuksetkin. Jotkut väittävät, että Isabel halusi siirtää itseensä Evitan voimaa ja lepäsi tämän vieressä, kiinni vainajassa. Evita laitettiin näytteille Perónin kodissa Madridissa.
Juan Perón valittiin jälleen Argentiinan presidentiksi, ja hänen ja Isabelin mukana Evita palasi Buenos Airesiin. Kun Juan kuoli, Isabelista tuli presidentti. Hän halusi rakennuttaa Juanille ja Evitalle yhteisen haudan alttareineen, mutta se ei koskaan toteutunut.
Vuoden 1976 vallankaappauksessa Isabel menetti asemansa. Monen yllätykseksi Evitaa ei kaikessa myllerryksessä heitettykään minne tahansa. Sotilasdiktatuuri siirrätti hänet perheensä hautaan Recoletalla.
Kun hautausmaalta kävelee ulos, ennen pitkää näkee jonkin talon seinään spreijatun iskulauseen, joka julistaa tämän ajan peronismia ja vaatii töitä: es perónista, es juventud, es trabajo. Historiaa, joka tulee silmille ja samalla koskettaa.
Buenos Airesin keskustassa kohoaa toinenkin valkea ja tärkeä torni, vaikkakin paljon Obeliskia lyhyempi. Pirámide de Mayo, toukokuun pyramidi, on kaupungin vanhin kansallinen monumentti. Se seisoo Plaza de Mayon aukiolla, jonka alueella on Casa Rosada sekä muita merkkirakennuksia ja jolla usein osoitetaan mieltä.
Pyramidin luona tapahtuu joka torstai-iltapäivä puoli neljältä pieni mielenilmaus. Siellä kokoontuu muutama vanha, huivipäinen rouva.
Madres de Plaza de Mayo, Kadonneiden äidit, pitävät yllä yhtä maailman vanhimmista yhtäjaksoisista, edelleen jatkuvista mielenosoituksista. Sotilasdiktatuurin vainoissa kadonneita aikuisia lapsiaan surevat äidit alkoivat kokoontua aukiolla vuonna 1977.
Aikoinaan äitejä oli kymmenittäin, ja he marssivat pyramidin ympäri. Protesti herätti suurta kansainvälistä huomiota. Nykyään äitejä on jäljellä vähemmän ja he ovat jakautuneet alaryhmiin: osa kannattaa isompaa vallankumousta, toiset osoittavat mieltään lähinnä ihmisoikeuksien puolesta.
Nyt paikalla torstaisin saattaa olla pari kolme äitiä, jotka kävelevät vähän ja kenties istahtavat lepäämään. He ovat tottuneita poseeraamaan kameroille, huomiotahan he ovat asialleen aina toivoneetkin.
Nähtävyytenä äitien marssi on poikkeuksellinen – kuinka erikoiselta tuntuu mennä katsomaan murheesta ja vihasta noussutta hiljaista mielenosoitusta. Mutta paikan päällä havahtuu siihen, että juuri tällaisen hetken kokeminen voi olla tärkeää. Sitä ymmärtää, ettei voi koskaan tuntea samanlaista kaipausta kuin nämä äidit kadonneista lapsistaan, mutta toisen ihmisen surusta voi aina jakaa vähän.
Matka
Helsingistä ei ole suoria lentoja Buenos Airesiin, mutta yhdellä vaihdolla sinne pääsee monella yhtiöllä. Edullisin on ollut yleensä Norwegian, jonka meno–paluun Helsingistä Lontoon kautta on voinut saada alkaen 640 eurolla.
Majoitus
Aivan ydinkeskustassa, korttelin päässä Obeliskista, on iso, vanha mutta siisti Hotel Bristol (Cerrito 286). Ripaus perinteistä tyyliä, hyvä palvelu. 2 hh alkaen 30 e, aamiaisesta pieni lisämaksu.
Paras aika
Syys–marraskuun kevätkausi ja maalis–toukokuun syksy ovat miellyttävimmät sesongit. Vaikka sää on kesä–elokuussa kolea, hinnat ja tungos ovat silloin matalimmillaan.
Syö
Hyviä ravintoloita perinteisiä liha-annoksia etsiville: Parrilla Peña (Rodríguez Peña 682), Gran Parrilla del Plata (Chile 592), vähän kalliimpi mutta tasokas La Cabrera (José Antonio Cabrera 5099). Yksinkertainen mutta pihviensä takia paikallisten suosima kuppila on El Español (Rincón 196).
Argentiinassa on maistettava lihalla, tonnikalalla tai muulla täytettyjä empanadoja. Buenos Airesissa niitä tarjoavat monet perinteikkäät, arkiset paikat, joista jotkin ovat toimineet vuosikymmeniä. Kaupunkilaiset suosivat Pizzeria Güerrinia (Corrientes 1368) ja La Americanaa (3 liikettä, kuten Callao 83). Kasvissyöjille voi suositella vaikkapa Hierbabuenaa (Caseros 454) ja armenialaista Sarkisia (1101 Thames).
Koe myös tämä
Feria de Mataderos on hauska elämys: turistien suosimat mutta aidot maalaismarkkinat, jotka pidetään sunnuntaisin kello 11:stä alkaen iltaan asti. Ruokaa, gaucho-karjapaimenten tyyliä, tanssi- ja ratsastusnäytöksiä, käsitöiden ja muiden asioiden torikaupustelua. Tammi–helmikuussa feriasta pidetään kuumuuden vuoksi pienempi versio lauantai-iltaisin. Tapahtuma on työväenluokkaisella Mataderosin alueella, jonne pääsee takseilla tai busseilla (Avenida Lisandro de la Torre ja de los Corrales).
