Atacama - Autiomaan maisemat mykistävät
Matkailu
Atacama - Autiomaan maisemat mykistävät
Pohjois-Chileen levittäytyvän Atacaman luonto lumoaa matkailijan. Ainutlaatuinen alue loistaa kuivuudesta huolimatta kirkkaissa väreissä. Asutusta on vähän, mutta yllättäen autiomaa on monen villieläimen koti.

Jylhien vuorten reunustama tasanko höyryää aamunkajossa. Maankuoren raoista purkautuvista juovista kasvaa kymmenmetrisiä höyrypatsaita. Pian koko tienoo on pilven peitossa.

Jalkojemme juuressa kuplii tulikuuma vesi. Siellä täällä on pieniä geysirejä, jotka suihkivat vuoron perään. Kun aurinko putkahtaa esiin, taianomaisen kaunis maisema on kuin kultahipuilla kuorrutettu.

Tänne Atacaman autiomaan laidalla olevalle El Tatiolle, eteläisen pallonpuoliskon suurimmalle geotermiselle kentälle, kannattaa tulla juuri auringonnousun aikaan. Silloin alueen toiminta on aktiivisimmillaan.

Kymmenen asteen pakkanen nipistelee ihoamme, ja paksuista vaatteista huolimatta meitä hytisyttää. Silti rivakka kävely ei innosta. Vuoristoylänkö on 4 200 metrin korkeudella merenpinnasta, ja ilma on niin vähähappista, että pelkkä seisoskelu uuvuttaa.

Sitä nautinnollisemmalta tuntuu, kun saamme pulahtaa luonnonaltaaseen lämmittelemään. Se täyttyy kuumalla lähdevedellä. Allas on liian matala uimiseen mutta ihanteellinen paikka istua ja levähtää.

El Tatio on maailman kolmanneksi suurin geysirkenttä.

Parin tunnin paluumatkalla San Pedro de Atacaman kaupunkiin saamme nauttia maisemista. Joka suunnalla on lumihuippuisia vuoria, kartionmallisia, toimivia tai sammuneita tulivuoria, hiekkatasankoja ja muinaisia laavakenttiä.

Aivan kuten kaikkialla Atacamassa, luonto on monin paikoin karuakin karumpaa. On vaikea kuvitella, että kukaan tai mikään voisi elää täällä.

Mutta sitten kivikosta erottuu yllättäen maanmyötäisiä kasveja ja piikkipensaita, toisinaan kaktuksiakin. Välillä maisemassa kiemurtaa vuorilta alkunsa saavia pieniä puroja, joita reunustaville vihreille kaistaleille kerääntyy ruokailemaan laamoja ja niiden sukulaisia, vikunjoja ja guanakoja.

Rinteessä pomppivat viskatsat, hassunkurisen näköiset jyrsijät, joilla on oravan häntä ja jäniksen vartalo ja jotka hyppivät kuin kengurut.

Asutusta on todella harvakseltaan. Matkan varrelle osuu vain yksi kylä, Machuca. Parkkipaikan vieressä sauhuaa grilli, jossa myydään laamanlihavartaita. Leipomosta voi ostaa juustotäytteisiä piiraita.

Kylässä on myös kirkko ja parikymmentä vaatimatonta taloa – sekä yksinäinen trubaduuri, joka soittelee kitaraa ja lauleskelee kotinsa edustalla. Talo on kuulunut hänen perheelleen sukupolvien ajan, vanha mies kertoo. Hän kasvattaa laamoja, aivan kuten kaikki kyläläiset, joskaan heitä ei ole enää jäljellä kovin monta.

”Tämä on hankala paikka asua, koska lähellä ei ole palveluja, ei koulua, ei mitään. Mutta minua se ei haittaa. Leivon itse leipäni ja nautin rauhasta”, mies myhäilee.

Hyvin suolapitoisessa Laguna Piedrassa kelluminen on helppoa.

San Pedro de Atacama tuntuu kaiken tyhjyyden jälkeen vilkkaalta, vaikka kaupunki on sympaattisen pieni. Asukkaita on muutama tuhat, talot ovat yksikerroksisia ja liikennettä on hyvin vähän.

San Pedrossa tai sen tuntumassa majoittuvat kuitenkin kaikki alueella matkailijat, joten pieniä hotelleja, kahviloita ja ravintoloita on paljon. Ilmapiiri on leppoisa. Minne tahansa voi mennä hiekkapölyn peittämissä vaellusvaatteissa – autiomaahan tullaan nimenomaan ulkoilemaan ja retkeilemään.

Järven sini häikäisee autiomaan tyhjyyden keskellä. Laguna Miscantin taustalla siintävät tulivuoret.

Nähtävyyksiä ei ole, ja kauppojakin vain muutama. Muistoksi voi ostaa hopeasta, kuparista ja puusta tehtyjä paikallisia koruja. Käsityötorilla on kaupan värikkäitä huiveja, villapaitoja, myssyjä ja sormikkaita, kuten kaikkialla Andien vuorijonon tuntumassa.

San Pedron pienyritykset tarjoavat opastettuja retkiä luontonähtävyyksiin, vain harva kulkee autiomaassa omin päin.

Tasokkailla hotelleilla on omat oppaansa. Niin on myös Alto Atacamalla, jossa majoitumme. Luonnonläheinen hotelli on kuin pieni keidas muutaman kilometrin päässä kaupungista, keskellä ei mitään.

Kylpylässä saa halutessaan hemmotteluhierontoja. Pihamaalla on uima-altaita sekä pienempiä altaita, joissa kylvetään mineraalipitoisessa lähdevedessä. Mintulle ja kamomillalle tuoksuva lämmin kylpy tuntuu ihanalta retkipäivän jälkeen.

Sen jälkeen kaipaamme vain illallista: lammasta, Andien lihapataa tai lohta, sekä tietysti lasillista chileläistä viiniä.

Salar de Pujsan suolatasangolla on erivärisiä järviä. Verenpunaista reunustaa suolarengas.

Atacaman autiomaa hämmästyttää monella tavalla. Vaikka maisema on äärettömän karu, se on värikäs. Sateenkaarilaaksossa kohoavat korkeat kalliot, jotka mineraalit ovat värjänneet keltaisiksi, punaisiksi ja vihreiksi.

Salar de Pujsan ylängölle sen sijaan levittäytyy hunajanvärinen hiekkatasanko, jonka keskellä on mikro-organismien värjäämiä, ihmeellisiä järviä. Yhden vesi on kirkkaanvihreää. Toisessa se on punaista kuin veri, ja järven reunat ovat suolasta valkoiset.

On myös sinisiä järviä, joita pilkuttavat vaaleanpunaisten flamingojen satapäiset parvet.

Auton ikkunan takaa ylänkö näyttää huikealta. Tuulen mahdin huomaamme vasta, kun astumme ulos. Se ujeltaa myrskylukemissa, niin kovaa, että meidän on vaikea pysyä pystyssä, saati kulkea eteenpäin.

Tuuli on muotoillut tasangolle kivipatsaita, ja se pöllyttää maankuorta peittävää suolaa kuin pakkaslunta.

Laamansukuiset vikunjat kerääntyvät ruokailemaan purojen varsille.

Miten taivas voi olla noin sininen? Vielä enemmän meitä ihmetyttää se, että niin moni luontonähtävyyksistä liittyy veteen, vaikka olemme yhdessä maailman kuivimmista autiomaista. Jollain seuduilla ei ole satanut vuosisatoihin.

Pienet järvet ja lammet vetävät puoleensa myös Salar de Atacaman valtavalla suolatasangolla, joka ei säihky valkoisena vaan joka näyttää hallayön puraisemalta, kynnetyltä pellolta. Sen laguunit ovat syntyneet Andeilta valuneista sadevesistä.

Muutamaan voi pulahtaa uimaan. Syvässä kuopassa vesi on hyytävän kylmää, mutta laakeamman Laguna Piedran aurinko on lämmittänyt. Sen toinen puoli on matalaa kahluuallasta, toinen äkkisyvää.

Vesi on suolaista, suolaisempaa kuin Kuolleessameressä, joten uiminen on hankalaa ja näyttää hassulta. Kelluminen sen sijaan on sitäkin helpompaa.

Valle de la Lunan maisemat ovat kuin vieraalta planeetalta. Alueella on veden ja tuulen veistämiä kalliomuodostelmia ja hienoja luolia.

Ehkä kaikista ällistyttävin ja vaikuttavin paikka on silti Kuulaakso, Valle de la Luna. Vuoroin kävelemme, vuoroin ajamme autolla keskellä sen punaruskeita, teräväpiirteisiä kalliota ja kauan sitten kuivuneista vesivirroista syntyneitä uurteita. Ei näy kasvin kasvia. Kaikkea peittää vain hienoinen suolahuntu.

Jos täällä lentävä lautanen laskeutuisi viereen, se tuskin hätkähdyttäisi. Emme ole missään muualla nähneet yhtä uskomatonta miljöötä.

Illansuussa ihailemme samaa maisemaa yläilmoista, korkeiden kalliokielekkeiden päältä. Näköalapaikalle on kerääntynyt paljon väkeä. Kun aurinko tipahtaa vuorijonon taa, koko ääretön ja levollisen tyhjä tienoo värjäytyy vaaleanpunaiseksi ja violetiksi.

Tunnelma on erityinen: kunnioittava ja hieman liikuttunut. Emme juuri puhele, sillä keskitymme hetkeen, kuten niin usein Atacamassa. Onhan tämä ainutkertainen kokemus.

  • Atacaman autiomaa on maapallon kuivimpia paikkoja
  • Atacama sijaitsee Chilen pohjoisosissa. Se levittäytyy Chilen ja Perun rajan tuntumasta tuhatkunta kilometriä etelään.
  • Autiomaa lepää tasangolla Andien ja Tyynenmeren rannikkovuorten välissä. Vuoret pysäyttävät pilvet, joten alueella sataa hyvin harvoin.
  • Rutikuiva vuoristoilma, pilvetön taivas ja valosaasteen puute luovat ihanteelliset olosuhteet havainnoida tähtitaivasta.
  • San Pedron kaupunki sijaitsee 2,4 kilometriä merenpinnan yläpuolella, paljon matalammalla kuin monet luontonähtävyydet. Siellä on hyvä totutella ohueen ilmaan.
  • Pääkaupunki Santiago de Chilestä on parin tunnin lento Calamaan, josta ajaa autolla tunnissa San Pedroon. Monen hotellin huonehintaan sisältyy lentokenttäkuljetus.
  • Matkailusesonki ajoittuu marras–maaliskuuhun, jolloin Chilessä on kesä.

Juttu on julkaistu Eevassa 9/2018. Nettiversiota on muokattu.

Kommentoi »