Suomentaja Katriina Huttunen on elänyt kuusi vuotta Karl Ove Knausgårdin pään sisällä. Hän on kääntänyt yli 3 000 sivua esseistisiä purkauksia, henkilökohtaista tilitystä ja mikroskooppisen tarkkaa arjen kuvausta. Kun Taisteluni-sarjan viimeinen osa ilmestyy, Huttunen tuntee Knausgårdia kohtaan sääliä.

Olet kääntänyt paljon proosaa ja lyriikkaa pohjoismaisista kielistä. Oliko Knausgårdin Taisteluni-sarja käännöstyö muiden joukossa?

Se oli elämänmuutos, käänteentekevä työ. Olin lukenut kirjasarjaa muutaman osan ja innostunut vakavasti. Sitä ei kovin usein tapahdu. Jotenkin vaisto sanoi, että tässä on nyt jotakin suurta, vaikka sitä ei vielä silloin vuonna 2010 osattu arvata. Siinä oli sellaista poikkeuksellista imua, joka vavisutti kyynisen ammattilaisen tunne-elämää. Halusin työn niin kiihkeästi, etten edes neuvotellut palkkiosta.

Knausgård paljastaa Taisteluni-sarjassaan perheensä kipeimpiä salaisuuksia. Viimeisessä osassa tulilinjalla on paljastelusta raivostunut setä, joka saa kirjailijalta näin tuplakoston. Onko Knausgård pohjimmiltaan mulkku jätkä?

Knausgård ei ole paskiainen, hän on reppana. Hän tekee kaikista läheisistään romaanihenkilöitä, ja sellainen tietysti satuttaa kaikkia. Mutta hän satuttaa siinä eniten itseänsä. Hän ei ymmärtänyt, mitä lähti tekemään. Se oli terapiakirjallisuutta. Hän halusi kirjoittaa trauman ulos itsestään, ja projekti kasvoi yli äyräidensä. Mulla on kaikki sympatia hänen puolellaan, mutta vaimo sen sijaan on hirveä ihminen.

Mikä Knausgårdin vaimossa on vikana?

Karl Ove kirjoittaa itsestään minä-muodossa ja pystyy aina selittämään omat ajatuksensa, tunteensa ja tekonsa parhain päin, kun taas vaimo vaikuttaa romaanien perusteella läheisriippuvaiselta, häiriintyneeltä, lapselliselta ja itsekkäältä bitchiltä, joka tekee heidän parisuhteestaan ja elämästään helvettiä. Ei osallistu kotitöihin, ei kasvata lapsiaan, ei tee mitään, ei hallitse normaalia arkea, valittaa vain, ja valittaa myös siitä, kun mies tekee kaiken.

Kaduttaakohan Knausgårdia nyt kirjasarjan jälkeen?

Hänen maineensa ja julkisuuskuvansa elävät aivan omaa elämäänsä. Kaikilla on hänestä mielipide, jopa niillä, jotka eivät ole lukeneet hänen kirjojaan. Jos hän olisi alun perin tiennyt, mitä tapahtuu, hän ei olisi tehnyt sitä. Knausgård saavutti tavallaan kaiken sen, mistä kaikki kirjailijat haaveilevat. Hän voi tehdä nyt ihan mitä haluaa, mutta minulla on se tunne, että hän ei ole onnellinen, eikä ole koskaan ollut.

Miten kääntäjä säilyttää kirjailijan äänen?

Pentti Saarikoski sanoi, että kääntäminen on kuin siirtäisi kalan vesistöstä toiseen ja toivoisi, että se jää henkiin. Riski on aina suuri. Joskus kala valitettavasti kuolee. Minä en ole perfektionisti enkä nypyttäjä. Käännän ajatuksia enkä yksittäisiä sanoja. En kunnioita aina edes pistettä.

Onko pohjoismaisten dekkarien vyörylle nähtävissä loppua?

Ei, se jatkuu. Ne vetävät imussaan taideproosaakin, mutta yhä vähemmän. Lasten- ja nuortenkirjallisuus on myös lopussa, ainakaan kukaan ei ole minulle enää vuosiin tarjonnut sitä käännettäväksi. Jokaisen merkittävän kirjailijan kääntäminen harkitaan teoskohtaisesti. Ei ole enää automaatiota, että jos kirjailija on joskus voittanut Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon, niin sitten aina käännetään. Esimerkiksi Norjassa urheilutoimittajat ja rikostoimittajat kirjoittavat koko ajan dekkareita. Myös vakavasti otettavat kirjailijat kirjoittavat dekkareita. Sapluunan ja laskelmoinnin näkee upotettuna moneen kirjaan. Minusta ei ole uskottavaa, että pikkukaupunkiin tulee aina yhä uudestaan järkyttävän makaabereita sarjamurhia. Aina kun tapaamme päähenkilön, se on törmännyt sarjamurhaajaan.

Suomentajien surkeista palkkioista on puhuttu jo pitkään. Kuinka kääntäjät pärjäävät?

Tulen toimeen, koska teen paljon töitä ja minulla on apuraha enkä ole kermaperse, joka hinnoittelisi itsensä ulos. Usein puhutaan siitä, että apurahoja pitäisi jakaa tasaisemmin, mutta mitä kukaan tekisi muutamalla satasella? Käynnissä on kova pudotuspeli. Liian kalliit ja hankalat eivät saa töitä nyt, kun käännöskirjallisuudella menee Suomessa huonosti. Siitä, mikä on käypä taksa, on tietysti kauhea vääntö, eikä kääntäjillä ole mitään tariffeja. Ammatillisesti valveutuneet tietävät tason, mutta kustantamoissa kokeillaan usein, kuinka halvalla joku tekee. Meitä pohjoismaisen kirjallisuuden kääntäjiä on todella vähän, mutta sukupolvenvaihdos on käynnissä.

Jos saisit nuoren Knausgårdin käsiisi, neuvoisitko häntä luopumaan Taisteluni-kirjojen kirjoittamisesta?

Kyllä minä sanoisin, että tee se. Jotkin asiat on tehtävä, muuten ei pääse eteenpäin. Kuudennen osan viimeinen lause on ”en ole enää kirjailija”, mutta ei se ole tietenkään totta. Kyllä häneltä on kaikenlaista tulossa. Uskon, että Taisteluni jää kirjallisuushistoriaan. Ne ovat kestäviä teoksia. ■