Iina Kuustosen ex-miesystävä: Asiat menivät oikein!
Parisuhde
Iina Kuustosen ex-miesystävä: Asiat menivät oikein!
Kai Vaine tähdittää Ei kiitos -elokuvaa.
30.5.2013
 |
Apu

Kai Vaine, 34, on yksi Anna-Leena Härkösen Ei kiitos -kirjaan pohjautuvan elokuvan näyttelijöistä. Anna-Leena itse toivoi Kaita rooliin. Näyttelijäkomistus näyttelee elokuvassa päähenkilön (Anu Sinisalo) rakastajaa.

- Elokuvaa on erityisen kiva lähteä tekemään, kun Anna-Leena on nähnyt minut vahvasti tässä roolissa, Kai kertoi tänään elokuvan näyttelijöiden esittelytilaisuudessa.

Kai on alkanut jo valmistautumaan juhannuksen jälkeen alkaviin kuvauksiin.

- Ohjaajan toive oli, että että treenaisin itseni hyvään kondikseen. Sitä olen viimeisen kuukauden ajan yrittänyt tehdä.

Kailla on alkanut uusi elämänvaihe, sillä hän erosi näyttelijätär Iina Kuutosesta. Pari oli yhdessä kuutisen vuotta, ja he asuivat yhdessä.

- Asiat menivät oikein. Elämä jatkuu ja se tuo tullessaan niitä asioita, joita pitääkin, Kai kommentoi uutta elämäntilannettaan. Hän kertoi olevansa tällä hetkellä sinkku.

Anu Sinisalo näyttelee elokuvan pääroolin naisena, jonka puolisoa (Ville Virtanen) ei kiinnosta enää seksi.  Elokuva saa ensi-iltansa tammikuussa 2014.

Kommentoi »