Puoli tuntia ennen pääteasemaa junan­vaunun takaosasta alkaa kantautua iloista kikatusta. Perille saavuttaessa nauru ja hyväntuulinen puheensorina täyttävät jo koko vaunun. Aurinko paistaa, kaupungin pubit ovat auki ja tiedossa on tärkeä matsi.

Liverpool on hyvällä tuulella. Totta kai – niin se on melkein aina.

Ollaan Luoteis-Englannissa, teollisen vallan­kumouksen syntysijoilla. Alueen suurista työläiskaupungeista tunnetuin on ­Manchester. Sen kainalossa sijaitseva puolen miljoonan asukkaan Liverpool on kuitenkin mainion oma­leimainen paikka, jossa riittää jalkapallon lisäksi monenlaista kulttuuritarjontaa.

Merseyjoen suulle kasvanut satamakaupunki oli pitkään kansainvälisen kaupan ytimessä. Valtamerilaivat toivat mukanaan rikkauksia, mutta 1980-luvulle tultaessa teollisuuden alasajo ja karu työvoimapolitiikka kutistivat Liverpoolin köyhäksi ja levottomaksi paikaksi. Kulttuuripääkaupungin titteli vuonna 2008 ja elvytystoimet käänsivät kurssin kohti parempaa, ja tällä vuosituhannella Liverpoolista on tullut yksi Britannian suosituimmista kaupunkimatkojen kohteista.

Liverpoolilaiset rakastavat intohimoisesti kotikaupunkiaan, sen historiallista arkkitehtuuria, vilkasta yöelämää ja tietysti musiikkia. Täällä on tuotettu joidenkin arvioiden mukaan enemmän hittilistojen ykköskappaleita kuin missään muussa maailman kaupungissa. Rikas kulttuurielämä on kasvattanut myös liudan tunnettuja näyttelijöitä, taiteilijoita ja urheilijoita.

Ei ihme, että kun Ukraina ei voinut pitää kevään 2023 Euroviisuja ja Britannia sai tilaisuuden ottaa ne hoiviinsa, musiikkikisojen isännyys annettiin juuri Liverpoolille.

Paikallisten ystävällisyys, suulaus ja vino huumorintaju tunnetaan kaikkialla Britanniassa. Liverpoolin tunnetuin vientituote ovatkin luultavasti liverpoolilaiset itse – jos vain ymmärtää paikallista englannin murretta, scousea. Se on saanut nimensä merimiesten suosiman pataruuan mukaan. Kielessä kuuluu niin villi sekoitus maahanmuuttajilta saatuja vaikutteita, että moni brittikin kaipaa tulkkia.

”Aarright, luv?” Taksikuski Mickin sanainen arkku aukeaa heti kun auton ovi pamahtaa kiinni. Puhelias mies on ”scouser, not a plazzy wool”, eli paljasjalkainen liverpoolilainen, ei mistään esikaupungista. Hän kertoo olevansa kotoisin Anfieldista, sen ”haisevan stadionin” juurelta.

Liverpoolin kaksi maineikasta jalkapallojoukkuetta, Anfieldilla majaansa pitävä Liverpool FC ja Goodison Parkilla pelaava Everton, ovat molemmat yli satavuotiaita. Mickin kannattamalle Evertonille on rakennettu uutta, lähes 600 miljoonaa euroa maksavaa stadionia, jonka on määrä avautua vuonna 2024.

Liverpool on elänyt jo kauan keskellä valtavia rakennus­projekteja. Muutoksen tuulet alkoivat 1980-luvulla, kun vanha telakka-alue Albert Dock pelastettiin purku-uhan alta. Valurautaisin pylväin reunustettu telakka-allas puhdistettiin ja massiiviset punatiiliset varastorakennukset kunnostettiin näyttäväksi kulttuurikompleksiksi.

Albert Dockin menestys toi kaupunkiin vaurautta. Toisen maailmansodan pommituksissa kärsinyt keskusta sai uuden kiiltävän Liverpool ONE -kauppakeskuksen ja saastunut Merseyjoki siivottiin perusteellisesti. Vanhalle satama-­alueelle nousi hulppea Museum of Liverpool sekä 11 000 katsojaa vetävä Liverpool Arena, joka tietysti sai Euroviisutkin.

Rakennushankkeilla on kuitenkin ollut myös dramaattisia seurauksia. Satama-alue poistettiin taannoin Unescon maailmanperintökohteiden listalta, sillä uudisrakentamisen katsottiin muuttaneen sen historiallista ulkoasua liikaa.

Taksikuski Mick sanoo näkevänsä kehityksessä silti hyvää. Hän väistelee ajaessaan tottuneesti keskustan katutyömaita.

”Kun olin lapsi, kaikki nämä kauniit rakennukset olivat mustia jatkuvan hiilenpolton takia. Nyt tämä on kuin toinen maailma.”

Kun uudistunut Liverpool vetää matkailijoita, viikonloppu­iltana keskustassa voi törmätä helpommin lontoolaiseen kuin aitoon scouseriin. Eikö se ärsytä paikallisia?

”Valittajia riittää aina, mutta ilman opiskelijoita ja turisteja tämä kaupunki ei olisi mitään”, toteaa Mick ponnekkaasti.

Liverpoolin historia on täynnä tulijoita ja menijöitä. Suuri satama on tarvinnut paljon työvoimaa, ja maahanmuuttajien mukana kaupunkiin virtasi kelttiläisiä, skandinaavisia, karibialaisia ja afrikkalaisia vaikutteita.

Liverpoolin kiinalainen yhteisö on Britannian vanhin, ja moni musta liverpoolilainen pystyy jäljittämään sukuhistoriaansa 1700-luvulle asti.

Muuttovirta kulki myös toiseen suuntaan. Vuosien 1830–1930 välillä yli yhdeksän miljoonaa ihmistä seilasi Liverpoolista Amerikkaan tai Australiaan. Aikalaisten mukaan kaupunki oli ”portti Britannian imperiumiin”. Varustamot menestyivät, telakoilla valmistettiin maailman suurimpia valta­merilaivoja ja rikkaat liikemiehet rakennuttivat kaupunkiin komeita pääkonttoreita.

Vauraus syntyi siirtomaavallan kustannuksella, ja yli sadan vuoden ajan Liverpool oli kansainvälisen orjakaupan keskus. Laivat kuljettivat Afrikan mantereelle halpatavaraa, joka vaihdettiin orjiin. Orjatyövoima laivattiin väkivaltaisesti Karibian ja Amerikan siirtokuntiin. Niistä alukset purjehtivat takaisin Britanniaan kyydissään rommia, sokeria ja muita luksus­hyödykkeitä.

Häikäilemättömän kaupan syyt ja seuraukset käydään kaunistelematta läpi Liverpoolin kenties kiinnostavimmassa museossa. Albert Dockilla sijaitseva International Museum of Slavery kertoo orjakaupan vaiheista multimedian, taide­teosten ja kylmäävän historiallisen esineistön avulla. Museo käsittelee myös nykyajan orjuutta ja rotuennakkoluuloja.

Rasismin seuraukset kuohahtivat täällä vuonna 1981, kun suurtyöttömyyden aiheuttama turhautuminen johti mellakoihin Toxtethin kurjistuneessa ­kaupunginosassa. Etenkin musta yhteisö koki vihaa poliisin tekemistä perusteettomista pidätyksistä. Ongelma on Britanniassa yhä surullisen ajankohtainen. Liverpoolissa se on ainakin tiedostettu.

Mick kertoo pari vuotta aiemmin järjestetystä ääri­oikeiston marssista, joka keskeytyi, kun tavalliset kaupunkilaiset ajoivat joukon kaupungista. Tämä tatuoitu äijänköriläs nauraa nytkin makeasti muistellessaan rautatieasemalle laitettua plakaattia, joka toivotti ääriajattelijoille tervemenoa.

”Silloin oli hienoa olla liverpoolilainen”, hän sanoo. ”Me emme olekaan kovin isänmaallisia. Olemme scousereita ensin, ja englantilaisia vasta sitten.”

Leveänä lainehtivalla Merseyjoella on tärkeä osa kaupungin historiassa, ja lautta kuljettaa yhä työmatkalaisia joen länsipuolelta Liverpooliin ja takaisin. Mersey Ferriesin aluksista lauletaan jo vanhoissa iskelmissä, ja 1960-luvulla lautoilla esiintyi kaupungin tunnetuin nelikko The Beatles.

Kaupungin häikäisevä siluetti pääsee oikeuksiinsa, kun sitä katselee jokiristeilyllä Dazzle-lautalla. Sateenkaaren väreillä koristellun lautan ulkoasun suunnitteli pop-taiteilija Sir Peter Blake, jota innoittivat sota-ajan laivojen harhautusvärit.

Komeaa rantaviivaa hallitsevat satama-alueet sekä ainutlaatuinen kokoelma eri aikakausien arkkitehtuuria. Tärkein maamerkki on majesteettinen Liver Building, chicagolaisen pilvenpiirtäjän kopioksi rakennettu vakuutusyhtiön pääkonttori, jonka katolla seisoo kaksi lintupatsasta.

Kerrotaan, että linnut veistänyt taiteilija ei erottanut kotkaa merimetsosta, ja lopputuloksena syntyi uniikki laji Liver Bird. Joelle katsovan patsaan kerrotaan olevan naaras, joka odottaa merimiehiä saapuvaksi kotiin. Sisämaahan katsova koiras taas tähyilee, ovatko pubit jo auki.

Ja ovathan ne! Castle Streetiä reunustavat terassit pursuavat väkeä, ja Mathew Streetillä vaeltaa hilpeitä laumoja. Lauantai-illan ohjelmaa selvitellään puhelimessa: ”Where are ya? Come down the pub for a few bevvies, la!”

Liverpooliin tullaan juhlimaan läheltä ja kaukaa. Se on myös suosittu polttarikohde, ja viikonloppuisin bileporukat täyttävät tanssilattiat. Kaupungin kolme yliopistoa ovat muokanneet katukuvasta nuorekkaan, sillä Liverpoolin väestöstä melkein puolet on alle 30-vuotiaita.

Suosituimmat baarit ovat keskittyneet trendikkääseen Ropewalksin kaupunginosaan, jossa riittää ruuhkaa pikkutunneille asti. Liverpoolin bailukulttuuriin kuuluu huolellinen laittautuminen, ja kaupungin nuoret naiset jatkavat ylpeästi vuosikymmeniä vanhaa perinnettä, jossa lauantaipäivän kauppareissut tehdään papiljotit päässä.

Vaihtoehtoväki suuntaa Baltic Trianglen alueelle, jonka rapistuneissa varastorakennuksissa on hauskoja ulkoilma­terasseja ja viileitä klubeja. Oluen ystävälle Liverpoolista löytyy lukemattomia tunnelmallisia pubeja, joissa vieraskin saa juttuseuraa tuossa tuokiossa.

Philharmonic Dining Rooms on laivanrakentajien 1800-luvun lopulla suunnittelema valtavan kaunis pubi, jonka lasimaalaukset ja mosaiikkilattia ovat nähtävyys. Myös paikan miestenvessaa kehutaan erityisen upeaksi. Naapuruston kuppilan tunnelmaa ja erinomainen olutvalikoima löytyy esimerkiksi The Grapes -pubista, hulppeasta Georgian Quarterin kaupunginosasta.

Kulttuurin ystävälle Liverpoolista löytyy monia tasokkaita museoita jo mainitun orjuusmuseon lisäksi. Aseman lähistöllä on kulttuuri­kortteli, jonka komeissa uusklassisissa rakennuksissa majailevat kaupungin kuuluisin taide­museo Walker Art Gallery sekä luonnontieteelle ja teknologialle omistettu monipuolinen World Museum. Albert Dockilla sijaitseva Tate Liverpool on modernin taiteen kiinnostava keskus, ja joka toinen vuosi järjestettävä Liverpool Biennial tuo taidetta kaupungin kaduillekin.

Oi mikä näky! Käynti tässä kaupungissa kannattaa huipentaa West Tower -pilvenpiirtäjän ylimpään kerrokseen. Siellä on ravintola nimeltä Panoramic 34, jonka ikkunoista avautuu näköala yli auringonlaskussa kylpevän Liverpoolin.

Suositun cocktailbaarin hienostuneita drinkkejä kilistelee myös hääpäiväänsä juhliva nuoripari. Vieressä vanhempi pariskunta tekee lähtöä mutta pysähtyy nuorten pöydän ääreen ihastelemaan näköalaa. Pian juttu alkaa luistaa. Puhelimista kaivetaan vauvakuvia, riemunkiljahdukset ja scouse-­murre täyttävät ravintolan. Hetkessä keskusteluun liittyy myös naapuripöytä. Sivustaseuraajiakin naurattaa.

Mitä taksikuski Mick totesikaan Liverpoolista? ”Täällä ei voi olla kauan ilman, että joku alkaa juttusille.”

Kaupungin lukuisista nähtävyyksistä mieleenpainuvin elämys todella on liverpoolilaiset itse.

”Is right”, sanoisi scouser.

Kesäkuussa 1957 Liverpoolin Wooltonissa järjestettiin perinteiset markkinat. Ohjelmassa oli poliisi­koirien näytös, jäätelön­myyntiä ja musiikkia. Lavalle nousi myös paikallinen 16-vuotias kiharapää The Quarrymen -­orkesterinsa kanssa. Ohjelmistoon kuului skiffle-klassikoita, ja jos sanat unohtuivat, solisti John ­Lennon keksi uudet itse.

Lennon oli syntynyt keskelle toisen maailmansodan pommituksia ja päätynyt asumaan tätinsä Mimin hoiviin vauraalle esikaupunki­alueelle. Kaupunkiin rantautuneet amerikkalaissotilaat toivat mukanaan äänilevyjä ja rhythm and bluesin uusimmat soinnit. Rockin kutsun kuuli myös Paul McCartney, työläisperheen poika, joka asui kaupungin vuokratalossa Allertonissa. Äiti McCartney työskenteli alueen kätilönä. Isä ­McCartney hankki pojille pianon ja rummut ja antoi heidän harjoitella soittoa kotona.

Paul pyöräili Wooltonin markkinoille kuulemaan The Quarrymeniä. Kesäisen kohtaamisen seurauksena syntyi maailman tunnetuin yhtye.

Beatles kasvoi osana 1960-luvun alun Merseybeat-­ilmiötä. Täkäläinen musiikki teki Luoteis-­Englannista hetkeksi brittipopin keskuksen. Kansainvälinen suosio vei Beatlesit maailmalle, mutta se on ikuisesti myös Liverpoolin oma ”Fab four”. Yli 50 vuotta sitten hajonnut yhtye jatkaa elämäänsä kaupungin kaduilla.

Nelikon näköispatsas seisoo Pier Head -satamassa, ja The Beatles Story -museo kertaa ilmiön tarinan. Vuosittainen Beatleweek-festivaali tuo kaupunkiin faneja ja tribuutti­bändejä kaikkialta maailmasta.

Tunnetuin pyhiinvaelluskohde on Cavern Club, jossa soi ­tasokas livemusiikki joka päivä. Alkuperäistä klubia, jossa Beatles aikoinaan soitti, ei enää ole, mutta nykyversio sijaitsee samalla Mathew Streetillä. Kadulla myydään Beatles-tavaraa.

Lähimmäksi Lennonin ja McCart­neyn historiaa pääsee heidän lapsuuden­kodeissaan. Beatles’ Childhood Homes Tour -kierros on samalla autenttinen kurkistus 1950-luvun Liverpooliin taitavien paikallis­oppaiden johdattelemana.

Junamatka Lontoosta Liverpooliin vie runsaat kaksi tuntia. Junia Lontoon Eustonin asemalta lähtee tunnin välein aamusta iltaan, ja Liverpoolissa saavutaan keskustan Lime Streetin asemalle. Edes­takainen lippu maksaa ajan­kohdasta riippuen runsaat 130 euroa. Puolen tunnin junamatka Liverpoolista Manchesteriin maksaa halvimmillaan vain viitisen euroa, ja junia kulkee jatkuvasti.

Liverpoolin keskusta on kohtuul­lisen kompakti ja paikasta toiseen voi kävellä. Jalkapallo­stadionit ja osa Beatles-­nähtävyyksistä ovat esikaupunki­alueilla, joihin pääsee taksilla, bussilla tai paikallisjunilla. Saveaway-päivälipulla voi käyttää julkista liikennettä rajattomasti vuorokauden ajan.

Mersey Ferries -lautta liikennöi arkisin Pier Headin terminaalista. Dazzle-lautan jokiristeilylle pääsee viikon jokaisena päivänä, lähtöjä on tunnin välein.

Liverpoolissa on valtava valikoima hotelleja ja vuokrahuoneistoja. Ne täyttyvät tehokkaasti, ja viikon­loppuyöt ovat kalliimpia. Majoitus on syytä varata hyvissä ajoin ainakin Liverpool FC:n pelipäiville.

Halvin yösija löytyy kahdesta YHA-hostellista. Yksi on rauhallisella sivukadulla kivenheiton päässä Albert Dockista ja toinen yöelämän ytimessä Mathew Streetillä. Molemmissa on vastikään remontoidut tilat sekä tietysti Beatles-rekvisiittaa.

Resident Liverpool -budjettihotelli on trendik­kään Ropewalksin ytimessä. Vanhaan tiilimakasiiniin tehdyissä tyylikkäissä huoneissa on keittiönurkkaus ja hyvä äänieristys.

Ylellisyyttä ja rauhaa kaipaava majoittuu arvokkaalla Georgian Quarterin alueella Hope Street Hotelissa. Sen lähistöltä löytyvät Philharmonic Hall -konserttisali, Everyman-teatteri ja erinomainen Art School -ravintola. Eleganssia luovat parkettilattiat ja ystävällinen palvelu.