Yhdellä on keskittymiskyky ja mielikuvitus, tarinoita pää täynnä, kieli hallussa, tarve tai pakko kirjoittaa: kirjailija siis. Toinen haluaa ymmärtää, tietää, oppia, oivaltaa, tehdä päänsisäisiä matkoja, kokea useita elämiä: lukija.
Tämä perusasetelma ei ole muuttunut. Sitä eivät myllerrä sähköiset kirjat tai nettijakelut. Eivät edes ne suuret kirja-alan muutokset, joita ei ehkä tule ajatelleeksi. Leena Majander-Reenpää, WSOY Bonnier Books Finlandin kustantaja on tullut ajatelleeksi.
Tässä puhutaan myllerryksistä, mutta Leena Majander-Reenpää, WSOY Bonnier Books Finlandin kustantaja, pohjustaa näin:
– Mullistusten ja talousahdinkojen aikana ihmisillä on paikka, jossa asiat ovat ennallaan: lukukokemus on ennallaan, on vain kirja ja sinä, ja jälkeenpäin kokemusta voi jakaa toisten kanssa. Kirjakustantamo toimii yhä tunteen ja järjen hoitamisalueella, ytimenä ovat tarinat ja elämykset, aivojen ja tunne-elämän ravinto, kirjallisuuden rikastuttama elämä.
– Niiden voimalla ihminen on luovempi, empaattisempi, kykenee eläytymään toisten ihmisten kulttuuriin ja elämään, tietää menneestä, ymmärtää tätä päivää ja näkee tulevaan.
Isot, vanhat kustantamot yhdistyvät ja uusia pieniä pulpahtelee – näinkö?
– Pari vuotta sitten tapahtui suuria yrityskauppoja ja samaan aikaan syntyy uutta liiketoimintaa. On keskittyminen ja toisaalta se, että alalle tulokynnys on matala: ei tarvita kuin tyttö ja tietokone, niin siinä on äkkiä kustantamo.
– On paljon kirjanrakastajia, joiden unelma on tehdä oma kirja ja siinä ohessa vaikka kustantaa jonkun muunkin kirja. Nykytekniikalla kirjan aikaansaaminen on helppoa. Vaikeaa on löytää lukijat ja saada viesti kirjasta perille.
Perinteikkäitä kustantamoja on myyty ja ostettu, tai ainakin luovuttu kulisseista, vanhoista taloista – niin kävi WSOY:llekin, kun ruotsalainen Bonnier osti sen SanomaWSOY:ltä ja Bulevardin patriisitalo jäi.
– Ei kustantamo ole jokin talo, se on ne kirjat ja kirjailijat. Historia muutti mukana, kirjailijat tulivat mukana. Ehkä jokin haamu jäi pois matkasta. Historian päälle rakennetaan tulevaisuus, ehkä muutto myös väänsi pään uuteen asentoon: on helpompi ajatella tulevaisuutta. Vanhoissa rakenteissa ja kulisseissa on myös taakkaa. Kirpaisihan se Bulevardilta lähtö, mutta ei kannata käydä taisteluja, joita ei voi voittaa.
Osa uusista pienistä kustantamoista syytää kirjoja markkinoille kymmeniä viikossa.
– Varmaan siihen liittyy idealismia, kustantamon perustaja pruukaa uskoa siihen mitä julkaisee. Toiveikkaasti lähetetään kirjoja kohti lukijoita ja katsotaan mitä tapahtuu. Osa kaatuu, tähti syttyy, alalle tullaan ja mennään. Yhteiskunnassa puhutaan siitä, että yrittäjyyttä pitää suosia, ja se koskee tätäkin alaa.
Oletko tavannut kaunokirjailijoita, jotka ovat hyviä yrittäjiä?
– No, en. Suomessa olen tavannut ihmisiä, jotka sanovat, että kustansin tämän yhden kirjan itse, mutta en kyllä rupea koskaan enää. Kun lahjakas kirjailija ryhtyy pyörittämään kustantamoa, se aika on kirjoittamisesta pois. Liikeyrityksen pyörittäminen vaatii erilaista osaamista, ja meneehän siinä kirjoittajan lahjat hukkaan!
– Kustannusalan ammattitauti on, että ei osata sanoa ei. Hirveän tärkeä asia on sanoa enimmäkseen ei, ja osata sitten sanoa oikeassa kohdassa kyllä. Kaikki rakentuu oikeille valinnoille. Kirjojen myynnillä ansaitsee elantonsa, kun niitä myydään bestseller-määriä, 20 000 kappaleella jo tienaakin. Kysymys ei ole tekijänoikeusprosenteista: jos myydään tuhat kappaletta, ei 80 tekijänoikeusprosenttikaan ratkaise kirjailijan toimeentuloa.
Kirjan painaminen on muuttunut, painosten koot ja painopaikat.
– Ennen oli suuret painokoneet, oli tehokasta painaa isoja painoksia. Nyt ovat tulleet tarvepainatukset, kevyemmät koneet ja pienet erät. Kirjailija mielellään sanoo, että kirjastani otettiin kolmas tai viides painos. Se on eri asia kuin ennen: kertapainokset ovat nyt 300 tai 500, ei niin että kerralla rouskutetaan 5 000 kappaletta. Myynnin mukaan painetaan lisää ja menekkiä voidaan seurata ja ennustaa. Uuden painoksen saaminen käy nopeasti.
– Ei tarvitse makuloida, tuhota kirjoja, eikä makuuttaa niitä varastossa. Jos varastoon on jäänyt vaikka 1 000 kappaletta ja kirjaa menee ilmestymisen jälkeen 20 kappaletta vuodessa, voi laskea kuinka hamaan tulevaisuuteen asti niitä riittää.
– Jos kirja on saatavissa sähkökirjana, painos ei lopu koskaan.
Ennen kirjassa luki kotoisasti, että painopaikka Keuruu, Porvoo, Juva, nyt: painettu EU:ssa.
– Olemme yhdistyneessä Euroopassa, ja Suomessa on paljon vähemmän painokapasiteettia kuin ennen, kirjapainoja on lopettanut. Kustannustasomme on korkeampi kuin esimerkiksi Baltiassa, jonne painattamista on siirtynyt. Nelivärikirjoista monet ovat kansainvälisiä yhteistyöprojekteja, jotka painetaan missä tahansa, mikä on kirjan kannalta taloudellisin ja järkevä vaihtoehto. Bonnier-konsernilla on useita sopimuspainoja.
– Kansainvälisen keittokirjan kustannusoikeuksiin sisältyy usein painohinta: yksi kustantamo junailee sen ja vain tekstit vaihtuvat julkaisumaan mukaan. Samaa on monissa lastenkirjoissa. Voi olla, että ne soi, haisee, kukkuu – näitä erikoisefektejä osataan tehdä hyvin esimerkiksi Kiinassa.
– Kustantaminen ja painaminen ovat tavallaan eriytyneet. Ennen kustantamoilla oli omat kirjapainonsa, ei enää. Ei ole oman talon nimikkopapereita ja oman talon koneita. Painamme edelleen paljon Porvoossa Sanomien omistamassa kirjapainossa – kirjassa lukee silloinkin: painettu EU:ssa.
Oppikirjojen kustantaminen oli kustantamojen tuottoisinta sarkaa – millaisia muutoksia siellä on meneillään?
– Siellä on odotustilanne. Enää ei edes puhuta oppikirjoista, vaan oppimisratkaisuista. Oppimateriaaliin sisältyy esimerkiksi oppilaan kirja, tehtäväkirja, kokeet, opettajan kirja – iso paketti, josta osa on sähköisessä muodossa. Se helpottaa opettajan työtä ja auttaa yksilöllisiin ratkaisuihin.
– Lapset oppivat käsittelemään tietokoneita ja kaikkia laitteita ennen kuin tutti suusta irtoaa. Heidän oppimismaailmansa on aivan erilainen. Murros on tulossa, enkä tiedä mitä se tarkoittaa kustantajan kannalta. Osa muutoksista on poliittisten päättäjien käsissä, milloin kouluille saadaan laitteet ja it-tukihenkilöt, esimerkiksi. Sanomalehtikustantaminen on jo muuttunut, oppimateriaalien kohdalla tulee varmaan pian toinen suuri muutos.
Kustantamoista on ulkoistettu henkilöstöä ja työtä, graafisia osastoja, markkinointia – paljon on siirtynyt alihankintaan.
– Tämä on joustavuustekijä. Saadaan erityisosaamista silloin kun sitä tarvitaan. Se tasaa työruuhkia ja liittyy myös yleiseen yhteiskuntakehitykseen: suositaan yrittäjyyttä.
Ennen kirjailija naputti työläästi 500 liuskaa kirjoituskoneella ja käsikirjoituspuntta kiersi nuhjaantumassa kustantajalta toiselle. Nyt voi tuikata tarjokkaansa seitsemään kustantamoon minuutissa.
– Joka päivä tulee kymmeniä tarjokkaita, ennen tuli kottikärryllinen. Aamulla odottaa sähköpostissa myös 30 ulkomaista yhteydenottoa.
Kotimaisten kaunokirjailijoiden teosten käännösoikeuksien myynnistä uutisoidaan koko ajan.
– Ensi vuonna Suomi on Frankfurtin kirjamessujen teemamaa otsikolla Finnland. cool. Työtä on tehty jo kolme vuotta. Yleinen aktivoituminen oikeuksien myynnissä on käynnissä ja tämän projektin tarkoitus on, että suomalaisten kirjojen oikeuksien myynti jäisi pysyvästi korkeammalle tasolle. Näin kävi esimerkiksi Islannille.
– Maailma on muuttunut parempaan suuntaan siinä, että kirjojen alkuperäiskielet ovat monipuolistuneet. Menestyskirja voi tulla miltä kielialueelta tahansa. Tärkeää on kääntäjien koulutus, että olisi ihmisiä, jotka pystyvät kääntämään, ei vain teknisesti, vaan kääntämään kirjallisuutta, ajatuksia.
– Pohjoismaisten kirjojen maailmanmenestys on aika tuore vielä. Kaikkien näiden dekkareiden jälkeen tulee varmaan toinen aalto, romaanit ja tietokirjat.
Kirjailijat vaihtavat kustantamoa nopeasti ja tiuhaan – vanha perususkollisuus on kadonnut.
– Kirjailijan ja kustannustoimittajan suhde on tärkeä, luottamuksellinen ja intiimi. Muistan, miten kustannustoimittajan jääminen äitiyslomalle oli kirjailijalle valtava kriisi. Jos kustannustoimittaja vaihtaa työpaikkaa, kirjailija saattaa seurata perässä.
– Joskus tulee epäsopu: haluaako kustantaja julkaista, ja silloin kirjailija etsii toisen vaihtoehdon. Kustannustalon, jolla on paljon kirjailijoita, täytyy välillä saada tilaa uusille äänille. Täytyy myös sanoa, että kiitos, olemme tehneet 20 kirjaa yhdessä, mutta emme voi enää jatkaa. Tekijälle voi matkan varrella syntyä sellainen käsitys, että mitä vain teen, se julkaistaan.
– Kirjallisuus tarvitsee uudistumista, eikä kirjailijalista voi kasvaa loputtomiin. Joskus täytyy olla muitakin reittejä poistua kustannusohjelmasta kuin kuolema.
– Julkaistuksi tekstinsä kyllä saa, se on varmaa. On omakustanteet, netissä julkaiseminen, kaikki nämä mahdollisuudet.
Entä kirjailijakoulutus ja kurssit, joita on valtavasti, eritasoisia, eripituisia ja hinnoiltaan hyvin vaihtelevia?
– Kaikkea on hyvä opetella. Ei kustantajaa kiinnosta, onko harjaantunut siellä vai täällä, vaan lopputulos, itse teksti. Kurssit kasvattavat odotuksia ihmisissä: kun olen kouluttautunut, sitten minua julkaistaan. Ei se suoraan toimi näin.
Onko apurahojen merkitys kirjailijoiden toimeentulossa ennallaan?
– Ne ovat aivan keskeinen asia kirjailijoiden toimeentulon kannalta, olleet aina. Suomen markkinat ovat niin pienet, että vain harva saa elantonsa kirjojen myynnistä.
Kirjojen mainonta on vähentynyt.
– Jos kirjaa myydään 2 000 kappaletta, silloin ei ole varaa pistää ilmoitusta Helsingin Sanomiin. Tutkimus osoittaa, että ystävän suositus on paras markkinointikeino, siinä sosiaalinen media on tärkeä.
Kirjailijoiden toivotaan ryhtyvät kaupparatsuiksi, myyntitykeiksi, maankiertolaisiksi.
– Ne, jotka haluavat, tekevät näin. Koskaan en ole ollut tilanteessa, jossa kirjailijaa olisi pakotettu esiintymisiin. Kun Helsingin kirjamessut alkoivat, tuli nurinaa siitä, että en kyllä mene lavalle – ja seuraavana vuonna nuristiin siitä, että miksi minulla ei ole paikkaa siellä lavalla? Kirjailijalle on palkitsevaa kohdata yleisönsä, lukijat. Kirjamessujen fiilinki on huima, suorastaan addiktoiva, kun kaikki pyörii kirjan ympärillä ja samanhenkiset ihmiset ovat liikkeellä.
– Ymmärrän kirjailijan murheen siitä, että joudunko itse markkinoimaan, mutta samaan aikaan hän voi kysellä: miksei kukaan halua haastatella minua? Kirjan valmistumisen prosessiin kuuluu ilo ja juhla siitä, että nyt se on tuossa. Halutaan, että kirja tulee huomatuksi, odotetaan arvosteluja, odotetaan haastatteluja. Jos niitä ei kuulu, tuntuu, että kukaan ei välitä kirjan ilmestymisestä.
– Hyvä yhteistyö kirjailijan kanssa on kustantamisen a ja o. Pitää kuunnella, mitkä ovat tekijän toivomukset ja odotukset. Jos ne menevät ristiin kustantajan toivomusten kanssa, keskustellaan.
Ennen joka kylässä oli paikallinen kirjakauppa. Niistä moni on kuollut, ei löydy kutsumusväkeä.
– Yrittäjävetoisille kirjakaupoille on hyvin vaikea löytää jatkajaa. Fyysinen kirjakauppa vähenee, nettikauppa voittaa alaa kautta maailman. Netissä voi rauhassa vaikka illalla katsella ja selailla hakusanoilla, tilata postiin. Kirja on siellä kolmessa päivässä, ja asiamiesposti voi olla auki sunnuntaisinkin, maitokauppakäynnillä voi noukkia kirjaostoksensa.
– Kaikki me sanomme, että ihanaa kun on pieni leipäpuoti ja kivijalkakauppa. Ja sitten ajamme markettiin, myös hintojen takia.
Kirjakerhotkin näyttävät kuihtuneen.
– Kirjakerhoja perustettiin 1960-luvun lopussa ja niistä tuli valtava menestys. Kerhoidea perustui siihen, että on valittu kuukauden kirja, jonka tilaus piti peruuttaa, jollei sitä halunnut. Jos halusi, kirja saapui postissa viiden viikon kuluttua. On-line -maailmassa elämänrytmi on toinen, ihmisille ei riitä, että paketti tulee sitten joskus.
– Ostovelvoitekaan ei sopinut kaikille, vaikka se toisaalta takasi halvat hinnat. Ihmiset eivät halua kuulua klubiin, jossa on ostovelvoite – lojaalisuudet ovat murtuneet siinäkin.
Liittyykö tämä individualismin nousuun?
– Individualismia on puheessa enemmän kuin todellisuudessa. Kirjoja ilmestyy valtavasti ja monet haluavat mieluummin varman valinnan: jos muut ovat tykänneet, minäkin varmaan tykkään ja samalla haluaa osallistua keskusteluun tästä monien lukemasta kirjasta.
– Samaan tapaan toimii Finlandia-palkinnon tapainen auktorisointi. Ihmiset sanovat olevansa yksilöllisiä, mutta toimivat kuten kaikki muutkin.
Kirjoja myydään supermarkettien tarjouspöydillä ja kirjatoreilla, Akateeminen Kirjakauppa, Suomalainen kirjakauppa ja kumppanit ovat saaneet uusia kilpailijoita.
– Supermarketeissa on samanlaista tarjontaa kuin kirjakaupoissa, valikoima vain on suppeampi. Kirjatorit taas myyvät jäännöserää, edellisen sesongin poistoerää, ettei jouduttaisi makuloimaan kirjoja.
Kirjastot ovat muuttuneet moottorisaha- ja kahvakuulalainaamoiksi.
– Luin juuri, että ompelukoneitakin saa lainata. Kirjasto on minusta niin kaunis sana ja sen herättämät mielleyhtymät sellaisia, että toivoisin, että näille monitoimitaloille, aktiivisuuskeskuksille, yleislainaamoille, keksittäisiin jokin toinen nimi.
– Kirjasto on hieno asia, Suomen tärkein kulttuurilaitos. On kunnallispolitiikkaa, että saadaan määrärahoja ja tavoitetaan mahdollisimman paljon kuntalaisia, ne lumikenkienkin lainaajat.
Tulit kirja-alalle vuonna 1980. Kaipaatko jotain vanhasta ajasta?
– Hyvien kirjojen aika on aina ja koko ajan. Menetelmät ja tavat kustantaa niitä muuttuvat koko ajan.
– Se huolestuttaa, onko ihmisillä kykyä pysähtyä lukemaan? Sen varassa kirjan tulevaisuus elää. Mikä on suomen kielen arvostus ja omien kulttuurijuuriemme arvostus, historian taju?
– Yksi tuttu juuri kertoi, miten he olivat koko perhe retkellä Karjalan Kannaksella katsomassa vanhoja taistelupaikkoja. Kolmantena päivänä yliopistossa opiskeleva 20-vuotias poika sanoi: ”Faija, viittiks vähän avaa, mikä juttu toi Neuvostoliitto on?”
– Kirjojenrakastajien, kustantajien tehtävä olisi varmistaa, ettei tuollaisia kysymyksiä tule. Lukekaa!
Teksti Raila Kinnunen
Kuva Kari Kaipainen ja 123 rf
