Nelisen vuotta sitten Suomen yli pyyhki Ellen-aalto. Hän oli kaikkialla: sarjakuvina, lastenkirjoina, keskustelupiireissä ja taidenäyttelyissä, joihin hän saapui violetteina ja vaaleanpunaisina tuulenpyörteinä ja valomaalauksina. Hänen omakuviaan ja naisenkuviaan nostettiin someprofiileihin. Ole Ellen! Hän marssi esiin väkevänä poikatukkaisena 1890-lukulaisena, feministisenä julistuksena.

Hanna-Reetta Schreck kirjoitti elämäkerran, jonka nimi toistaa Ellenin sanoja: Minä maalaan kuin jumala.

Ellen Thesleff (1869–1954) oli aikakautensa kummajainen. Nainen ja taidemaalari, joka tiesi taitonsa ja kykynsä eikä katsellut sivuilleen. Itsenäinen nainen, joka ei mennyt naimisiin eikä ruvennut kenenkään muusaksi.

Hän työskenteli pitkään Italiassa ja maalasi Helene Schjerf­beckin kanssa luostarifreskojen toisintoja, hurmaantui englantilaiseen taiteilijaan, eli sisarensa Gerdan vierellä ja koki Ruoveden Muroleen kesäkodissa olevansa yhtä luonnon, veden, puiden kanssa. Hänen pensselistään, palettiveitsestään ja puupiirrosveitsestään sinkosi kuvallisia runoja ja tanssiteoksia.

Hän oli eurooppalainen aikana, jolloin Suomessa taiteen piti palvella kansaa. Mutta ei Ellenin. Kun herrat toistivat tummasävyistä kansallisromantiikkaa, hän maalasi kuultavia ja räiskyvän kirkkaita tunnelmia, impressioita. Venetsian siltoja, pinjametsiä ja tulta hehkuvia juhannuspeltoja. Puupiirroksia, joissa alastomat pelaavat palloa. Hän vei maalauksensa sinne, missä muoto hävisi ja jäljelle jäivät väri, ilo, voima ja liike. Niin hän kuvasi myös kotikaupunkiaan Helsinkiä.

Sellainen on kuvan maalaus, jonka Ellen maalasi Eteläsatamasta kohti Helsingin edustan Valkosaarta. Oli vuosi 1919 ja Ellen eli elämänsä synkkää hetkeä. Hän oli palannut maailmansodan alla Italiasta Suomeen, maahan, joka oli ajautunut sisällissotaan. Sitten kuolisi rakas Lilli-äiti, samana vuonna, kun tämä maalaus syntyi. Mutta ei murhetta tästä ja muista Ellenin Helsingin edustalla tekemistä merimaalauksista erota.

Kuvan keskellä rakennus nousee Itämeren aalloista. Purjehditaan, tuuli käy lännestä. Tämä saari on hyvien tuulten saari, jonka keskellä aalloista kohoaa rakennus kuin Santa Maria Del Fioren katedraalin kupoli keskeltä Ellenin rakasta Firenzeä.

Ellenin maalaama huvila lienee Suomen ylivoimaisesti kuvatuin pursiseuran rakennus. Tänä päivänä tämän näkymän tunnistaa jokainen, joka lähtee Helsingistä Siljalla tai Vikingillä kohti Ruotsia. Tai lautalla kohti Suomenlinnaa. Tai Kauppatorin rannasta Helsingin edustan saariristeilylle. NJK:n huvilaa ja sen takana sijaitsevaa Klippania ei meri-Helsinkiin tutustuva voi ohittaa. Molemmissa toimii ravintola.

Jokainen voi luoda rannalta tai laivansa kannelta vesivärein tai piirtämällä oman Thesleffinsä. Katon väri on muuttunut ja puut kasvaneet, veneet moottoroituja, mutta tunnelma on sama. Samalla voi knoppailla, että juuri tämän pursiseuran lipun pohjalta kehitettiin 1918 Suomen siniristilippu.

.