Kirjailija Anna-Leena Härkösen uusi kolumnikokoelma Olis niin kiva (Otava 2021) pitää sisällään 31 kolumnia, joiden aiheet liikkuvat koronasta poplaulaja Madonnaan. Kaikki tekstit on julkaistu Apu-lehdessä jo aiemmin, mutta Härkönen on pidentänyt niitä kirjaa varten. Kolumnien kirjoittamisessa tiivistäminen on vaikeaa, kirjailija myöntää, sillä usein aiheista alkaa tulvia tekstiä.
– Vielä ei ole käynyt kertaakaan niin, että kolumnin määräaikaa edeltävänä päivänä en olisi tiennyt, mistä kirjoitan. Kerään ideoita varastoon. Ajankohtaisen aiheeni pitää olla sellainen, josta olen ärtynyt tai huolestunut, jotta se herättää ajatuksia, Härkönen sanoo.
Teostensa taitavasti kirjoitetuista vuoropuheluista tunnettu kirjailija sanoo tarkkailleensa ihmisiä pikkutytöstä alkaen, painaneensa aikuisten keskustelunaiheita sohvan takaa mieleen.
– Olen aina ollut kiinnostunut varsinkin siitä, miten asiat sanotaan. Dialogi on aina ollut minulle helppoa ja tärkeää. Teen jatkuvasti muistiinpanoja kuulemistani ja keksimistäni ilmaisuista.
Kirjailijan ystävät tietävätkin, että heidän osuvat sutkautuksensa saattavat päätyä Härkösen kirjoihin – mutta ikävistä asioista hän ei koskaan kirjoita niin, että joku muu voisi tunnistaa henkilön. Kolumnikokoelmasta päätellen Härkönen myös tuntee suuren määrän kiinnostavia ihmisiä.
– Minulla on monenikäisiä, hirveän persoonallisia ystäviä. Arvostan huumorintajuisia ihmisiä: he voivat olla melkein mitä tahansa muuta, kunhan saavat minut nauramaan. Vaikka elän, työskentelen ja matkustan yksin, olen silti sosiaalinen ihminen ja puhun jonkun ystävän kanssa puhelimessa päivittäin.
"Ihmisistä pitää osata päästää irti"
Härkösen seuraava, keväällä ilmestyvä romaani Rikospaikka (Otava) kertoo kolmen naisen ystävyydestä ja siihen liittyvistä jännitteistä. Kirjailija sanoo valinneensa uuden aiheen lähinnä siksi, ettei ole ystävyydestä aiemmin kirjoittanut. Kirjassa pohditaan sitäkin, miten tavallisesta ihmisestä voi tulla rikollinen.
Kolumnikokoelmassaan Härkönen toteaa, että ihmissuhteissa ”kukaan ei ole kenellekään mitään velkaa”. Tämä pätee myös ystävyyteen.
– Ihmisistä pitää osata päästää irti. Vaikka jonkun olisi tuntenut vauvasta asti, mutta kanssakäyminen ei toimi, on parempi päästää irti. Ei mikään ole ikuista eikä kukaan ole velkaa kenellekään, kirjailija sanoo.
Ystävyydelle vahingollista voi joskus olla menestyskin. Tämän Anna-Leena Härkönen koki julkaistessaan esikoisromaaninsa Häräntappoase (1984) vain 18-vuotiaana.
– Koin aivan musertavaa kateutta joiltain vanhoilta ystäviltäni, se oli järkyttävää. En tahtonut millään hyväksyä, etteivät kaikki tahtoneet minulle pelkkää hyvää. Olen joutunut maksamaan paljon siitä, että olen saanut toteuttaa unelmiani, näyttelijänäkin tunnettu kirjailija sanoo.
"Päätin, että kirjoitan mitä haluan"
Kirjoissaan usein tabuaiheista – esimerkiksi itsemurhasta, lapsettomuudesta ja seksuaalisesta haluttomuudesta – kirjoittanut Härkönen pohtii uudessa kolumnikokoelmassaan, mitä nykyaikana kirjailija enää uskaltaa sanoa. Mikä on esimerkiksi poliittisesti korrektia tai uuspuritaanisen nuorison hyväksymää?
– Melkein joka päivä huomaan istuvani uuden romaanin ääressä miettimässä, voiko näin sanoa. Päätin, että kirjoitan mitä haluan, muuten en voi tehdä tätä työtä. En ole sisäsiisti, en kestä hurskastelua tai tekopyhyyttä. En nyt mitä tahansa kirjoihini laittaisi, mutta ainahan joku suuttuu jostain.
Yksi tällainen tulenarka asia on teini-ikäinen, ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg, jota Härkösen uudessa romaanissa kutsutaan ”rasittavaksi pallopääksi”.
–Se on minusta herkullinen repliikki, ja ihmisillä saa olla kaikenlaisia tunteita. Ei sekään tyttö ole koskematon. Nykyajassa vallitsee aivan älyttömän monesta asiasta yksimielisyys, mitä mieltä niistä pitäisi olla, Anna-Leena Härkönen pohtii.
