Ella Junnilan heinäkuinen korkeushypyn SE-tulos 195 liikutti äiti Ringa Ropon kyyneliin.

Junnilan MM-Dohaan valmistautumista on haitannut nilkan nivelsidevamma. Kisavire ja nilkan kestokyky ovat arvoitus, mutta 20-vuotiaan parhaat suoritukset ovat vielä edessä – ja maailman kärki on optimisuorituksella kosketusetäisyydellä jo nyt.

Itsevarmassa, mutta välittömässä Junnilassa näkee väistämättä paljon Ropoa – myös ulkoisesti. Toisen polven nuoren urheilijan osa ei aina ole helppo, mutta Junnila sanoo olevansa sinut asian kanssa. Esillä hän haluaa silti olla vain omana itsenään.

Lue myös: Orjatyö ongelma Qatarissa – Amnesty: Urheiluliitot eivät painosta MM-kisojen isäntää tarpeeksi

– Olen äitini tytär ja onnellinen siitä, mutta olen myös ihan vain minä: korkeushyppääjä Ella Junnila. Kotoa olen saanut aina tukea ja neuvoja pyytäessäni, mutta periaate on ollut se, että itse tekemällä oppii parhaiten, Junnila sanoo.

Junnila on saanut totutella huomioon tulosten parannuttua, mutta Jyväskylässä hän viettää ”ihan tavallista elämää” valmentaja-poikaystävänsä Mikko Rummukaisen kanssa.

– Tykkään kokkaamisesta, varsinkin leipomisesta, ja parvekkeella meillä on pienoispuutarha. Luen myös paljon, ikisuosikkini on Lucy M. Montgomery.

Junnila on kertonut ihmisoikeuksien ja naisten aseman olevan hänelle tärkeitä asioita, ja siksi Qatar ei ole hänelle mieluisin paikka debytoida aikuisten MM-kisoissa.

Kestävyysjuoksu kuuluu Suomen Urheiluliiton painopistelajeihin, mutta kun katsotaan kansainvälistä potentiaalia, sen voi pahemmin kärjistämättä sanoa olevan yhtä kuin yksi mies.

Ironian huipentaa se, että Topi Raitanen, 23, on taustaltaan MM-tason suunnistaja. Raitanen aloitti systemaattisen juoksuharjoittelun vasta täysi-ikäisenä ex-esteaktiivi Janne Ukonmaan­ahon valmennuksessa.

– Yleisurheilu on suunnistukseen verrattuna ihan sisäsiistiä hommaa. Ei tarvitse painaa kaatosateessa pitkin metsiä naama ravassa, tekemisiinsä analyyttisesti, mutta myös harvinaisen rennosti ja mutkattomasti suhtautuva Raitanen virnistää.

Myöhäisherännäisyytensä ansiosta Raitanen on ehkä säästynyt monen suomalaisen kestävyyslupauksen uraa vaikeuttaneilta ongelmilta: ylikunnolta, sairasteluilta, loukkaantumiskierteeltä, valmennuksen virheiltä ja vuosikausien turhauttavalta paikallaan junnaamiselta.

MM-esteillä jylläävät kaikkien mantereiden parhaat voimat. Siihen kyytiin Raitanen ei ehdi, mutta nimi kannattaa laittaa mieleen jo ensi vuoden EM-kisoja varten. Siellä mitali tai jopa Jukka Keskisalon vuoden 2006 tempun toisto eli 3 000 metrin esteiden kulta ei olisi ihme.

Keihäs on Suomessa yhä laji, jonka arvokisafinaali kerää tv-ruutujen ääreen miljoonayleisön. MM-kisoihin lähdetään silti hyvin erilaisin eväin kuin takavuosina.

Naisilla ei ole edustusta lainkaan, ja miehissä suurimmat toiveet painavat konkari Antti Ruuskasen harteilla. Velmun savolaiskuoren alla on kova ja kokenut kilpailija, mutta aiemmat tekniikka- ja terveysmurheet sekä jatkuvasti kiristynyt kansainvälinen kilpailu saattavat pakottaa Ruuskasen, 35, heittämään tosissaan jo finaaliin päästäkseen.

Viiden vuoden vammakierteen jälkeen kisapaikan saanut Lassi Etelätalo ja pahasta olkapääriesasta kärsivä nuori Oliver Helander ovat Dohassa haastajan roolissa.

Yhden kisan tuloksia olennaisempia ovat pidemmän aikavälin ongelmat. Lajin suosio on vähentynyt nuorten keskuudessa, hyppy junioreista aikuistasolle on monen heittäjän fysiikalle liian kova paikka. Sitä paitsi suomalainen keihäsväki ei ole täysin pysynyt mukana lajin kansainvälisessä kehityksessä ja kilpailussa.