Julkaistu 3.4. ja päivitetty 3.5.2023

Kari Isola lähti tansseihin Siikajoen Nuorisoseuran talolle joskus 1980-luvun alussa. Kun valssi lähti soimaan, nuori mies katseli ympärilleen. Ketähän tälle pelille lähtisi hakemaan? Kaveri vaimoineen osoitti kivan näköistä nuorta naista: ”Hae tuota! On hyvä tanssimaan, pärjännyt tanssikilpailuissakin!”

Kari teki työtä käskettyä. Siitä alkoi jo yli 40 vuotta kestänyt matka Päivin kanssa.

– Heti tuntui siltä kuin olisimme tunteneet koko ikämme. Juttu luisti niin vaivattomasti niiden kahden valssin aikana, Päivi, 64, nauraa.

Kari, 66, nyökyttelee. Molemmista säteilee lämpöä ja huumorintajua. Kun Päivi hymyilee silmät sikkaralla, on itsekin pakko hymyillä.

Pari avioitui vuonna 1984. Kari työskenteli mielenterveyshoitajana ja Päivi leikkikoulun opettajana. Perheen esikoinen Hanna syntyi vuonna 1986, Reeta 1988 ja Ella 1999.

Päivin ja Karin koti on Raahessa, mutta he ovat lähes aina tien päällä.

– Vain alkuvuodesta on hiljaista, silloin voimme oleskella yhdessä paikassa pitempään. Tänä vuonna ehdimme viettää tavallista enemmän aikaa lastemme luona, Päivi kertoo.

Parin tyttäret asuvat ympäri Suomea: Hanna Sodankylässä, Reeta Muuramessa ja Ella Espoossa. Lastenlapsia on syntynyt viisi.

Tien päällä oleminen tarkoittaa parille sitä, että Suomen ainoa pellepariskunta kiirehtii pikkubussilla paikkakunnalta toiselle.

– Aloitimme yhteiset esiintymiset jo pian tutustumisemme jälkeen. Meillä lastentarhaopettajilla oli Väkkärä-teatteri, johon tarvittiin apumiestä. Kari tuli auttamaan, Päivi muistelee.

Pariskunta kehitteli sittemmin monenlaista ohjelmaa lapsille ja perheille: vauvamuskaria, perhejumppaa, isä-lapsileirejä ja niin edelleen.

– Keväällä 2001 meitä pyydettiin esittämään lastenohjelmaa Pattijoen pitäjäpäiville elokuussa. Halusimme kehittää sinne sellaiset hahmot, joita voisimme hyödyntää jatkossakin. Keksimme pellet!

Näin syntyivät Nelli ja Niilo, oranssi- ja vihreähiuksiset pellet. Nimet keksittiin koko perheen voimin. Lastenkin on helppo sanoa ne.

– Pitäjäpäivillä paikallinen kauppias pyysi meitä esiintymään kaupan 1-vuotissynttäreille. Sitten meidät tilattiin toiseen kauppaan. Kun sana kiersi, pyyntöjä tuli lisää, Kari kertoo.

– Sanoin Karille pitäjäpäivillä, että jonakin päivänä teemme tätä työksemme. Kun jokin asia on sanottu ääneen, sitä kohti lähtee alitajuisesti menemään. Ottaa kiinni asioista, jotka vievät tavoitetta kohti aivan huomaamattomasti, vaikka ei olisi aavistustakaan, miten se tavoite toimisi käytännössä, Päivi sanoo.

Kolmen vuoden kuluttua Päivistä ja Karista tuli kokoaikaisia pellejä. Kari myöntää, että hän oli alussa epävarmempi kuin Päivi. Hänellä oli vakituinen virka mielenterveystoimistossa, josta hän otti ensin palkatonta virkavapaata. Päivi jätti työnsä ja haki yrittäjän starttirahaa.

Pariskunta myöntää, etteivät he aluksi ymmärtäneet oikein mitään yrittäjyydestä. Siksi he osallistuivat Jyväskylän Tiimiakatemian järjestämään yrittäjäkoulutukseen.

Viikonloppuisin pidetty koulutus sopi heille täydellisesti. Sen aikana molemmat suorittivat yrittäjän perus- ja erikoisammattitutkinnon sekä tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnon.

– Sen jälkeen perustimme virallisesti Huvireppu Ay -yrityksen. Se Ay tarkoittaa aina yhdessä, Kari nauraa.

Aluksi esiintymiskeikat olivat lähialueella, ja pari kiersi paljon kaupoissa. Vähitellen Nelliä ja Niiloa alettiin pyytää päiväkotien, seurakuntien ja yhdistysten tilaisuuksiin.

– Hankimme ensin äänentoistolaitteet ja vähitellen muuta rekvisiittaa. Keksimme myös kiertävän pellepuiston. Meillä on kymmenen pellehahmoa, jotka kulkevat mukana peräkärryllä. Niiden ympärille järjestämme toiminnallisia puuhapisteitä, Päivi kertoo.

Heillä on myös kuusi oikean ponin kokoista ratasponia, joissa on satula ja pyörät alla. Lapset ovat ihastuneet niihin kovin.

Pandemia vaikutti väistämättä myös pelleparin työhön. Keväälle ja kesälle 2020 oli myyty runsaasti esityksiä, mutta sitten peruutuspyyntöjä alkoi virrata sähköpostiin.

– Kalenteri tyhjeni. Hetken olimme ymmällämme. Sitten tajusimme, että tämä on koko yhteiskunnan juttu, ei pelkästään meidän.

Yrittäjäpari päätti luottaa siihen, että yhteiskunta pitää heistä huolen. He selvittivät tarkkaan, mitä tukia oli mahdollista hakea. Yritys sai kulttuuriapurahaa, kustannustukea ja kehittämisavustusta eri tahoilta.

– Aloimme myös kehitellä uusia ideoita. Tyttäret neuvoivat tekemään ohjelmia nettiin. Saimme myydyksi päiväkoteihin ohjelmaa syyskaudeksi ja jouluksi.

Seuraavana keväänä esiintymispyyntöjä alkoi tulla taas enemmän – kunnes ne taas peruttiin. Syksyllä 2021 päästiin vihdoin työn makuun, ja sen jälkeen on tilanne palannut normaaliksi.

– Meiltä ei loppunut usko tulevaisuuteen oikeastaan kertaakaan. Ehkä jopa lähennyimme toistemme kanssa vielä enemmän. Siivoilimme kotona ja teimme kaikenlaisia rästihommia. Syksyllä 2020 poimimme valtavasti puolukoita myyntiin, Kari kertoo.

Pariskunnalla on selkeä työnjako. Päivi sanoo, että se syntyi melko lailla itsestään.

– Päivi suunnittelee ja minä teen, Kari nauraa.

Päivi vastaa puheluihin sekä hoitaa markkinoinnin ja aikataulut. Kari huolehtii raha-asioista.

– Minä järjestelen tavarat ennen keikalle lähtöä, mutta Kari hoitaa auton ja peräkärryn pakkaamisen, varaa hotellihuoneet ja hoitaa yleensäkin käytännön asiat, Päivi kertoo.

Kotona Kari hoitaa esimerkiksi ruoanlaiton ja pyykinpesun.

– Päivi ei osaa päättää. Jos hän alkaa miettiä, mitä tekisimme ruoaksi, niin sen miettimisen aikana minä saan jo ruoan valmiiksi, Kari sanoo ja iskee silmää.

Päivi myöntää väitteen todeksi.

– Jos saan päättää tunteella esimerkiksi perheen isoja asioita, päätös syntyy hyvinkin nopeasti. Mutta jos menen ravintolaan ja pitää päättää mitä syödä, se onkin vaikeaa.

– Työmatkoilla istumme iltaisin hotellihuoneessa. Juomme kahvit, käymme läpi esiintymistä ja suunnittelemme seuraavaa päivää, Kari kertoo.

Päivi sanoo, että onneksi heitä on kaksi.

– Olisi surkeaa mennä yksin hotellihuoneeseen miettimään päivän kulkua.

Pariskunta on oppinut, että yrittäjyys kantaa. Vaikka alkuvuodesta ei ole juuri esiintymisiä, niin toukokuussa niitä on jo lähes joka päivä, kesästä puhumattakaan.

– Olemme oppineet luottamaan siihen, että aina jossakin vaiheessa töitä tulee aivan riittämiin, Päivi sanoo.

Varsinkin yrityksen alkuaikoina häntä mietitytti, menikö esitys hyvin.

– Olen selättänyt tuon niin, että kysyn asiaa suoraan tilaajalta esityksen jälkeen. Kuuntelen tarkasti hänen ensireaktiotaan: millä sanoilla ja millä äänenpainolla hän vastaa? Mielestäni kuulen jo ensimmäisestä lauseesta, onko hän oikeasti tyytyväinen vai haluaako vain olla kohtelias.

Pariskunta sanoo, että lapset ovat vaativa, mutta hyvä yleisö. Kun he menevät päiväkotiin sadan lapsen eteen, he luottavat siihen, että saavat yleisön mukaan.

– Lapset sanovat suoraan ja reagoivat heti. Aikuisista ei tiedä tarkoin, mitä he ajattelevat, Päivi sanoo.

Aikuiskatsojat saattavat olla omissaan ajatuksissaan ja näyttää siksi totisilta. llmeettömyys ei välttämättä tarkoita, että esitys olisi huono.

– Mutta on ihanaa nähdä hymyileviä kasvoja, ja etsimme niitä aina yleisöstä, Päivi kertoo.

Nelli ja Niilo tietävät muutaman jutun, jotka naurattavat lapsiyleisöä aina. Esimerkiksi Niilolla jää aina tuoli käteen, vaikka hän vie sen huoneen toiselle puolelle ja sanoo sille: ”Paikka!”. Taas se tuoli on kädessä, kun hän lähtee liikkeelle. Ja lapsilla on hauskaa.

Päivin mielestä on hienoa saada lapset nauramaan, mutta myös saada heidät kuuntelemaan aivan hiljaa. Jos Nelli ja Niilo puhuvat hiljaisella äänellä, lapset kuuntelevat aivan vaiti.

– Joskus kesken esityksen saattaa tulla niin hyviä vinkkejä, että itseäni alkaa naurattaa. Kun joku lapsi sanoo jotakin, nappaan siitä kiinni ja lähden viemään eteenpäin. Päivi saattaa katsoa silmät pyöreinä, että eihän tuo kuulu tähän esitykseen, Kari nauraa.

Päivi ja Kari sanovat yhdestä suusta, että yrittäjäksi ryhtyminen on vaikuttanut heidän elämäänsä myönteisesti.

– Olemme tulleet taloudellisestikin ehkä jopa paremmin toimeen kuin ennen. Pystymme itse päättämään työhön liittyvät asiat. Perheellekin on jäänyt enemmän aikaa.

Kun parin lapset olivat pieniä, nämä yöpyivät välillä ystäväperheiden luona vanhempiensa työreissujen aikana. Myöhemmin tyttäret kulkivat usein mukana ja avustivat esimerkiksi pellepuistossa. Nykyisin lastenlapset ovat innolla mukana aina, kun pääsevät pelleilemään.

– Syksyllä Sodankylässä olivat mukana kaikki lastenlapset. He muun muassa pyörittivät Onnenpyörää. Kun lastenlapset tulevat meille, he odottavat innokkaasti, että pääsevät pukeutumaan Nelliksi ja Niiloksi, isovanhemmat kertovat.

Kuinka kauan pellet aikovat kiertää Suomea?

– Lopettaminen ei ole käynyt mielessä. Markkinoimme ja kehittelemme koko ajan jotakin uutta! On hienoa, että mieleen tulee jatkuvasti uusia juttuja, Päivi sanoo.

Parilta kysellään usein, miten he jaksavat olla aina yhdessä. Päivin mukaan he pyrkivät vaalimaan suhdettaan. Toisen arvostaminen ja kunnioittaminen on tärkeää.

– Olemme toistemme tuki ja turva. Jos joskus tulee erimielisyyttä, niin noudatamme vanhaa hyvää ohjetta: älä anna auringon laskea vihasi yli. Aina yötä vasten sovitaan. Ja kun asiat sovitaan, niitä ei enää muista. Olemme mielestämme onnellinen pari. Voitko Kari yhtyä tähän?

– Kyllä voin, täydellä sydämellä, puoliso vastaa.