Iso ääni, iso nauru ja iso tukka. Sellaisena Reidar Palmgren muistaa Satu Silvon, kun tämä ilmestyi Olavinlinnassa esitettävän Yhdestoista hetki -pääsiäispassion lukuharjoituksiin Hotelli Helkaan Helsingissä 2008. Perillä Savonlinnassa he huomasivat aika pian, että heillä synkkasi. Piti miettiä, mitä se tarkoitti.

– Oliko tunteeni rakastumista vai tarvetta tuntea rakastumista? Mitä oli tapahtumassa? Kun kaksi ventovierasta ihmistä kohtaa toisensa, siihen sisältyy aina riski, Satu pohtii.

Reidar sanoo, että maailma on täynnä ihmisiä, jotka voisivat olla merkittäviä. Mutta ovatko he juuri oikeassa vaiheessa kohtaamaan toisensa? Kaksi ihmistä on kuin kaksi hammaspyörää: osuvatko niiden rattaat yhteen oikealla hetkellä niin, että ne pyöräyttävät toisiaan.

– Olemme molemmat onnekkaita, kun meille kävi niin. Sopii olla kiitollinen, että kävi niin hyvä säkä, että kohtasin Sadun, Reidar sanoo.

Kipinä oli sytytetty, kun pääsiäispassio oli esitetty. Keväästä 2009 asti Satu ja Reidar ovat olleet pari ja syksystä 2010 asti kihlapari.

Satu oli heidän kohdatessaan 47-vuotias, Reidar 43. Kumpikin oli ollut parisuhteissa, ehtinyt rakastua ja pettyä. Kummallakin oli lapsia. Kumpikin mietti, uskaltaako lähteä uuteen suhteeseen.

Satu muistaa Reidarin kysyneen: ”Ethän sä vain särje mun sydäntä?”

– Kyllä minuakin pelotti. Oli niin paljon tunnetta ja rakkautta, ja usein siihen sekoittuu menneisyyksien kipuja, kuten menettämisen pelkoa ja huonommuuden ja ulkopuolisuuden tunteita, Satu kertoo.

Satu sanoo, että Reidar tunnistaa herkästi hänen tuntemuksensa ja on osannut pyytää häntä sanoittamaan ne. Reidar puolestaan kertoo, että kun möröt valtasivat Sadun mielen ennen koko päiväksi, ne poistuvat nyt jo muutamassa tunnissa. Satu kuvaa parin suhdetta turvalliseksi tilaksi, ja se on tärkeää.

– Elän vaiheessa, jossa minun ei enää tarvitse olla aina oikeassa eikä taistella oman tilani ja ajatusteni puolesta, Satu sanoo.

– Välilämme ei ole valtataistelua. Se että voittaa jonkun asian, ei tee ihmisestä merkittävämpää tai isompaa. Rakkaus ei ole ehdollista sille, kuinka samaa mieltä olemme, vaikka olemmekin useimmista asioista samaa mieltä, Reidar lisää.

Kaksi luovaa ihmistä harrastaa keskenään punchline-huumoria, joka leikittelee sanojen kohtuuttomuudella ja järjettömyydellä. Sekin on mahdollista juuri siksi, että suhteessa on turvallista.

– Kumpikaan ei menetä ihmisyyttään eikä tule mitätöimisen tai vähättelyn tunnetta, vaikka sanommekin reippaasti. Meillä sanotaan kaikki ääneen, Satu kertoo ja lisää, että Reidar oli heidän kohdatessaan sarkastisempi ihminen kuin hän on nyt.

– Minusta on tullut lempeämpi kaikin puolin, Reidar tunnustaa.

Haastattelu tehtiin Sadun ja Reidarin kanssa ennen kasvisravintola Silvopleen konkurssiuutisia. Vaikka hän oli jo toukokuussa 2022 myynyt 90 prosenttia perustamastaan ja pyörittämästään ravintolasta Food Camp Finlandille, ravintola oli yhä hänen sydämenasiansa.

Sadun arkea 23 vuotta määrittänyt Ravintola Silvoplee ajautui konkurssiin tammikuussa. Siihen asti ravintola oli parin päivittäinen tukikohta: siellä tavattiin neljän, puoli viiden aikoihin ja syötiin yhdessä.

– Kiitos tämän muutoksen, harrastamme nyt syömistä muualla ja teemme ruokaa kotona, Satu toteaa konkurssin jälkeen sarkastiseen äänensävyyn.

Satu kertoo, että yritti kaikkensa pelastaakseen Silvopleen, jotta elämäntyö ei menisi hukkaan, mutta se ei enää auttanut.

– Surulle ja menetykselle on nyt annettava aikaa, Satu sanoo.

Konkurssista huolimatta Satu ja Reidar haluavat vastoinkäymisten sijaan puhua asenteesta elämään.

– Elämän vaikeudet voivat olla hyödyksi, jos niistä oppii jotain, Satu toteaa.

Joskus hän käyttää viisitoista minuuttia kirjoittaakseen ikävän kokemuksen paperille ja miettii, mitä voisi oppia siitä. Näin ei jää turhaan jauhamaan sitä vaan pystyy jättämään sen kunnialla taakseen.

– Pyrin elämässäni siihen, että haittaavia tunteita on mahdollisimman vähän, sanoo Satu, jolle ravinnolla, liikkumisella ja joogalla on iso merkitys.

Reidar taas haluaa ajatella, että jos hänellä on ammatillisesti työläitä kausia, ei työtä ole tarkoitettukaan vaivattomaksi.

– Jos tämä olisi helppoa, kaikkihan tätä tekisivät. Ja kuka täältä haluaisi arvettomana lähteä?

Reidar uskoo vastoinkäymisten lisäävän empatian kykyä, mikä on tärkeää.

– Olen vakuuttunut siitä, että ihmisen on elämässään hyvä kokea yhtä sun toista. Olisi tietysti kiva, että menisi aina hyvin, mutta tiedän, että vastoinkäymisiä tulee.

Satu rakastaa aamun energiaa, joka liittyy kaikkeen olemassaoloon. Kesällä hän menee puutarhaan katsomaan luonnon heräämistä päivään. Talvella hän menee ulos laittamaan linnuille ruoat.

Yhteinen aamiainen on tärkeä rutiini. Siihen kuuluu puuro, Sadulla marjojen ja Reidarilla voisilmän kera. Satu tekee tuorepuristettua mehua oman pihan omenoista. Puutarhasta saadaan myös yrttejä, viinirypäleitä, tomaatteja ja luumuja.

– Aamupalat liittyvät ravitsemukselliseen matkaani, jossa et ole pistänyt hanttiin. Olet myös ruvennut tekemään mehuja ja smoothieita, Satu sanoo.

– Silloin, kun ne eivät vaadi kohtuutonta opiskelua, Reidar kuittaa.

Aamiaisen jälkeen on vuorossa uudempi rutiini, kun Reidar lähtee työhuoneelle, jonka pari hankki reilu vuosi sitten. Sitä ennen hän saattoi kirjoittaa kodin ulkopuolella kahviloissa, mutta uusimman romaaninsa hän kirjoitti keittiönpöydän ääressä.

– Elämäni ensimmäistä kertaa minulla on kirjailijan työpaikka kodin ulkopuolella. Se tekee hyvää. Kaikki kodin virikkeet eivät ole vieressä, ja kun työhuoneen ovi sulkeutuu, työ jää sinne, Reidar kertoo.

Satu sanoo, ettei hän viihdy yleensä itsekseen ja nyt hän onkin se, joka jää kotiin. Hän valmistelee luentoja ja joogaa. Silloin kun hänellä on teatterityö, hän lähtee harjoituksiin.

Satu on heistä puuhakkaampi. Hän rentoutuu tekemällä, Reidar olemalla tekemättä mitään. Reidar kertoo, että hän haluaa iltaisin laiskotella, katsoa televisiota ja lukea. Hyvällä säällä he käyvät kävelemässä, ja heillä on sähköpyörät. Reidar pyöräilee ympäri vuoden, jos ei ole lunta.

Kumpikin kulkee mielellään metsässä, ja Satu menee vielä syvemmälle kuin Reidar.

– Satu on kasvanut metsän reunalla, minä olen kaupunkilaispoika. Tykkään reuna-alueista, joilla sivistynyt, rakennettu kaupunkilaismiljöö muuttuu luonnon vallassa olevaksi, Reidar kuvaa.

Pariskunta myös työskentelee yhdessä aina tilaisuuden tullen. Helmikuussa helsinkiläisessä Musiikkiteatteri Kapsäkissä saa ensi-iltansa Sadun 60-vuotisjuhlaesitys Näkymätön nainen. Satu esittää sen yhdessä säveltäjien ja muusikkojen Maija Ruuskasen ja Veera Railion kanssa, ja näytelmää on tarkoitus viedä myös muualle Suomeen. Reidar ja Pasi Lampela ovat kirjoittaneet yhdessä tekstin.

Satu ja Reidar korostavat, että yhteiskunnan laitapuolella elävä Näkymätön nainen ei kerro Sadusta. Siihen sisältyy tarinoita, joita Satu, Reidar ja Pasi Lampela ovat kertoneet.

Intohimo. – Teatteri on suuri rakkauteni, varsinkin, kun olen joutunut monesti luopumaan teatteritöistä yrittäjyyden takia. Mutta nyt on uusi aika, Satu sanoo.

Reidarille kaikki taiteet ovat tärkeitä ja rakkaita.

– Kun aloitin ammatissani, oli tärkeintä mitä saan itse, miten taide selkeyttää ajatteluani ja millaisia vastauksia saan siitä elämäni kysymyksiin. Hiljalleen on tullut tärkeämmäksi se, miten pääsen vaikuttamaan maailmaan ja tekemään sitä paremmaksi.

Ympäristöasiat ovat molempien intohimon kohde. Myös sodat ja pandemiat ovat alisteisia ympäristölle, koska se koskee koko planeettaa.

– Pandemia jää pieneksi merkinnäksi aikakirjoihin, jos sössimme maailman pelastamisen, Reidar sanoo.

Satua ärsyttää, että esimerkiksi Elokapinaa ja nuorta ympäristöaktivistia Greta Thunbergia pilkataan ja vähätellään.

– Me olemme hengissä vähän aikaa, mutta tulevat sukupolvet joutuvat kantamaan kaiken. Meidän pitää tehdä kaikki, mitä pystymme.

Jokapäiväisistä valinnoista olennainen on kasvisruoka, ja Sadulla on ollut kuumakompostori jo 40 vuotta. Reidar kertoo, ettei hän ole lentänyt neljään, viiteen vuoteen.

Ehdottomuus on hankala asia: vaikka yksilö haluaisi salamana muuttaa kaiken, se ei onnistu käytännössä.

– Meillä on työpaikkoja, laskuja ja asuntolainoja. Ei voi noin vain hypätä sivuun ja ruveta luomuviljelijäksi. On myös elettävä esimerkiksi sen ristiriidan kanssa, että juo toisella puolella maailmaa tuotettua kahvia ja käyttää älypuhelinta, Reidar kuvaa.

Satu on yrittäjä ja Reidar freelancer. Molempien tulot ovat epäsäännöllisiä. Siksi yksi molempien unelma liittyy vakauteen.

– Odotan rauhaa, hiljaisuutta ja lempeitä elämänvaiheita, Reidar kuvailee.

Satu taas haaveilee siitä, että tulisi toimeen niin, että voisi asua talven yli lämpimässä maassa.

– Haluaisin sellaisen ajan, ettei jatkuvasti tarvitsisi miettiä sitä, miten selviydyn seuraavaan vuoteen.

Sadulla on yksi ajatusleikki.

– Minulla olisi iso kartanotila. Siellä olisi hyvinvointiretriittejä, joogaa, elävää ravintoa ja iloista yhdessäoloa. Siellä olisi kissoja, koiria, kanoja ja lampaita, Satu kertoo nauraen.

Reidar katsoo puolisoaan lempeästi.

– Sadun suuri unelma on ollut aina, että hän saa kestitä ihmisiä ja kantaa hyvää ruokaa pöytään.

Kartanohaaveeseen liittyy myös yhteisöllisyys, joka puhuttelee molempia. Se koskee ihmiskuntaa.

– Että olisi vähemmän vastakkain olemista ja enemmän myötäsukaisuutta, Reidar kiteyttää.