Näyttelijä Mikko Parikka tuli tutuksi Salatut elämät -sarjasta. Siellä hän tapasi myös tulevan vaimonsa Saran, jonka kanssa he ovat nyt yksi Suomen suosituimmista vaikuttajapariskunnista.

Olen ollut niin kauan pois sinkkugeimistä, että en tiedä, olenko enää oikea henkilö antamaan neuvoja. Olen jo unohtanut, millaista on olla sinkku! En ehkä voi mennä Tinderiinkään pelkästään tutkimusmielessä.

Aika vähän minulta kysytään neuvoja rakkausasioihin, sillä jokainen parisuhde ja tilanne on niin yksilöllinen. Ei ole ­olemassa suunnitelmaa tai karttaa, miten kaikki onnistuu. Yleisesti ottaen kannattaa olla oma itsensä. Jos lähtee esittämään jotain muuta kuin on, se menee sata­varmasti mönkään. Jos on oma itsensä ja puhuu tunteistaan, sitten se onnistuu jos on onnistuakseen. Näin uskon.

Se aiheutti kieltämättä vähän hämmennystä. Serkkunikin laittoi viestiä, että mitä, oletteko te eronneet. Vastasin, että ei olla, lue se teksti kunnolla!

Olen katsonut paljon sarjan jenkki- ja aussiversioita ja olin ihan fiiliksissä, kun minua pyydettiin mukaan. Tämä on yksi harvoista realitysarjoista, joita olen katsonut. Olen iloinen myös siitä, että Bachelor on turvallinen hyvän tuulen formaatti – nykyään kun on niin monenlaista tv-viihdettä. Bachelorissa ei haeta mitään skandaaleja, vaan se on kuin aikuisten satu. Lisäksi sarjan tilastot ovat aika hyviä, monessa maassa ihmiset todella löytävät ohjelmasta rakkauden.

Pareja on syntynyt paljon, mutta valitettavasti ei ­Suomessa toistaiseksi. Toivotaan, että tällä ­kaudella onni kääntyy!

Vietimme aika paljon aikaa Salatut elämät ­-näyttelijöiden kanssa, koska näyttelimme siihen aikaan molemmat sarjassa. Olin siis paljon läsnä. Se oli taktiikkani. En tiennyt, onnistunko, mutta minulla oli varma fiilis. Päätin, että laitan tähän kaiken likoon – mitä siinä periaatteessa voi hävitä? Jos en olisi onnistunut, olisin ainakin tiennyt, että olen yrittänyt kaikkeni.

Yritän olla läsnäoleva. Muuta en voi ­lapsilleni antaa kuin oman itseni, joten yritän antaa sitä mahdollisimman paljon. Jos alkaa miettiä isän roolia tai ­millainen pitäisi olla, ei voi olla yhtään mitään.

Raskastakin on, mutta missä elämänvaiheessa ei olisi? Siitä puhutaan paljon miten lasten kanssa on raskasta, mutta oli minulla lukiossakin raskasta. Silti nautin siitäkin ajasta ihan sairaasti.

Meillä on siitä onnellinen tilanne, että lapset ovat pääsääntöisesti terveitä ja asiat hyvin. En haluaisi keskittyä raskauteen vaan kokonaisuuteen, vaikka viime keväänä meilläkin kaikki olivat vuoro­tellen kipeinä. Mutta sitten se on sitä, sekin aika menee ohi ja ei muuta kuin eteenpäin.

On totta, että olen lähtökohtaisesti aika positiivinen tyyppi, mutta on minullakin kausia, jolloin olen tosi kiukkuinen ja ajattelen asioista negatiivisesti. Silti kokonaislaatuinen ajatteluni lienee, että asiat ­järjestyvät.

Mielestäni on tärkeää olla oma itsensä sosiaalisessa mediassa. Samalla koen itselleni vieraaksi jakaa ihan koko ­elämänsä julkisesti. Tiedän, missä rajat kulkevat ja se mistä postaamme, on ­meidän omissa käsissä Saran kanssa.

Vaikka meillä on yhteensä paljon ­seuraajia, yritämme olla ajattelematta ­liikaa sen mukanaan tuomaa vastuuta. Muuten alkaa miettiä, mitä minun pitää tehdä muille. Jos alkaisin miettiä itseni brändäämistä, pääni varmaan räjähtäisi. Teen somea niin kuin itse haluan eli elän normaalia elämää omien arvojeni mukaisesti. Totta kai yhteistyöt valitsen sen mukaan, että voin seistä yrityksen tuotteiden takana.

Lisäksi meillä on sellainen linja, että lapsemme eivät näy somessa tunnistettavasti. He ovat mukana elämässämme ja somessamme muutoin.

Jokainen tekee omalla tyylillään.

Aloin itse pelata amerikkalaista jalka­palloa 16-vuotiaana ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä siihen lajiin. Menin heti syvään päähän ja pelasin sitä kymmenen vuotta. Samalla aloin seurata lajin ­parhaimmistoa eli jenkkejä.

Joka sunnuntai jo 15 vuoden ajan olen katsonut pelejä. Ne alkavat sopivasti ­kahdeksan maissa illalla, kun lapset ovat menneet nukkumaan. Wingsit uuniin ja peli pyörimään. Se on laatuaikaani ja koska kausi on niin lyhyt, koko vuotta ei tarvitse pyhittää tälle verrattuna vaikka normaaliin eurooppalaiseen jalkapalloon.

Kerro jokin salaisuutesi.

En pysty pitämään kotona pitkiä housuja, minun on pakko pitää sortseja. Heti kun pääsen kotiin, vaihdan sortsit jalkaan. Edes verkkarit eivät sovi, ei lahkeita ­ollenkaan.