On torstain alkuilta Helsingin ydinkeskustassa. Tavaratalo Sokoksen kahvilan pisin pöytä on jo varattu. Paikalla hyörii naisia, joista osa on hakemassa kahvia ja osa vasta riisuu takkia, mutta moni on jo työn touhussa. Sukkapuikot suihkivat ja kuulumisia vaihdellaan.

Pöydällä on iso kasa myssyjä, tuubisukkia, villasukkia ja hartiahuiveja kaikissa sateenkaaren väreissä. Merja Sevä kaataa vielä toisen kassillisen käsitöitä pöydälle ja naisporukka näprää niitä käsissään. 

– Ensin ihastellaan valmiit työt, sitten jatketaan niitä omia töitä, Merja naurahtaa.

Kaikissa käsitöissä on pesuohjelappu, jossa on myös tekijän tervehdys: ”Sydämellisin terveisin Merja-Mummu”. Osa käsitöistä päätyy Naistenklinikan pikkukeskosille, osa HUSin Syöpätautien klinikalle tai Lastenklinikalle. Ennen kaikkea naiset neulovat myssyjä sytostaattihoidoissa hiuksensa menettäneille, mutta Syöpäklinikalla kaipaillaan kovasti myös villasukkia ja hartiahuiveja.

Naiset neulovat myssyjä sytostaattihoidoissa hiuksensa menettäneille, mutta Syöpäklinikalla kaipaillaan kovasti myös villasukkia ja hartiahuiveja.

Kymmenkunta vuotta sitten terveydenhoitajana uransa tehnyt kempeleläinen Marja-Leena Mattila huomasi syöpäyhdistyksen lehdessä virkkausohjeen syto-myssylle. Käsityöihmisenä hän nappasi ohjeen talteen. Kun vuotta myöhemmin serkku sekä työkaveri sairastuivat syöpään, Marja-Leena virkkasi näille syto-myssyt.

– Sitten ystäväni Seija Vesterisen ystävä sairastui syöpään. Hän mietti tekevänsä ystävälleen piristyslahjaksi sukat, joten kerroin myssyistä.

Seija teki myssyn ja sai jonkin ajan kuluttua lämpimän kiitoksen ystävältään: ”Yksi huoli lähti pois”. Hämmennys oli suuri, kun pipo merkitsi saajalleen niin valtavan paljon. 

– Me olemme bloggaajia. Minun blogini on nimeltään Lankapirtti ja Seijan Punainen lanka. Seija sai idean haastaa ihmisiä neulontatalkoisiin bloginsa kautta. Tammikuussa 2010 perustimme käsityöryhmän ja aloimme porukalla neuloa syto-myssyjä, jotka kevättalvella toimitettiin Oulun Yliopistolliseen sairaalaan OYS:iin. 

Idea alkoi levitä, ja samanlaisia ryhmiä kasvoi ympäri maan. Lopulta käsityöryhmät tekivät syto-myssyjä omiin lähisairaaloihinsa neljällätoista paikkakunnalla. Helsingin ryhmä on yksi näistä alkuperäisistä. Se aloitti pienimuotoisesti vuonna 2010 ja kutoi aluksi syto-myssyjen lisäksi vauvan myssyjä ja keskospeittoja. Nyt valikoima on laajentunut ja jäsenmääräkin kasvanut. Tällä hetkellä ryhmän jäseniä on Facebookissa jo yli 300. Ryhmä löytyy sieltä nimellä SytomyssyHUS.

Helsingin keskustan ryhmä aloitti aikanaan yhteistapaamiset Kiasmassa, mutta sitten se meni remonttiin. Sokos otti neulojat vastaan ystävällisesti, mitä naiset kovasti kiittelevät. Vasemmalta oikealle: Marjatta, Merja, Riitta, Kirsti, Tarja, Sirpa, Lea ja Niina.

Työtahti on hurja. Riitta Kirjalainen on pitänyt tilastoa lahjoitetuista tuotteista. Esimerkiksi tänä vuonna toukokuusta lähtien HUS on saanut noin 1 500 tuotetta. Kutojat voivat toimittaa valmiit työt useisiin pisteisiin pääkaupunkiseudulla, mutta osa toimittaa valmiit työnsä suoraan sairaaloille, joten ne eivät ole mukana tilastossa. 

– Aina tulee isot kiitokset osastonhoitajilta. Mutta emme me kiitosta kaipaa. Tärkeintä on, että tuotteet menevät perille ja niillä on saajilleen merkitystä. Motiivina tässä on tekemisen ja antamisen ilo. Sitä paitsi näissä yhteistapaamisissa saa nauraa paljon, naiset kertovat.

Ennen kaikkea kyse on sosiaalisuudesta, sillä neuloessa tulee juteltua kaikki asiat maan ja taivaan välillä. Naiset toivovatkin, että jos Suomessa toimii vastaavanlaisia käsityöryhmiä, nämä ottaisivat yhteyttä. Uudet neulojat ovat lämpimästi tervetulleita. 

Ryhmäläiset tapaavat toisiaan torstain kahvilan lisäksi viikon aikana myös kahdessa muussa paikassa: Espoon Soukassa ja Helsingin Maunulassa. Vantaan Tikkurilassa yritetään käynnistää oma ryhmänsä. Länsi-Uudellamaalla on myös ryhmä, joka kutoo myssyjä, sukkia ja peittoja oman alueensa HUS-sairaaloille Raaseporiin, Lohjalle ja Tammisaareen.

Syto-myssyjen on oltava mukavia, pehmeitä ja ennen kaikkea riittävän syviä. Kun kovasti palelee, auttaa paljon, kun voi vetää myssyn korvien peitoksi.

– Eikä lanka saa kutittaa. Kutittavuuden voi testata niin, että hieroo lankakerää omaa kaulaansa vasten, Merja kertoo.

Naiset kutovat myssyjä myös miehille. Edesmennyt ranskalainen Jacques Cousteau oli merentutkimusdokumenteistaan kuuluisa tutkija, jonka punaisesta piposta tuli 70-luvulla lähes ikoni. ”Cousteau-pipon” hyväksyvät miehetkin.

– Miehet eivät saa ilmaista peruukkia, joten myssy on miehille yhtä tärkeä kuin naisille, Merja painottaa.

Ja kauanko sukan tai myssyn tekemiseen menee? 

– Se riippuu kutojasta ja langan paksuudesta. Perussukka tulee illassa, kun katsoo televisiota, Lea kertoo.

– Mitä enemmän kudot, sen jouhevammin sujuu, Tarja jatkaa.

– Mutta tämä ei ole nopeus- eikä taitokilpailu, vaan kaikki saavat tulla mukaan matalalla kynnyksellä, Niina Hakonen sanoo. Jos kiinnostus tämän tyyppiseen hyvän tekemiseen herää, mutta taito puuttuu, apua löytyy. Niina on opettanut lukuisia ihmisiä neulomaan ja virkkaamaan.

Sokoksella istuvan ryhmän keski-ikä on 65 vuoden vaiheilla. Nuorempien puuttumiseen on olemassa syy.

– Me olemme oppineet neulomisen jo lapsena, sillä meidän ikäluokkamme opetettiin koulussa tekemään käsitöitä, Marjatta miettii. Harva nykykoululainen osaa tänä päivänä tehdä villasukkaan kantapäätä. 

Hyvän tekemisen motiivina on lähes kaikilla se, että itse tai joku läheinen on joko sairastunut tai kuollut syöpään.

– Uskomme, että kun teet hyvää toisille, teet hyvää myös itsellesi. Sitä paitsi sairaalat ovat kylmiä, potilaat kuumeisia, huonokuntoisia ja palelevia, Riitta miettii.

Kokemusta on. Vuonna 2009 hän itse sairastui syöpään. 

– Olin hoidossa Meilahden Syöpäklinikalla. Isossa huoneessa, potilastuolissa tuli usein vilu. Kerran mietin, että olisi kiva, jos olisi joku hartiahuivi.

SytomyssyHUS-ryhmä on tänä vuonna lahjoittanut 1 500 tuotetta sairaaloihin.

Nyt niitä on, nykyään sairaalat saavat ryhmältä myös hartiahuiveja. Joskus sairaaloihin vietäviin kasseihin ilmestyy myös nukkeja sekä keskosille mustekaloja, joita kutsutaan myös turvalonkeroiksi. Vastasyntyneet hamuavat mielellään käsillään ja tarttuessaan virkattuun lonkeroon he tuntevat olonsa turvalliseksi. Lelun tärkeämpi tarkoitus on se, ettei vauva kisko letkuja ja johtoja irti, vaan näprää lonkeroiden parissa.

Uusinta uutta on tossumalli, jonka nimenä on Nessukka. Ne sopivat sekä miehille että naisille. Sairaalat toivovat myös käsineitä, sillä sytostaattihoidoissa ääreisverenkierto heikkenee. 

– Itse asiassa me teemme kaikkea päästä varpaisiin, aina vauvasta vaariin, Merja naurahtaa. 

Ei siis ole vaikea arvata, mitä ryhmä aikoo hankkia saamallaan Apu-tonnilla. Lankoja tietysti.

Apulaiset 2017

Kannusteohjelma, jolla haetaan ihmisiä, ryhmiä, hankkeita ja toimenpiteitä, jotka auttavat yhteisöään ­lisäämällä laatua sekä tuottamalla iloa ja ­hyvinvointia.

Hankkeet voi ilmoittaa ehdolle kampanjaan osoitteessa 

www.apu.fi/apulaiset

Apulaiset-raati­ valitsee kerran kuussa hankkeen, jolle lahjoitetaan Apu-tonni. Raatiin kuuluvat Katri Helena, Mikko Kuustonen, Sanna Kiiski ja Marja Aarnipuro.

Teksti Eve Hietamies, kuvat Petri Mulari