Päivitetty 7.4.– Ilmestynyt 5.3.2023

Aluksi kaikki meni hyvin. Kaisa oli päässyt suorittamaan naisten vapaaehtoista asepalvelusta ja hänestä vaikutti siltä, että naiset pärjäsivät intissä aivan yhtä hyvin kuin miehetkin.

– Ensimmäinen ajatus oli se, että täällähän on aivan tavallista, Kaisa sanoo. Hän ei esiinny tässä jutussa oikealla nimellään asian arkaluontoisuuden vuoksi.

– Palveluksen alku oli jännittävää, mutta ei ollut sellaista tunnetta, että minua olisi häiritty tai että olisin ollut muutenkaan epätasa-arvoisessa asemassa.

Hän oli pohtinut armeijaan lähtöä kauan, sillä maanpuolustus kiinnosti häntä.

– Minulla oli palveluksesta neutraali käsitys. En halunnut luoda siitä itselleni hirveän vahvoja mielikuvia etukäteen, sillä oletin, että ne ennakkoluulot, joita minulla oli, tulisivat palveluksen aikana kuitenkin romuttumaan.

Kaisa koki tietävänsä intistä tarpeeksi sitoutuakseen siihen täysin. Hän halusi haastaa itseään ja löytää itsestään uusia vahvuuksia. Ennen kaikkea hän halusi olla hyödyksi Suomen maanpuolustukselle.

Hänen tavoitteenaan oli palvella pisin mahdollinen palvelusaika, 347 vuorokautta, ja suorittaa johtajakoulutus.

Ongelmat alkoivat, kun Kaisa suoritti aliupseerikurssia. Asepalvelusta oli takana noin viisi kuukautta. Kaisa oli ryhmänsä ainoa nainen, ja hän alkoi huomata sukupuolensa nousevan esiin ryhmäläisten keskusteluissa ja käytöksessä.

Aluksi vitsit ja muiden puhe saattoivat naurattaa häntäkin, mutta pian Kaisa huomasi, että tietyt palvelustoverit olivat alkaneet vieroksua häntä sukupuolen vuoksi.

Pian Kaisalla oli hyvin vahva kokemus siitä, että naisena hän erottautui ryhmästä epäedullisesti. Ryhmän kaksi muuta jäsentä otti Kaisan silmätikuksi. He alkoivat puhutella Kaisaa ikävästi arkisissa tilanteissa.

– Aluksi se oli vielä sellaista ”peruskiusaamista”. Yksi henkilö jaksoi aina osoittaa, että ikään kuin hän ei ymmärtäisi normaalia puhettani tai että mitä ikinä sanoin, sanoin sen hänen mielestään väärin. Kysyin tältä henkilöltä kerran, miksi hän on minulle niin ilkeä, ja vastaukseksi sain, että en hänen mielestään ymmärtänyt normaalia puhetta.

Toinen ryhmän jäsen alkoi vihjailla Kaisalle seksuaalissävytteisesti.

– Meillä oli teltassa telttapuhelin, johon eräs henkilö soitti, ja eräs henkilö vastasi puhelimeen, että ”Kaisa täällä jotain sekoilee”. Toinen henkilö vastasi sitten siihen, että ”no Kaisa on varmaan munan tarpeessa”, Kaisa sanoo. Näin hän tilanteen muistaa.

Kaisa seurusteli jo inttiaikanaan nykyisen poikaystävänsä kanssa. Seksuaalissävytteisesti vihjaillut ryhmän jäsen alkoi jossain vaiheessa kommentoida myös Kaisan ja hänen poikaystävänsä välistä kanssakäymistä.

– Yksi heitto, joka ihan pahimpana jäi mieleen, oli, kun tämä kyseinen henkilö alkoi kertoa teltassa hänen ja hänen tyttöystävänsä keskinäisestä seksistä. Hän sanoi, että ”harrastin tyttöystävän kanssa lomilla seksiä, ja laitoin sille rojut torveen. Laittaako sunkin poikaystävä sulle aina rojut torveen?”. Sama tyyppi ilmaisi minulle myös haluavansa nähdä minut ilman vaatteita, Kaisa kertoo.

Monia Kaisan muistelemia tilanteita oli seuraamassa useampikin Kaisan palvelustoveri, joista kukaan ei kuitenkaan koskaan puuttunut puheeseen. Tilanteisiin ei puututtu siltikään, vaikka Kaisa sanoi, että hän toivoisi niiden päättyvän. Hän koki olevansa kiusaamisen ja häirinnän kanssa yksin.

Kaisa kertoi kokemastaan kantahenkilökunnan jäsenelle, jonka ratkaisu tilanteeseen olisi ollut asian läpikäyminen ennen viimeiseen sotaharjoitukseen lähtemistä. Kaisa kieltäytyi menettelystä, sillä hän pelkäsi palvelustovereidensa rankaisevan häntä harjoituksessa asian eteenpäin viemisestä.

– Niinhän siellä toimitaan, että jos teet jotain väärin, se varmasti kostetaan jollain tavalla. Siellä oli usein nähtävissä se ilmiö, että ei kannata avata suutaan, jos joku pystyy päättämään sen, että valvot koko yön. Loppujen lopuksi koko juttu unohdettiin, eikä sitä koskaan käsitelty, vaikka viimeisen sotaharjoituksen jälkeen palvelusta oli jäljellä vielä kolme viikkoa.

Asian käsittelemättä jättäminen herättää Kaisassa edelleen pettymyksen tunteita. Palveluksen lopuksi Kaisaa kiusannut varusmies ylennettiin kersantiksi. Kaisasta se tuntui siltä, että huonosta käyttäytymisestä sai parhaimmillaan vielä palkinnon.

Varusmiespalveluksen päätyttyä Kaisa on käsitellyt kiusaamisen jättämiä traumoja mielenterveyden ammattilaisten kanssa. Hänellä puhkesi intissä paniikkihäiriö, joka vaivaa edelleen. Hän kokee, että vasta nyt, kolmen vuoden päästä reserviin pääsystä, hän on alkanut löytää itsestään sitä, joka hän oli ennen armeijaa.

Tampereen yliopiston tutkija Minna Leinonen on tutkinut naispuolisten varusmiesten kokemaa häirintää Puolustusvoimissa. Leinosen mukaan tutkimushaastatteluissa naisten esiin nostamia teemoja olivat muun muassa ulkopuolisuuden kokemus, ulossulkeminen ryhmästä, vartalon kommentointi ja muu seksualisointi sekä miesten välinen juoruilu siitä, mitä nainen palveluksessa tekee ja kenen kanssa.

– Naisten vapaaehtoisuutta myös käytetään heitä vastaan, ja se nostaa kynnystä kertoa eteenpäin heidän kohtaamistaan epäkohdista, Leinonen kertoo.

Kaisaltakin odotettiin joustamista ja mukautumista miesten väliseen seksistiseen vitsailuun, vaikka se koski hänen henkilökohtaisia, intiimejä asioitaan. Leinonen sanoo, että päästäkseen ryhmän jäseneksi nainen voi kokea tarpeelliseksi osoittaa toiminnallaan olevansa mahdollisimman ‘’hyvä jätkä’’ ja vaimentaa samalla itsessään naisellisia piirteitä.

– Perinteinen ajatus armeijasta on, että se on miesten koulu, ja jos naisena menet sinne, niin automaattisesti rikot rajoja.

Koulutuksen yksi haastavimmista vaiheista naispuolisille varusmiehille on Leinosen mukaan johtajakoulutus, jossa kilpailullisuus korostuu. Naiset saavat johtajakoulutuksen aikana vähiten ryhmänsä tukea, jolloin myös riskit jäädä yksin ja tulla suljetuksi ryhmän ulkopuolelle kasvavat. Leinonen ajattelee, että johtajakoulutuksessa voisi pohtia enemmän, minkälaisia riskejä varusmiesten vallankäyttö vertaisia kohtaan aiheuttaa. Hän näkee yhtenä ratkaisuna ongelmaan ryhmän yhtenäisyyden korostamisen koulutuksen sisällöissä.

– Ehkä pitäisi ajatella enemmän sitä, että miten kaikki voisivat ryhmän sisällä tukea enemmän toisiaan, ja myös huomioitaisiin se, että olemme kaikki erilaisia ihmisiä. Moninaisuus ei tule pelkästään sukupuolesta, vaan on myös muita taustatekijöitä. Ryhmä pitäisi pystyä näkemään mahdollisimman yhtenäisenä yksikkönä, jotta se onnistuisi tavoitteissaan.

Leinonen näkee, että kiusaamisen ja häirinnän kitkemiseen on hyvä kiinnittää huomiota, mikäli naisten määrää palveluksessa halutaan lisätä. Koko ikäluokkaa koskevat kutsunnat ovat jo työn alla, ja Puolustusvoimat pilotoivat yhteisiä kutsuntatilaisuuksia sekä naisille että miehille syksyllä 2024. Moni miespuolinen varusmies kokee naisten vapaaehtoisen asepalveluksen edelleen epäreiluna, ja pahimmillaan vapaaehtoisuutta käytetään syynä syrjiä tai kiusata naispuolisia varusmiehiä.

Hän pitää myös tärkeänä, että naisille tarjottaisiin muitakin paikkoja käsitellä palveluksessaan kokemiaan haasteita, kuin yksittäiset esitutkinnat.

– Olisi tärkeää, ettei kielteisistä kokemuksista kertominen henkilöityisi aina yhteen ihmiseen, vaan olisi tilaa keskustella kokemuksista ja epäkohdista ihan yleisestikin.

Apu pyysi Puolustusvoimista kommenttia ja haastattelua, mutta niitä ei saatu. Sen sijaan pääesikunnan koulutuspäällikkö, eversti Kari Pietiläinen ja sosiaalipäällikkö Hannu Maijanen vastasivat kysymyksiin sähköpostitse. Avulla ei ollut mahdollisuutta esittää heille jatkokysymyksiä.

Puolustusvoimissa on Pietiläisen ja Maijasen mukaan ”nollatoleranssi” kiusaamista ja häirintää kohtaan. Naispuolisten varusmiesten sekä muiden vähemmistöjen kohtaamaa epäasiallista käytöstä pyritään ehkäisemään ennakoivilla toimilla. Niistä keskeisimpiä ovat asialliseen käyttäytymiseen sekä tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä koulutus, hyvä johtaminen ja varusmiesjohtajien koulutus.

Sitä, millaisia koulutukset ovat sisällöltään, ei sähköpostitse avattu.

Pietiläinen ja Maijanen mainitsevat myös ”ryhmäkiinteyden”, johon kiinnitetään huomiota heti palveluksen alusta lukien. Hyvä ryhmäkiinteys vähentää epäasiallista käyttäytymistä, he kirjoittavat.

Joskus kiusaaminen tai häirintä voi johtaa rikos- tai riitaprosessiin. Esimiesten velvollisuus on käsitellä tietoon tulleet kiusaamis- ja häirintätapaukset heti. Esitutkinta on aloitettava kahden vuorokauden kuluessa siitä, kun rike on viety perusyksikön kurinpitoesimiehelle. Mikäli kyseessä on vakava sotilasrikos, kurinpitoesimiehen on ilmoitettava asiasta poliisille.

Jos varusmiespalveluksen aikana epäillään seksuaaliseen tai sukupuoliseen häirintään liittyviä tekoja, ennen esitutkinnan aloittamista Puolustusvoimat konsultoi sotilasasianajajaa selvittääkseen, onko syytä epäillä seksuaalirikosta. Poliisi tutkii Puolustusvoimissa tapahtuneet seksuaalirikokset.

Seksuaaliseen häirintään liittyviä esitukintoja ei erikseen tilastoida, vaan rikosnimike on yleensä ”palvelusrikos”. Pääesikunnan oikeudellisen osaston tarkastuksessa vuodelta 2021 vapaaehtoista asepalvelusta suorittaviin naisiin kohdistui häirintätapauksia yhteensä 14.

Varusmiehistä noin neljä prosenttia on naisia. Pietiläinen ja Maijanen arvioivat, että osalla miehistä on edelleen ennakkoluuloja ja huonoja käytöstapoja naispuolisia varusmiehiä kohtaan.

Häirinnän ja kiusaamisen taustalla voi olla kohteena olevan henkilön ominaisuudet tai käytös, varusmiesjoukon huono ilmapiiri ja erilaiset käsitykset huumorista. Palveluksessa mahdollisesti oleviin ongelmiin haetaan syytä yksittäisestä henkilöstä. Suurin osa kiusaamisesta ja häirinnästä liittyy sopimattomaan ja loukkaavaan kielenkäyttöön, Pietiläinen ja Maijanen kirjoittavat.

Päivitetty 7.4.2023 – Ilmestynyt 5.3.2023