– Kolmekymmentä vuotta sitten jengiläisillä saattoi jopa olla unelmia. Tämän päivän jenginuoret ovat epätoivoisia, Appelgren sanoo.

Hänen mukaansa nuoret elävät täysillä yhtä hetkeä, myyvät huumeita ja käyttävät rahaa prostituoituihin ja kalliisiin tavaroihin, kelloihin ja kultaketjuihin – mennäkseen sitten taas kadulle. 

Viime marraskuussa Ruotsin poliisi perusti puolen vuotta kestävän Operaatio Rimfrostin, kun 15-vuotias poika oli tapettu teloitusta muistuttavalla tavalla Malmön keskustassa.

Murhan jälkeen poliisi julisti ”erityisen kansallisen tapauksen”, jonka avulla se on tehostanut toimintaansa. Samaa termiä käytettiin Drottningsgatanin terroriteon ja toissakesäisen metsäpaloaallon jälkeen.  

Operaatio Rimfrostin tarkoitus on katkaista väkivallan ja jengiytymisen kierre. Poliisin tavoitteena on vähentää ammuskelua, räjäytyksiä ja avointa huumekauppaa, ja se saa projektiinsa paljon resursseja. 

Operaatio Rimfrost syventää yhteistyötä tullin ja muiden maiden kanssa ja lisää järjestys- ja liikennepoliisien määrää. Syrjäytyneiden lähiöiden turvallisuutta parannetaan. 

Joulukuussa ja vuoden alussa poliisi on takavarikoinut aseita ja huumeita sekä pidättänyt joukon epäiltyjä. Samalla poliisiasemien turvallisuutta on parannettu. 

Tärkeä osa poliisin toimintaa on tukea niitä jengiläisiä, jotka haluavat jättää rikollisuuden. Ruotsin hallitus on kaksinkertaistanut siihen tarkoitukseen annetun määrärahan.

Esimerkiksi Järvassa Tukholmassa on käynnissä projekti, jota vetävät ja rahoittavat poliisi ja Tukholman kaupunki. 

Hallitus on lanseerannut erityisen kansallisen ohjelman jengeistä eroaville. Siinä ovat mukana poliisi, kriminaalihuolto ja sosiaalihallitus. Byrokratia vie aikaa, ehdotuksen on määrä valmistua vasta vuoden kuluttua.

Hallitus aikoo lisätä poliisien määrää kymmenellätuhannella. Kun uusi aselaki tuli viime vuonna voimaan, yli 300 ihmistä pidätettiin laittomien aseiden hallussapidosta – enemmän kuin aikaisempina vuosina.

Puolueet ovat kokoontuneet pyöreän pöydän ääreen jengirikollisuuden kitkemiseksi, mutta kunnon yhteisymmärrystä ei ole syntynyt. Hallitus tutkii mahdollisuutta nimettömiin todistajanlausuntoihin oikeudenistunnoissa.

Huhtikuun puolessavälissä Ruotsin poliisista kerrottiin Avulle, että koronavirusepidemia ei toistaiseksi ole vaikuttanut jengiväkivaltaan.

Häätouhuista Las Vegasissa ei tullut enää mitään. Carolina oli ennen matkaa lopettanut tupakanpolton, mutta alkoi vetää savukkeita solkenaan. Kaikki oli kuin sumua, ja Tukholmaan piti päästä nopeasti. Lentoyhtiö sai hoidettua paluulennon parissa päivässä.

Heti lentokentältä pariskunta matkasi suoraan sairaalaan, jossa Alejandro makasi leikkauksen jälkeen. Häneen oli osunut neljä luotia.

– Hän oli tajuissaan kaikkien letkujen keskellä ja sanoi ”hyvä äiti, että olet täällä, niin voin nukahtaa”. Luulin, että hän aikoo kuolla, ja jouduin paniikkiin, mutta hän vaipui uneen, ja häntä pidettiin nukutettuna kaksi ja puoli kuukautta. Nyt hän on halvaantunut ja viettää koko elämänsä pyörätuolissa, Carolina, 44, kertoo.

Kun pariskunta palasi Las Vegasista Ruotsiin, kotitalon pihalla loisti kukkien ja kynttilöiden meri. Ampumispaikalla talon ulko-ovella oli vielä verilammikko. 

– Surin silloin niin paljon, etten pystynyt tukemaan lapsiani kunnolla. En osannut nukkua, ja jos nukahdin, heräsin pian painajaisiin. Olin täysin halvaantunut. Tarvitsin toisten apua käytännön toimiin: nuku, syö jotakin.

Carolina kertoo käyttäneensä aikaisemmin alkoholia reippaammin, mutta lopettaneensa Alin avulla. Tämä ei juo eikä polta. Traagisten tapahtumien jälkeen Carolina pelkäsi aloittavansa uudelleen.   

– Hetkeksi se olisi helpottanut oloa, mutta pidin pintani. Pullosta ei tullut pelastajaa.

Poliisitutkinnat lopetettiin kahden ja puolen kuukauden jälkeen. Johtolankaa ei löydetty. Carolinan mukaan hänen poikansa eivät kuuluneet jengeihin.

Kun ampumisesta oli kulunut kuukauden päivät, Carolina ei vieläkään pystynyt nousemaan sängystä aamuisin. Hänellä oli kaksi vaihtoehtoa: joko hän romahtaisi lopullisesti tai tekisi jotakin elämälleen.

Hän sai kuin saikin voimaa ja alkoi puhua väkivallasta julkisesti osallistuen yleiseen keskusteluun. Hän piti esitelmiä eri tilaisuuksissa, antoi haastatteluja, tapasi poliitikkoja ja perusti yhdistyksen Fuck våldet.

– Se, että reagoin, oli pelastukseni. Nyt ihmiset oppivat tietämään, kuka Robin on. He ymmärsivät, että hän oli ihan tavallinen pikku poika, ei mikään gangsteri.

Kielteistä palautetta tulvi silti. Carolina puhuu hyväosaisista ihmisistä, joiden mielestä kaikki lähiöissä asuvat ihmiset ovat rikollisia ja vielä siirtolaisia, jotka vain ampuvat toisiaan. ”Ammutut saavat syyttää itseään.”  

– Alussa oli tosi vaikeaa kuulla näitä kommentteja. Nyt en enää välitä, koska säälin ihmisiä, jotka ajattelevat niin.

Eräänä iltana pari viikkoa ennen ampumista Carolina ja Robin istuivat yhdessä katsomassa televisiota.

– Yhtäkkiä Robin sanoi: ”Äiti, kun kuolen, voitko polttaa minut ja säilyttää minut kotona.” Sanoin, että mitä sinä puhut, minähän kuolen ensin. ”Lupaa minulle, että voin olla kanssasi aina.” Ja minä lupasin, Carolina muistelee.

Hän antoi tuhkata Robinin ja piti uurnaa kotona, kunnes viime kesänä poika haudattiin virallisesti.

– Oli itsekästä pitää häntä kotona, koska kukaan muu ei voinut käydä häntä katsomassa. Hänen hautajaisensa oli tapa aloittaa elämä uudestaan. Alejandrosta oli tullut isä. Ilo oli jälleen syttynyt perheeseen.

Vuonna 1980, kun Carolina oli neljävuotias, perhe muutti Porista Ruotsiin paremman toimeentulon toivossa.

Vanhemmat saivat töitä Maraboun tehtailla ja asettuivat Tukholmaan Rinkebyn lähiöön. Caroline sai Miguelin ja Alejandron ja vietti poikien isän kanssa yksitoista vuotta. Robinin ja Dianan isän kanssa yhteiselo kesti kuusitoista vuotta.

Viisi vuotta sitten Caroline tapasi järjestysmiehenä työskentelevän iranilaisen Alin, 59, ja muutti pesueineen tämän luo Akallaan.

– Muutto täältä käy mielessä usein. Olen kyllästynyt Ruotsiin. Haluaisimme lähteä kokonaan täältä pois, johonkin lämpimään maahan.

Carolinan mielestä yksi suuri syy väkivaltaan on syrjäytyneiden lähiöiden toivoton tilanne. On paljon köyhyyttä ja psyykkistä pahoinvointia, kouluissa on liian suuria luokkia ja liian vähän opettajia. Tunneilla on levotonta, ja harva nuori jatkaa lukioon. 

– Myös vanhemmat ovat menettäneet otteensa. He ovat liian hölläkätisiä lastensa kanssa ja antavat heille liikaa vapautta, Carolina toteaa ja muistelee, että jo kaksikymmentä vuotta sitten varoitettiin tapahtuvan kauheita asioita, ellei lähiöiden tilanteelle tehdä mitään.

– Tässä on tulos. On ehkä hyvä saada 10 000 poliisia lisää, niin kuin on luvattu, mutta se ei ratkaise ongelmaa. Väkivallasta tulee hyväksyttävämpää niille nuorille, jotka ovat nyt 12-vuotiaita. He ovat kasvaneet ilmapiirissä, jossa väkivalta on normaalia. Heille ampuminen on luonnollista, heillä ei ole tunteita  eikä empatiaa jäljellä. Poliitikot leikkivät hiekkalaatikossa, ja tilanne vain pahenee. 

Carolina painottaa, että valloilleen ryöstäytynyt tilanne on kaikkien vastuulla – ei pelkästään poliitikkojen, vaan myös opettajien, vapaa-ajan ohjaajien, sosiaalityöntekijöiden ja etenkin vanhempien. 

– Me vanhemmat olemme onnistuneet todella huonosti näiden sukupolvien kanssa. Kukaan ei halua ottaa vastuuta. Jos emme osaa olla läsnä, mistä lapsemme tietävät, minne he ovat menossa. Me olemme osasyyllisiä siihen, mitä tapahtuu nyt, mutta yhteiskunnan pitää auttaa, kun on tarve.

Carolina väittää, että joidenkin ihmisten mielestä ongelmalähiöiden äidit ovat huonompia kuin muut äidit. Aina on suurempi riski, että lapset eksyvät rikollisuuden polulle. Siksi lähiöäideillä on jatkuva paine näyttää, että he ovat yhtä rakastavia ja kunnollisia kuin muutkin äidit.

– Lähiöelämä voi olla myös mukavaa. Kun asuin Rinkebyssä, kauppareissu saattoi venyä kahteen tuntiin, koska tapasin niin paljon tuttuja. Sitä yhteisöllisyyttä ja yhteishenkeä ei löydy muualta.

Vuonna 2019 Ruotsissa vahvistettiin yhteensä 320 ampumistapausta. Niissä kuoli yhteensä 41 ihmistä. Alueiden väliset erot ovat paikoin suuria.

Ruotsin hallitus on tehnyt 34 kohdan ehdotuksen jengirikollisuuden vähentämiseksi. Tärkein kohdista on uusi laki, joka antaa poliiseille valtuudet salaiseen tiedonhankintaan.

Se astuu voimaan maaliskuussa. Sen turvin poliisi pystyy salassa lukemaan viestejä, kuuntelemaan puheluja ja pääsemään epäiltyjen tietokoneiden salaisen tiedon juurille.

Miksi väkivallan kierteeseen on alun alkaen päädytty? Rikoskonstaapeli Gunnar Appelgren miettii hetken.

– Tämä jenginuorten sukupolvi koostuu impulssien ohjaamista pojista. He saavat aseita käyttöönsä liian helposti. Jengit ovat huonosti organisoituja, ja väkivallan kierre jatkuu. Tilanne myös osoittaa, miten yhteiskunta on epäonnistunut luomaan yhtäläisiä edellytyksiä kaikille. 

Appelgren painottaa, ettei poliisi voi voittaa taistelua yksin.

– Ennaltaehkäisevä työ on tärkeää, jotta nuoret tuntisivat kuuluvansa johonkin ja jotta he voisivat saada toivoa tulevaisuudesta. Se on myös kuntien ja muiden yhteiskunnan toimijoiden vastuulla. Poliisin työpanos tulee kyllä parantumaan, mutta se vie aikaa.